TÄHDET, TE KORKEAT, KIRKKAAT.
Reading edition
— Tähdet, te korkeat, kirkkaat, katsotte puoleeni illoin. Äärettömyyden rannat liitätte yhteen silloin.
Helmassa eetterimeren maailmat helminä hohtaa, ylhäällä, alhaalla aatos tähtiä uusia kohtaa.
Ei ole mittaa, määrää, loppua löydy ei laisin: äärettömyyden päähän iäti pyrkiä saisin —
— Maa, minun tähteni tämä, on vain mitätön muru! Siksikö rintaa täällä painaa paatinen suru?
Miksi tään tähteni nurjan vangiksi olen ma luotu? Miksi ei tähdestä tähteen sieluni siirtyä suotu?
— Tähdet, te korkeat, illoin ivaten ilkutte mulle: — Ihminen, iloton maasi liiankin suuri on sulle —!