X.

El‰m‰ on kaipaamista, suurta ja alituista. Koko ihmisen olo ja sielu h‰ilyy ja keinuu suurena ja pohjattomana kaipauksena. Ihmisen halu, ainainen sis‰inen rajaton halu on huveta itsest‰‰n, huveta rajattomana. Kun ihminen v‰r‰ht‰‰ n‰kemyksens‰ kauneudeksi, on h‰nen halunsa h‰lvet‰ sen n‰kemyksens‰ ylle unohtuneena ja itsest‰‰n hukkuvana. Kun maailma kangastaa taivaallisen hetken silm‰nr‰p‰yksellisess‰ hyk‰hdyksess‰ h‰nen sieluunsa, on h‰nen ainoa el‰v‰ halunsa silloinkin koko sieluinensa olla n‰kemyksens‰ rajattomuuden t‰ydellisen‰, kaikki tuntevana peilin‰. Kun ihminen herkkyy ajatukseksi, on silloinkin h‰nen halunsa koko olollaan sulata ajatuksensa myˆt‰ ja itsest‰‰n liuenneena ajatuksellansa sukeltaa kauas ihaniin selitt‰m‰ttˆmiin avaruuksiin. Aina v‰r‰ht‰‰ ihmisess‰ kuin suuri ja hukuttava kaipauksen l‰ike, ja aina j‰tt‰ytyy h‰n joka teossaan t‰m‰n l‰ikkeen kannattamaksi.

Niin on kuin kasvaisi ihmisen sis‰lt‰ aalto, joka jokainen hetki kukkurallensa kohoten nostaa ja kantaa ihmisen mielen mukaansa alituiseksi ulos ja ulos eteenp‰in kuohuamiseksi. Niinkuin mielen pohjalta se kaipaus kasvaa ja tulvahuttaa aina koko ihmisen mukaansa. Rajattomana raukenemisen haluna on ihminen sen kaipauksen syliss‰, jokaisen h‰nen ajatuksensa ja jokaisen h‰nen mielens‰ liikunnan sulattaa se usvaisaan keinuvaan syliins‰. Koko ihmisess‰ kytee ja hiutuu se ‰‰retˆn kaipaaminen ja jokaisessa ihmisen olotuntemuksessa se tulvahtuu esille. Olisi aina rajatonna, olisi aina itsest‰‰n h‰lvenev‰n‰, nousisi kuin ylt'yleisen‰ huuruna olemisensa rajoista ja tulvisi kaiken ylle.

Niin on ihminen sis‰lt‰‰n kuin ylt'yleisen‰, joka taholle rajattomana pakkauvana liikkumisena ja nousuna, eik‰ koskaan ole ihmisen olo lepoa. Aina halajoitsee ihminen, aina liikkuu h‰n rajattomuuteen levitt‰ymisen haluna ja joka hetkens‰ on h‰n sis‰lt‰‰n kipe‰. Haikeata ja vaivanalaista on ihmisen olo aina ja valittava nyyhkyn‰ on h‰nen ainoa pohjainen tunteensa. Kun ihminen v‰risee kauniina, on h‰nen tuntonsa sulautumisen kipe‰t‰ halajointia, kun h‰n vet‰ytyy kokoon kylm‰n ja runtelevan el‰m‰n edess‰, sis‰llisyytt‰‰n h‰n silloinkin v‰risee ja kavahtaa sen el‰m‰n kovaa ja haavottavaa kosketusta. Aina on ihminen umeata tihe‰t‰ sis‰llisyyden vellontaa ja aina halajoitsisi h‰n j‰tt‰yty‰ t‰st‰ sis‰llisyydest‰‰n antauvan valumisen lievitykseen. Mihin saisi levitt‰yty‰, ett‰ siit‰ sielunsa raskaasta vellonnasta lievittyisi? Mihin saisi j‰tt‰yty‰, ett‰ sielu, k‰rsiv‰ sairastava sielu saisi levon ja lievityksen? Olisi el‰m‰ss‰ silm‰nr‰p‰ys, jonka ylle saisi ihanassa, helpottavassa unhotuksessa valua! Olisi el‰m‰, johon ihminen sielustaan saisi kuin ‰‰rettˆmyyteen, suloiseen, vapahtavaan ‰‰rettˆmyyteen h‰lvet‰! Olisiko miss‰‰n maailmassa sit‰ ‰‰rettˆmyyden n‰ky‰, jonka edess‰ vapahtuisi ihmisen sidottu sielu, ja jonka edess‰ ihminen i‰ksi lievittyisi sis‰llisyytens‰ tuskaisasta pingotuksesta? Voisiko ihminen maailmassa her‰t‰ hetkeen, joka hellitt‰isi vapaaksi ihmisen pakahtuvan vaivanalaisen rinnan, ja hivelisi tyveneksi ihmisen levottoman vellovan rinnan?

IV. EGYPTISSƒ.

Egypti, maa jonka l‰vitse Niil, aluton ‰‰retˆn Niil leve‰n‰ ja rauhallisena valuu ja jonka ymp‰rill‰ er‰maa avautuu keltaisena ‰‰rettˆmyyten‰, Egypti, maa, jonka alati selke‰n taivaan alla suunnattomat pyramidit pime‰piirtoisina ja synkkin‰ ryhm‰kkˆin‰ ylenev‰t, ja jossa er‰maitten keskell‰ sfinxit ‰‰nettˆmin‰ lep‰‰v‰t vuosituhantista kiviuntansa, liikkumattomilla silmill‰‰n tuijottaen vaikenevien aavikkojen ylitse ymp‰rill‰‰n.

Majesteetillinen on mahtava Niil, siin‰ kun se taivaanrantaisen leve‰n‰ hitaasti kulkee kulkuaan ja etenee matalain rantojensa ohitse. Leve‰n‰ ja levollisena kulkee se Niil, yll‰‰n taivaan valtaava pilvetˆn sinikupu, kulkee tasaisena ja tyyneen‰ er‰maitten halki, joissa pime‰piirtoiset ja suunnattomat pyramidit seisovat vaikenevien aavikkojen keskell‰ ja joissa ainoana ‰‰nen‰ on vaan yksin‰isen hiipiv‰n shakaalin ulvonta taivaan rantaan asti liikkumattomana seisovan er‰maan keskell‰, kulkee se leve‰ ja levollinen Niil tyynen‰ ja tasaisena mataloina aukenevain peltorantojenkin ohitse, jotka ovat alinomaisena ihmisten liikkeen‰ ja peltojen lainehtimisena, kulkee levollisena niidenkin ohitse ja etenee majesteetillisen hitaana ik‰‰nkuin yh‰ kulkisi i‰ti vaikenevia ja i‰ti liikkumattomia er‰maa-aavikkoja. Taivas tuntuu olevan ‰‰retˆn, siin‰ kun se paljaana ja pilvetˆnn‰ kaartuu levollisen Niilin ylitse, ja et‰isyydess‰ matalalta yhtyy yhteen er‰maan tumman juovan kanssa ylt'ymp‰rill‰, matalaa taivaan rantaa vastaan kuvastaa siell‰ t‰‰ll‰ alavilla rannoilla joku yksin‰inen palmuryhm‰, joka yksin h‰iritsee taivaan rannan tasaisena levittyv‰‰ piiri‰ ylt'ymp‰ri.

Ihmeellist‰ on Egyptiss‰, rajattoman taivaan piirin ja levollisen valtaavan Niilin maassa. Ihmisen mielest‰ katoo niinkuin aika, ja ihminen hupenee huomiosta. Miksi j‰isi huomio pieneen ihmiseen siin‰ kun kulkee Niilin levittyv‰‰ mahtavaa povea, yll‰‰n taivaan valtaava kupu ja ymp‰rill‰‰n er‰maitten et‰inen keltainen ‰‰rettˆmyys? Miksi muistaisi nykyisen hetken siin‰ kun seisoo vaikenevan pyramidin edess‰, joka vuosituhannet on liikkumatonna katsonut Niilin levollista kulkua ohitsensa ja vuosituhannet ylennyt saman sinisen liikkumattoman taivaan kannen alla, sill'aikaa kun ihmispolvet ja valtakunnat sen juurella ovat vaihtuneet kuin liikkuvat pilvet?

Egypti on i‰isyyden maa, jossa kaikki seisoo liikkumatonna ja ‰‰retˆnn‰ ihmisen ymp‰rill‰. I‰isyyteen her‰‰ ihmisen mielikuvitus joka silm‰nr‰p‰ys siell‰, ja minne j‰‰kin katse, tuijottaa ajattomuuden ja ‰‰rettˆmyyden kivett‰v‰ katse ihmist‰ vastap‰‰t‰. Siell‰ j‰‰hmettyy ihmisess‰ olevan hetken tunto ja itsest‰‰n huimaistuna seisoo h‰n ajattomuutta ja ‰‰rettˆmyytt‰ silm‰st‰ silm‰‰n ja j‰‰ sen lumoomaksi.