IV LUKU

Tulin Kölniin myöhään illalla, luo pauhuisen Reinin partaan, mua hyväili ilmat jo isänmaan, niin minussa herätti hartaan

ne ruokahalun. Ma siellä söin munakakkua, kinkkua sian, liha suolainen vaati suun kostukkeeks myös Reininviiniä pian.

Yhä vehreissä roomalaislaseissa se vielä kultana hohtaa, ja liikaa jos puolikon jonkun juot, nokan päähän se nousee kohta.

Nokan päähän niin makea kutkutus, että malta et maistamatt' olla; — ulos lähteä katuja kaiuttamaan piti öisellä kuutamolla.

Kivitalot ne katseli mua, kuin ois ajan ammoisen tarinoita, pyhän Kölnin kaupungin tahtoneet mulle kertoa muisteloita.

Niin, tääll' ovat nähneet elostavan ne pappein, hurskasten sutten, täällä "hämärät miehet" on häärineet, kuten kertoo Ulrik von Hutten.

Täällä kesk'ajan nunnain ja munkkien oli kankaani-maskeraati; Hoogstraaten, Kölnin Menzel, tääll' ilmiannot äkäiset laati.

Tääll' ihmisiä ja kirjoja tulirovio tuhosi muinen; soi kellot ja kyrie-eleison nous ilmoille tuhatsuinen.

Täällä tyhmyys ja kiukku ne kiimaili kuin koirat raitteja pitkin; vielä tuntea uskonvimmastaan voi jälkeläiset ne nytkin. —

Vaan tuolla kuutamossa, kas, tuota jylhää kummitusta! Se Kölnin tuomiokirkko on tuo pelätti peikko-musta.

Tuli olla sen hengen bastilji, ketut Rooman ne tuumi: tänne, tähän jättityrmään turtuva on Saksan järjen jänne!

Tuli silloin Luther, luja mies, seis-huutonsa kuului suuri — sen koommin korkenematta jäi tuon tuomiokirkon muuri.

Se kesken jäi — ja se hyvä on. Juuri valmistumatta-jäänti sen Saksan voiman ja tehtävän protestanttisen merkiks säänti.

Te tomppelit tuomioneuvoston, onko aikomus kättenne heikkoin työ jäänyt päättää, valmistaa pesä vanha se sorron peikkoin?

Voi mielettömyyttä! Te kalistakaa ropopussia, juoskaa rahaa kereteiltä ja juutalaisiltakin — siit' apua ei pahan pahaa.

Suotta suuri Franz Liszt hän soitollaan tuota tuomiokirkkoa tukee, ja muuan lahjakas kuningas suotta hyväks sen lausuu ja lukee!

Tule tuomiokirkko se valmiiks ei, vaikka Svaabin narrit keksi koko laivan kiviä lähettää sen jaloksi jatkamiseksi.

Tule valmiiks ei, vaikka kirkuna miten korppein ja pöllöin kiihtyy, jotka vanhanaikaisin aatteineen hyvin vanhoissa torneissa viihtyy.

Niin, aika on saava, mi itseään sen valmistelull' ei vaivaa, päinvastoin suojat sen sisäiset se hevostalliksi raivaa.

"Hevostalliksi tuomiokirkkomme! Mut kuinkas silloin noiden pyhän kolmen kuninkaamme käy, tabernaklissa nukkujoiden?"

Niin kysytte multa, mut pakkoko on kursailla tämän ajan? Itämaan pyhät kolmet kuninkaat saa muuttaa muualle majan.

Ma teitä neuvon, ne pistäkää noihin kolmeen rautavakkaan, jotka Münsterissä on ripustetut Pyhän Lambertin tornin lakkaan.

Ja jos triumviraatti ei täys, joku muu mies lisäksi pankaa vainen, sijast' itäisten maitten kuninkaan joku pankaa länsimainen.