VIII.

Miss‰ saisi ihminen ihanimpana raueta? Miss‰ aaltoisi ihmisen sielu unohtuneimpana uneksuntana?

Antinous on vaipunut ajatuksiinsa ja katselee, silmiins‰ h‰lvenev‰n‰, eteens‰.

Miss‰ h‰ilyisi ihminen joka silm‰nr‰p‰yksens‰ hiveltyn‰ suloutuvana sieluna? Miss‰ olisi el‰m‰ yht‰mittaista v‰ristymist‰ ja yht‰mittaista v‰ristyksiins‰ h‰lvenemist‰?

Antinous ajattelee ja ajattelee, silm‰ns‰ katsovat ep‰m‰‰r‰isin‰.

Siell‰ miss‰ el‰m‰ humajoitsisi ymp‰rill‰, kuin lakkaamaton kohajoiva virran tulva, mutta miss‰ itse saisi unohtuneena h‰‰myill‰ sit‰ virtaa kuulemassa. Siell‰ miss‰ ymp‰rill‰ aaltoisi suuri ja valtaava el‰m‰, mutta miss‰ itse saisi olla sen kaiken el‰m‰n hiljenev‰n‰ kajailuna.

Olisi maa ja kaupunki, jossa koko maailman el‰m‰ tykkisi, jonne kuin maailman syd‰meen el‰m‰n kaikki ‰‰net tulvisivat ja pakkautuisivat, ja jossa el‰m‰ kohisisi ja tihenisi tulvivana suurena rikkautena, niin siell‰ olisi ihmisen ihanan t‰ytetty‰ olla sen kaiken el‰m‰n h‰ilynn‰n rauhaisana peilin‰. Yht‰mittaa siell‰ ihmisen rinta v‰r‰htelisi uuden ja uuden n‰kemisen edess‰ ja yht‰mittaa v‰rjyisi uudessa kuvastelussa onnellinen sielu.

Niinkuin meren tyyntynyt peili, jonka tyyntyneess‰ syliss‰ koko taivas ja maa ihanuuden loisteena v‰lkkyy, niin siell‰ sen maailman edess‰ ylt'yleisen‰ kuvastelisi, koko maailma ihmisen ihanoituvassa rinnassa liikkumassa. ƒ‰rettˆm‰n‰ el‰m‰n l‰ikkeen‰ olisi siell‰ ihmisen rinta, joka hetkens‰ olisi uutta kuvastelemista ja uutta oman olemisensa taivaallista unohtamista. Koko maailmana olisi ihmisen sielu siell‰ ja rajattomana v‰lkkyisi rajattomat hetket.

Antinouksen silm‰t v‰l‰ht‰v‰t suuriksi, ja rintansa hengitt‰‰ kevittyv‰n‰ ja levittyv‰n‰, kun h‰n ajattelee.

Olisiko sit‰ kaupunkia ja maata, jossa saisi rauhan rikkaudeksi lievitty‰ ihmisen halajoitseva sielu? Olisiko sit‰ maata ja kaupunkia, jonka suuren el‰m‰n keskell‰ ihmisen olo olisi t‰yttyneen rauhan ja onnellisuuden kummuntaa, ja jossa ihminen, kaikesta sielunsa haikeasta kaipaamisesta vapahtuneena saisi kylpe‰ olossaan kuin tahdottoman katsomisen ihanassa unhotusmeress‰? O, olisiko maailmassa se maa ja kaupunki, niin ihanuuden rusoksi ihminen siell‰ hyk‰htyisi ja p‰ilyisi t‰yttyneen onnensa kylvyss‰ ik‰‰nkuin iltaisen meren ylt‰kultainen peilisyli, jossa rantojen tumma rauha ja taivaan kelme‰n hele‰ avaruus rajattomana ihanuuden kirkastumisena lep‰‰!

Antinous on yh‰ ajatuksissaan, mutta silm‰ns‰ loistavat syvin‰ ja katsovat varmoina eteens‰, ja valaistuneilla kasvoillaan lep‰‰ onnellinen uskova toivo.