JÄÄHYVÄISET PARIISILLE

Ah Pariisi, kallis kaupunki, nyt eroomme — Herran huomaan! Sinut heitän riemua, hekkumaa ma täysin maljoin juomaan.

Sydän saksalainen mun rinnassain tuli sairahaks äkkipikaa, tuolla pohjolass' ainoa poppa on, joka lääkitä voi sen vikaa.

Hän kohta sen korjaa, on kuulut maan tuon lääkärin suuret kuurit; vaan mua, sen myönnän, jo hirvittää ne ankarat mikstuurit.

Ah ranskalaiset te rattoisat, iloveikkoni, huomaan Herran! Minut kaiho lapsekas ajaa pois, mut en viivy kuin täytymän verran.

Ken uskois — mun haikea kaihoni on käry turpeen, on lammaskullat tuoll' Lüneburgin nummella, on hapankaalit, perunapullat.

Savu tupakan on, salaneuvokset ja parvet yöpatrullein, alasaksa, ruislimppu, raakuuskin, papintyttäret poskin pullein.

Myös äitiä on minun ikävä, sitä peittelisin ma suotta; siit' onkin, kuin emo-vanhan näin, jo kolmetoista vuotta.

Ah vaimoni, vaimoni kaunis, et tuta vaivaani voi, et lientää, sinut vasten rintaani painallan, vaan pois mun täytyy rientää.

Luota suloimman onneni ajaa pois minut vaino polttavan vaivan — jos en ilmaa saa minä Saksanmaan, niin tukahdun ma aivan.

Kipu, tuska, kiihko hillitön ihan kouristuttaa rintaa. Mun jalkani halusta vapisee taas astua Saksan pintaa.

Tulen ennen loppua vuoden jo pois, ja taas olen mies mitä vankin, sen lupaan, ma lahjat kauneimmat iloks uuden vuotesi hankin.