XVI LUKU.

Minut valveille vaunujen sysintä sai, mut luomi vasten luonta pian painui taas, ja ma uneksin Punaparrasta samaa juonta.

Kävin taas läpi salien kaikuvain hänen kanssaan juttua pitäin; piti kertoa kaikesta, kysymätään hän kyseli vaan minkä mitäin.

Ei vuoteen moneen moniseen ylämaailmast' ollut tuolta, sodan seitsenvuotisen jälkeen maar, hän saanut niin sanaa puolta.

Miten Moses Mendelssohn, rouva Karsch nyt eli, mit' erikoista Dubarry oli tehnyt, lemmitty tuo Ludvig viidennentoista?

"Voi, keisari", huusin, "jäljessä käyt! Jo Moses on ammoin kuollut kera Rebekkansa, myös Abraham, rakas poikans', on nurmen nuollut.

Oli Abraham siittänyt Leastaan vesan, kutsutun Feliksiksi; hän kristillisyydessä pitkälle pääs, jo kapellimestariksi.

Ja Karschin muori on vainaa myös, tytär, Klencke, samalla lailla; tytär tyttären, Helmine Chézy, lie viel' elävitten mailla.

Iloss' eleli kreivitär Dubarry — ajall' Ludvigin elää päti; hänet vihdoin kun giljotineerattiin, hän oli jo vanha täti.

Hänen Ludviginsa vuoteessaan kuoli rauhassa vanhaan muotiin, vaan giljotiinille seuraava kuningattarinensa tuotiin.

Sille Antoinette kuningatar nous suurta uljuutta näyttäin, Dubarry taas giljotineerattavaks meni itkulla ilman täyttäin." — —

Akin silmät keisarin seisattui mua kohti, jäi pasteeraus hältä kesken, hän huus: "Hyvä Jumala, mitä on se, giljotineeraus?"

"On giljotineeraus" — selitin — "uus keino, mi vaivaa säästää, jolla kansaa kaikensäätyistä voi elonpäiviltä päästää.

Sitä keinoa varten vaaditaan kone myöskin erikoinen, sen keksinyt on herra Guillotin, siks sillä nimi on moinen.

Sinut siinä lautaan nuoritetaan; — se painuu; — sun kahden paalun se väliin tempaa; — ylhääll' on terä kolmikulmaisen piilun; —

mies nuorasta vetää, ja sievästi alas terä se luistaa äkin; — siinä tilaisuudessa sinulta pää putoo pohjalle säkin."

Minut keisari keskeytti: "Vaikene, murhakoneesta mokomasta älä haasta, taivas varjelkoon sen kättäni saastuttamasta!

Mitä, kuningas ja kuningatar! Ne nuoritettuina lautaan! Johan viety on viimeinen respekti ja etiketti hautaan!

Ja ken olet sa, joka julkeet noin mua tutusti sinutella? Maltappas, poika, sun purstos maar pian tahdon ma masennella!

Mun nostaa sisintä sappeain, kun kuulen puhettas pöyhkää, sun hengitykses jo herjausta, majesteetinrikosta löyhkää!"

Noin äijä kun suuttui suunniltaan ja vallassa sokean vimman kävi tiuskimaan, niin ma ilmoille myös purin sisuni salaisimman.

"Herra Punaparta" — ma huudahdin — "olet vanha sa satuhaamu, mene maata, meille sinuttakin kyll' aukee vapauden aamu.

Tasavaltalaiset ne nauraa sais, meill' etupäässä jos vilkkuis eto kummitus kruunuin ja valtikoin, — kovin ilkeästi ne ilkkuis.

Ei lippusikaan mua miellytä, ei koko sen musta-puna-kulta; halun vanhasaksalais-narrit sen otti opistoaikaan jo multa.

Paras, vanhassa Kyffhäyserissä kun vaan pysyt kiltisti kotona täällä — kun oikein mietin, on keisari vaan meille kiusana kiusan päällä."