KUOLEMAN KAUTTA.
Reading edition
Niinkuin autio maa, paljas ja musta, ikävöi mennyttä kukkeuttaan, niinkuin lehdetön puu uneksii, janoaa auringon armoitusta,
— niin minun sieluni Sairas on, alakuloinen.
Odotan, odotan päivin, öin, aamusta iltaan ikävöin sinun tuloas, ylimpäni, minun ainoa ystäväni.
Oi, olen kuihtunut kurjaksi, uskoni vaihtunut hurjaksi synnin työksi. Kohtalon salama minut maahan syöksi, langetti kuoleman kynnykseen.
Miksi niin myöhään saavut oi, pelastajani, minun valkea vapahtajani?