I LUKU

Oli silloin kolkko marraskuu ja päivät himmeinä hiipi, kun kotimaahan ma matkustin, — puut tuuli paljaiksi riipi.

Ja rajalle tullessa tunsin ma, kun kiivahammin sykki sydän rinnassa, luulenpa, silmääni ihan kyyneleitä lykki.

Ja kieltä kotoista kuullessa niin mieli kummaksi meni, ihan kuin verenvuotohon suloiseen ois riutunut sydämeni.

Oli harpputyttönen tyllerö, tosituntein ja äänin väärin hän lauloi, vaan mua liikutti toki soitto se suuressa määrin.

Hän lauloi, kuin lempii ja uhrautuu ja kärsii ja jälleen tapaa tuoll' iloissa paremman maailman sydän toisensa, vaivoista vapaa.

Maan murhelaaksosta lauloi hän, sen riemuista rikkuvista, isänmaasta sielun kirkastuneen, ilohäistä sen ikuisista.

Soi vanha kieltäymysvirsi taas, tuo taivaan aa-lulla-loru, jolla kansan, tuon ison vintiön, pois tuuditellaan poru.

Hyvin virren ja virrentekijät ne tunnen ma, tiedän että he salassa viiniä itse joi, mut julki veisasi vettä.

Uus laulu, laulu parempi nyt, veikot, laulakamme! Me taivaan valtakunnan jo maan päälle perustamme.

Tääll' olla tahdomme onnelliset, pois puutteet, polot ja raiskat! Käden ansiota ei ahkeran saa ahmia vatsat laiskat.

Joka ihmislapselle kasvavi tääll' leipä ja leivän apu, ilo, kauneus, ruusut ja myrtit myös, joka suuhun sokeri papu.

Niin, sokeripapuja kaikille, heti kohta kun halkee palot! Me huostaan houkkain ja enkelein jo jätämme taivaan talot.

Ja luoksenne vieraiksi lennämme, jos kuoltua siivet saamme; autuuden kauneimmat kakkuset me siellä kanssanne jaamme.

Uus laulu, laulu parempi! kuin viulun ja huilun humu! Ohi Miserere on, vaiennut jo kuolinkellojen kumu.

Europa-neitseen kihlannut on Vapaus, sulho suuri, ens syleilyn, ens suutelon jumalaisen he vaihtaa juuri.

Sitä vaikka pappi ei siunannut, on luja se liitto ja sauma — pari kaunis kauan eläköön, jalo nouskoon lapsien lauma!

Häälaulu on mun lauluni, se uus, mi vanhat voittaa! Olen haltioitu, mun sielussain pyhät, korkeat tähdet koittaa —

tulitähdet tenhotut, hillittömät kuin tulvivat liekkilammet — väen kumman tunnen ma itsessäni, käsin voisin taitella tammet!

Kotimaahan jalkani käytyä mun lumonesteet suonissa soutaa — emon tapasi jättiläinen taas, hält' uusia voimia noutaa.