XXIV LUKU.

Miten salin ahtaista portaista lien ylös tullut, sit' en mä tiedä; mua näkymättömät henget kai ylös sinne mahtoi viedä.

Siellä, kammiossa Hammonian, pian hetket herttaiset kulki. Mulle sympatiansa Jumalatar jo vanhan tunnusti julki.

"Näes", — virkkoi hän — "ennen enimmän tuo laulaja lempeni voitti, joka meille hartaalla harpullaan Messiaan suuruutta soitti.

Klopstockini kipsinen kaapin pääll' on vielä, mut verkoissa lukin, jo vuosia mulla hän ollut on vain toimessa myssytukin.

Sua lemmin ma nyt. Näet vuoteeni pääpohjissa kuvasi oman, ja tuores laakeri, katsopas, on seppelnä kuvan soman.

Se vaan, että olet mun poikiain niin näykkinyt usein, se mua välin todella syvästi loukkas, — nyt ei saa enää se tapahtua.

Kera vuotten suita jo vallattomuus tuo toivottavasti talttui, ja mieles narreja kohtaankin kai suvaitsevammaksi malttui.

Vaan sanos, kuinka sun pohjolaan tuli matkata tuuma päähän tähän vuoden-aikaan, kun tantereet vilu talven jo vetää jäähän?"

"Oi Jumalatar!" — ma vastasin — "syväll' ihmispovessa asuu moni uinuva aatos, mi heräämään ihan väärällä hetkellä osuu.

Hyvin päällisin puolin ma kyllä voin, mut sisällä vaiva valvoi, se päivä päivältä paheni vaan — mua kotikaipaus kalvoi.

Kävi painostamaan tuo muuten niin kevyt Ranskan ilma mua; piti tänne päästäni hengittämään, jos mieli ei tukehtua.

Käry turpeen ja tupakan täällä taas piti tuntea täyttä rintaa; mun jalkani halusta vapisi taas astua Saksan pintaa.

Yöt unetta huokailin; mieli mun oli vanha rouva se vielä Dammthorin varrelta tavata, sisar Lottekin lähell' on siellä.

Jalo vanha herra se myös, jok' on mua torunut aina ja mulle tuki aimo ain' ollut, hän myöskin syy oli monelle huokailulle.

Halas korvani "tyhmän junkkarin" taas kuulla ärähtäväisen hänen suustaan — soittona kauneinna mun rintaani kaiku jäi sen.

Sai mieleeni sauhut siniset savupiipuista Saksan kyökkein, Ali-Saksin sai satakielet, sai polut varjomat vanhain pyökkein.

Halu haikeat piinapaikatkin tuli nähdä, miss' ensimäisen ma kannoin kärsimysristini, okakruununi repiväisen.

Halu itkeä, miss' olin itkenyt surun kyynelet katkerimman — isänmaan-rakkaudeksi ne kai tuon sanovat hassun vimman.

Hevin siit' en haasta ma; pohjaltaan se on tauti vaan, ja ma vieron eess' yleisön näytellä haavojain kuin mikä kulkija mieron,

kuin nuo kovan onnen koturit, jotka kiitosta kilvan kosii, isänmaalliset markkinasaksat nuo, jotka vannoo ja huutaa ja hosii.

Kapikerjurit julkeat, almuja he juoksevat — penni nakkaa populariteettia Menzelin ja Menzelin svaabien vakkaani

Oi Jumalatar, minun tänään näät näin heltyvän herkimmälleen; olen hieman sairas, mut terveeksi pian itseni hoidan jälleen.

Niin, sairas olen, ja sieluain hyvin virvoittais, jos laittaa teevettä kupposen viitsisit — seass' ei tee rommi haittaa!"