VAIN YKSI KIELI LAKKAAMATTA SOI.
Reading edition
On syksy, lehdettömät lehdon puut, jo kalvennut on kesän kaunein muisto. On sielussani laanneet soinnut muut, on lauluton se niinkuin syksyn puisto.
Vain yksi kieli lakkaamatta soi ja kertoo yksinäistä ikävääni: Et ennen, sielu, tyytyä sa voi, kuin lepoon kallistaa saan raskaan pääni.
Myös paljas, paleltunut rinta maan kuin runneltuna kammoo rumuuttaan ja pyytää päästä alle hangen lauhan.
Miks sain ma kaipuun sammumattoman, tään palon, sydäntäni polttavan? — En vaipua voi yöhön valherauhan.