VI LUKU

Paganinia seurasi alati oma spiritus familiaris, kuin koira milloin, milloin kuin edesmennyt herra Georg Harrys.

Näki punaisen miehen Napoleon, kun suurt' oli tapahtuva, ja Sokrateell' oli daimoni, ei ollut se hourekuva.

Minä itse, kun pöytäni ääressä välin myöhään yöll' olin työssä, olan takaa olennon kammokkaan näin naamio kasvoilla yössä.

Salas jotain kummasti kiiluvaa hänen vaippansa vaiheella hihan, se kirveeltä, teloituskirveeltä mun silmääni näytti ihan.

Oli olento vanttera varreltaan, ja silmät kuin tähteä kaksi; ei koskaan työtäni häirinnyt, jäi tyynnä vaan taemmaksi.

Ei vuosiin ollut näyttäynyt tuo kumma kumppani luona, kun äkisti Kölnissä tapasin taas hänet kuutamoyönä tuona.

Ma miettien katuja mitatessain hänen keksin takana käyvän, kuin varjoni ois, ja kun pysähdin, näin hänenkin pysähtäyvän.

Hän pysähti, kuin mit' ois odottanut, kävi taas, kun käydä ma aloin. Noin tuomiokirkon torille oli tultu me jalka jaloin.

Sit' en sietänyt enää, ma käännähdin: "Tee tili, mies, mikä sulia jok' askel noin läpi aution yön on tarvis takana tulla?

Sun aina tapaan, kun laineihin saa maailmantunteet laajat mun poveni, kun läpi aivojen lyö hengen hehkuvat vaajat.

Sa minuun jäykästi tuijotat noin — tee tili: sa mitä salaat, joka vilkkuu ja välkkyy suu viitastas? Ken olet ja mitä halaat?"

Mut toinen laiskan kuivasti vain vastaa: "Salli nyt saattos, älä pois mua manaa, pyydän ma, ja semminkin, jätä paatos!

Ole aave en aikojen menneiden, en hautojen kouko ja peikko, ja retoriikast' en pidä, mun on hyvin filosofiiakin heikko.

Olen käytännön mies ma, vaitelias ja verkkainen aina. Vaan tiedä: mit' olet sa miettinyt mielessäs, sen lupaan ma perille viedä.

Ja vuodet jos menköön, ma työtä teen yhä väsymättömin voimin, kunis todellisuutena aattees nään; sa tuumit, ja ma, ma toimin.

Sa tuomari olet, ma pyöveli, joka täytän tuomios määrät, kuin tulee orjan tottelevan, oli oikeat ne tai väärät.

Kävi Roomassa liktori kirveineen ain' edellä konsulin ennen. Niin sunkin, mut takana tappara käy, nyt itses edellä mennen.

Ma olen sun liktoris, alati sua seuraan, liepeessä vaatteen teloituskirves, mi valmis on — Teko olen ma aivojes aatteen."