VIIDESKOLMATTA LUKU
Alpo Kupiainen translation
Zodangan ryöstö
Kun suuri portti, jonka luona olin, avautui, ratsasti viisikymmentä tharkilaistani kaupunkiin valtavankokoisilla thoateillaan, itse Tars Tarkas etunenässä. Opastin heidät palatsin muurille, jonka yli pääsin helposti omin voimin. Mutta vaikka olinkin muurien sisällä, niin portti tuotti minulle koko lailla puuhaa. Vihdoin tulivat vaivani kuitenkin palkituiksi nähdessäni portin kiertyvän jykevillä saranoillaan, ja pian ratsasti hurja seurueeni Zodangan jeddakin puistossa.
Tultuamme lähemmäksi palatsia saatoin ensimmäisen kerroksen suurista ikkunoista nähdä Than Kosisin kirkkaasti valaistuun vastaanottosaliin. Koko tämä avara sali oli täynnä ylimyksiä ja heidän naisiaan, ikäänkuin olisi joku tärkeä toimitus ollut tekeillä. Ei ainoatakaan vahtia näkynyt palatsin ulkopuolella, mikä luullakseni johtui siitä, että kaupungin ja palatsin muureja pidettiin ylipääsemättöminä. Menin senvuoksi aivan seinän viereen ja tirkistin ikkunasta sisään.
Salin toisessa päässä istuivat Than Kosis ja hänen puolisonsa suurilla, kultaisilla, timanteilla koristetuilla valtaistuimillaan upseerien ja valtiollisten arvohenkilöiden ympäröiminä. Heidän edestään alkoi leveä, sotilaiden muodostama kunniakuja, ja juuri katsoessani ilmestyi kujan toisesta päästä saliin juhlakulkue, lähestyen valtaistuimia.
Etumaisina astui neljä jeddakin henkivartiostoon kuuluvaa upseeria, kantaen suuren suurta tarjotinta, jonka päälle levitetyllä tulipunaisella silkkiliinalla oli paksu kultaketju, lukollinen rengas kummassakin päässä. Näiden upseerien takana tuli neljä muuta upseeria, kantaen samanlaisella tarjottimella Zodangan hallitsijasuvun prinssin ja prinsessan suurenmoisia koristuksia.
Valtaistuimen juurella nämä molemmat ryhmät pysähtyivät asettuen vastakkain kunniakujan kahden puolen. Sitten saapui muita arvohenkilöitä, palatsin ja armeijan upseereita ja lopuksi kaksi olentoa, jotka olivat kokonaan verhotut tulipunaiseen silkkiin, niin ettei kummankaan kasvoista näkynyt merkkiäkään. Nämä molemmat pysähtyivät valtaistuimen juurelle Than Kosisin eteen. Kun koko kulkue oli saapunut saliin ja asettunut paikoilleen, puhutteli Than Kosis edessään seisovaa paria. En erottanut hänen sanojaan, mutta samassa astui kaksi upseeria esiin poistaen silkkihunnun toisen olennon kasvoilta, ja silloin näin, ettei Kantos Kanin ollut onnistunut suorittaa tehtäväänsä, sillä silmieni edessä seisoi Sab Than, Zodangan prinssi.
Sitten otti Than Kosis toiselta tarjottimelta korun ja sovitti toisen kultarenkaan poikansa kaulaan, naksahduttaen lukon kiinni. Lausuttuaan vielä muutamia sanoja Sab Thanille hän kääntyi toiseen edessään seisovaan olentoon päin, jonka kasvoja verhoavat silkit upseerit nyt poistivat. Nyt ymmärsin, mitä oli tekeillä, sillä näkyviin tuli Dejah Thoris, Heliumin prinsessa.
Koko juhlallisen toimituksen tarkoitus oli selvä; seuraavalla hetkellä olisi Dejah Thoris iäksi liitetty Zodangan prinssiin. Toimitus oli, oletan, vaikuttava ja kaunis, mutta minusta se oli pirullisin näky, mitä milloinkaan olen nähnyt, ja kun korut oli sovitettu hänen ihanalle vartalolleen ja kultainen rengas ponnahti auki Than Kosisin käsissä, heilautin pitkän miekkani ylös ja iskin sen raskaalla kahvalla suuren ikkunan lasin pirstaleiksi sekä hyppäsin hämmästyneen juhlajoukon keskelle. Yhdellä hypyllä olin korokkeen astuimilla Than Kosisin vierellä, ja hänen tuijottaessaan minua ällistyneenä annoin miekkani pudota kultaketjulle, joka olisi sitonut Dejah Thorisin toiseen mieheen.
Kaikki oli heti yhtenä mylläkkänä; tuhannet miekat uhkasivat minua joka taholta, ja Sab Than hyökkäsi kimppuuni jalokivistä säihkyvä tikari kädessään. Olisin voinut surmata hänet helposti kuin kärpäsen, mutta Barsoomin vuosisatainen perinnäistapa sitoi käteni. Kun tikari välähti sydäntäni kohti, tartuin hänen ranteeseensa, pidin häntä kuin ruuvipihdeissä ja, osoittaen miekkani kärjellä salin toiseen päähän, huudahdin:
"Zodanga on kukistunut! Katsokaa!"
Kaikkien silmät kääntyivät osoittamaani suuntaan. Tunkeutuen sisäänkäytävän oviaukkojen lävitse ratsasti siellä Tars Tarkas suuren thoatinsa selässä, viidenkymmenen soturinsa etunenässä.
Salissa-olijoilta pääsi levoton hämmästyksen huuto, mutta ei ainoatakaan pelokasta sanaa kuulunut, ja heti paikalla syöksyivät Zodangan sotilaat ja ylimykset eteenpäin työntyviä tharkeja vastaan.
Tyrkkäsin Sab Thanin suin päin alas korokkeelta ja vedin Dejah Thorisin kupeelleni. Valtaistuimen takana oli kapea oviaukko, jossa nyt seisoi Than Kosis paljastettu miekka kädessään. Heti oli ottelu välillämme käynnissä, enkä saanutkaan huonoa vastustajaa.
Taistellessamme laajalla korokkeella näin Sab Thanin syöksyvän portaita ylös auttamaan isäänsä, mutta kun hän nosti kätensä iskeäkseen, juoksi Dejah Thoris hänen eteensä, ja sitten sattui miekkani maaliinsa, tehden Sab Thanista Zodangan jeddakin. Kun hänen isänsä vaipui kuoliaana lattialle, riistäytyi uusi jeddak irti Dejah Thorisin otteesta, ja vielä kerran jouduimme vastakkain, Minun täytyi ankarasti puolustautua, mutta samalla varoa surmaamasta Sab Thania ja siten murskaamasta kaikkia toiveita saada rakastamani nainen omakseni. Miekkani heilui salamannopeasti torjuessani vastustajien iskuja ja pistoja. Kahdelta olin iskenyt aseet pois ja yksi virui lattialla, kun hallitsijan avuksi ja entisen kuolemaa kostamaan riensi lukuisia muita.
Heidän hyökätessään luoksemme kuului huutoja: "Nainen! Nainen! Surmatkaa hänet! Hän on koko juonen takana. Surmatkaa hänet! Kuolema hänelle!"
Käskin Dejah Thorisin pysytellä takanani ja ponnistelin päästäkseni valtaistuimen toisella puolella olevalle pienelle oviaukolle, mutta upseerit huomasivat aikomukseni ja kolme heistä juoksi taakseni estäen minua pääsemästä sellaiseen asemaan, jossa olisin voinut suojelle Dejah Thorisia kokonaista miekkailija-armeijaa vastaan.
Tharkilaisilla oli huoneen keskustassa tiukat paikat, ja minä aloin ymmärtää, että vain ihme saattaisi pelastaa Dejah Thorisin ja minut, kun näin Tars Tarkasin rotevan vartalon häntä ympäröivien kääpiöiden keskeltä. Valtaisen miekkansa yhdellä ainoalla sivalluksella hän kaatoi tusinan vastustajiaan ja raivasi itselleen tietä, kunnes hän seuraavalla hetkellä seisoi korokkeella vieressäni, levittäen hävitystä ja kuolemaa oikealle ja vasemmalle.
Zodangalaisten urhoollisuus oli ihmeteltävä; ei yksikään heistä koettanut paeta, ja taistelu päättyi vasta sitten, kun suuressa salissa paitsi Dejah Thorisia ja minua oli elossa vain tharkilaisia.
Sab Than virui kuolleena isänsä vieressä, ja Zodangan ylimystön ja upseeriston parhaat jäsenet peittivät verisen teurastussalin lattian.
Taistelun päätyttyä ajattelin ensimmäiseksi Kantos Kania. Jätin Dejah Thorisin Tars Tarkasin hoiviin ja kiiruhdin kahdentoista sotilaan etunenässä palatsin alla oleviin vankiluoliin. Vartijat olivat kaikki taistelun aikana kiiruhtaneet valtaistuinsaliin, joten emme sokkeloisissa vankilakäytävissä kohdanneet ensinkään vastarintaa.
Jokaisessa uudessa käytävässä ja osastossa huusin Kantos Kania ja kuulin vihdoin heikon vastauksen. Äänen ohjaamina löysimme hänet pian virumassa avuttomana pimeässä onkalossa.
Hän oli kovin mielissään nähdessään minut ja kuullessaan, mitä merkitsi taistelu, josta oli heikkoja ääniä kuulunut hänenkin koppiinsa. Hän kertoi, että hänet oli lentopatrulli vanginnut, ennenkuin hän ehti palatsin korkealle tornille, joten hän ei ollut edes nähnyt Sab Thania.
Pian huomasimme, että olisi turhaa koettaa murtaa hänen koppinsa telkeitä ja hänen kahleitaan, joten hänen kehoituksestaan riensimme takaisin saliin tarkastamaan ruumiita, löytääksemme lukkojen avaimet.
Ensimmäisten tarkastamieni joukosta löysin onneksi hänen vartijansa, ja pian oli Kantos Kan luonamme valtaistuinsalissa.
Ankaraa ammuntaa, johon sekaantui kiljahduksia ja huutoja, kuului kaupungin kaduilta, ja Tars Tarkas lähti pian johtamaan siellä käytävää taistelua. Kantos Kan meni hänen oppaakseen, vihreiden sotilaiden ryhtyessä perinpohjin tarkastamaan palatsia löytääkseen siellä mahdollisesti vielä olevat zodangalaiset ja kootakseen saalista. Dejah Thoris ja minä jäimme kahden.
Hän oli vaipunut toiselle kultaiselle valtaistuimelle, ja kun käännyin häneen päin, tervehti hän minua heikosti hymyillen.
"Onko milloinkaan ennen ollut tuollaista miestä!" hän huudahti. "Tiedän, ettei Barsoomissa ole ennen nähty sinun kaltaistasi. Saattaisivatko kaikki Maan miehet olla sinun laisiasi? Yksin, muukalaisena, vainottuna, uhattuna, takaa-ajettuna olet muutamissa lyhyissä kuukausissa tehnyt, mihin koko Barsoomin historian aikana kukaan ei ole kyennyt: liittänyt merenpohjien villit heimot yhteen ja saattanut heidät taistelemaan punaisen marsilaiskansan liittolaisina."
"Vastaus on helppo, Dejah Thoris", selitin hymyillen. "Sen suorittaja en ole minä, vaan rakkaus — rakkaus Dejah Thorisiin —- voima, joka kykenee saamaan aikaan suurempiakin ihmeitä kuin nyt näkemäsi."
Kaunis puna levisi hänen kasvoilleen, ja hän vastasi:
"Nyt saat sen sanoa, John Carter, ja minä saan kuunnella, sillä olen vapaa."
"Ja minulla on paljoa enemmän sanottavaa, ennenkuin se taaskin on myöhäistä", huomautin. "Olen tehnyt elämäni aikana monia omituisia tekoja, joita viisaammat miehet eivät olisi tohtineet, mutta en hurjimmissa unissanikaan ole toivonut voittavani Dejah Thorisia omakseni — sillä en milloinkaan ollut uneksinut, että koko avaruudessa olisi sellaista naista kuin Heliumin prinsessa. Se, että olet prinsessa, ei minua hämmästytä, mutta se, että olet juuri sinä, saa minut epäilemään järkeäni, kun pyysin sinua, prinsessani, tulemaan omakseni."
"Sellaisen miehen ei tarvitse empiä, joka tietää vastauksen niin hyvin jo ennenkuin kysymys on tehtykään", vastasi hän nousten seisomaan ja laskien rakkaat kätensä olkapäilleni, ja silloin otin hänet syliini ja suutelin häntä.
Ja keskellä rajun taistelun myllertämää kaupunkia, sodan melskeessä, kuoleman ja hävityksen niittäessä uhrejaan Heliumin prinsessa Dejah Thoris, sodan jumalan Marsin oikea tytär, lupautui virginialaisen herrasmiehen John Carterin puolisoksi.