VI.

Marmorilavalla, jonka pilarien v‰litse n‰kee ylh‰‰lt‰ ilmaa vastaan riippuvan hinteloita h‰ilyvi‰ lehtioksia, ja jonka edess‰ alhaalla heleilev‰n‰ aukenee meren rannaton v‰lkkyv‰ peili, kummallakin puolella rannan ylenev‰ puoliympyr‰, joka hohtelee toisten marmorirakennusten kevytviheri‰isten puistikkojen reunustamia pilariryhmi‰, siell‰ ylh‰‰ll‰ lep‰‰ Antinous marmori-istuimella ja katselee ajatuksiinsa unohtuneena ulos pilarien v‰litse meren ja ilmojen syliin.

Siell‰ lep‰‰ Antinous istuimelleen valuneena ja silm‰ns‰ h‰‰myilev‰t pilarien ohitse meren peiliss‰, joka tyyneen‰ ja rannattomana avautuu edess‰. Niin ylenev‰t pilarit edess‰‰n kuin kevyen tyyntyneen mielen liihotuksisena ylentymyksen‰, oksien vapaa ilmaisa h‰ilyminen pilarien v‰liss‰ ilman syv‰‰ sine‰ vastaan on kuin sielun keve‰t‰ tuudittumista ja avaroituva pilvetˆn taivas, jonka loputonta sine‰ linnut sukeltelevat, ja joka lep‰‰ ‰‰rettˆm‰n‰ meren heijailevan piirin yll‰, tuntuu kuin valaistuksena ihmisess‰. Hele‰nkirkkaat pilaristot rannan ylenev‰ss‰ puoliympyr‰ss‰ kahden puolen tuntuvat kuin kuorojen ylt‰kirkkaana sointuna ihmisen mieless‰ ja harvalehtisten oksien tuudinta lempe‰ss‰ ilmassa pilarien v‰lill‰ tuntuu hivelev‰n‰ ja hyv‰n‰ koko olossa. Avaraa ja seesteisen rannatonta on edess‰, kun siin‰ lep‰‰ ja silm‰t, mit‰‰n katsomattomina, ep‰m‰‰r‰isin‰ harhailevat taivaan ja meren piiri‰, joka rajattomana avaroitumisena h‰lveilee ja v‰lkkyy edess‰.

Niin lep‰‰ Antinous marmoripilaristossa meren edess‰ ja j‰seni‰ns‰ heruu valuva kangastelu. Ei h‰n j‰sent‰ns‰k‰‰n liikahda kun h‰n lep‰‰ sielunsa hyv‰ilem‰n‰ siin‰, eik‰ ajatustakaan her‰‰ kangastavassa mieless‰‰n, nauttivana raukeutena lep‰‰ h‰n vaan ja herkkyy n‰kemisens‰ tuntona. Siin‰ istuimellaan pilaristossaan h‰n on kuin n‰kem‰ns‰ meren ja taivaan kepe‰n korkean kuvun ja kirkkaiden marmorirakennusten sulanutta, itsens‰ unohtanutta kuvastelemista.