LUMPEENKUKKA.
Reading edition
Syvällä piilin, uneksin ma uumenissa maan. Syvälle juuret kiinnitin, kun imin rintojaan. Maaemo neuvoi: — Aika on pääs nostaa päivän valohon.
— On puhki vesiholvien sun pakko löytää tie. Päin päivää, halki aaltojen sua kutsumukses vie. Kun kuohun alta kohoat, et tiedä, mitä saavutat.
Näin sukellan ja ponnistan, pään nostan valohon: Oi ilon ihme! Ihanan näen itse auringon. Siis kukkalehdet auki luon: — Sun säteilysi tulta juon.
Mut tunnen, alle syvänteen mua juuret kiinnittää: Syvälle äidin sydämeen ne ainiaaksi jää. — Maan, pimennon ma lapsi oon. Miks' ikävöinkään aurinkoon?