NELJÄSKOLMATTA LUKU

Tars Tarkas saa ystävän

Keskipäivällä sivuutin alhaalta suuren, kuolleen, muinaismarsilaisen kaupungin ja jatkaessani sitten lentoani sen toisella puolen olevan kentän yli jouduin suoraan useiden tuhansien, hirvittävässä taistelussa olevien vihreiden sotilaiden yläpuolelle. Tuskin olin huomannut heidät, kun minua kohti ammuttiin yhteislaukaus. Heidän tähtäämisensä on miltei erehtymättömän osuvaa, ja pieni koneeni oli heti kelvoton hylky, joka vaappuen painui maahan.

Putosin melkein keskelle kuuminta taistelua, sotilaiden joukkoon, jotka eivät olleet huomanneet saapumistani taistellessaan ankarasti elämästä ja kuolemasta. Sotilaat olivat jalkaisin ja käyttelivät pitkiä miekkojaan, samalla kun laitamilla olevien tarkk'ampujien kuulat kaatoivat jokaisen, joka hetkeksikään erkani yhteenkietoutuneesta joukosta.

Kun koneeni laskeutui heidän keskelleen, niin tajusin, että minun oli joko taisteltava tai kuoltava ja että kuoleman mahdollisuudet olisivat joka tapauksessa suuret, ja niinpä olinkin maahan laskeutuessani valmiina pitkä miekka kädessäni puolustamaan henkeäni parhaani mukaan.

Putosin tavattoman kookkaan hirviön viereen, jota ahdisti kolme vastustajaa, ja kun katsahdin hänen hurjiin, taistelun kiihdyttämän kasvoihinsa, tunsin hänet tharkilaiseksi Tars Tarkasiksi. Hän ei nähnyt minua, sillä olin hieman hänen takanaan, ja hänen ahdistajansa, jotka tunsin warhooneiksi, tekivät silloin hyökkäyksen kaikki kolme yht'aikaa. Voimakas tharkilainen kaatoi nopeasti heistä yhden, mutta peräytyessään antaakseen uuden iskun hän kompastui takanaan viruvaan ruumiiseen ja kaatui tantereeseen, joutuen vihollistensa armoille. Salamannopeasti he olivat hänen kimpussaan, ja pian olisi Tars Tarkas päässyt isiensä luokse, jollen minä olisi hypännyt hänen suojakseen ja antanut hänen vastustajilleen tarpeeksi tekemistä. Olin juuri kaatanut toisen heistä, kun Tars Tarkas, päästyään uudelleen jaloilleen, teki toisesta pikaisen lopun.

Hän katsahti minuun nopeasti, ja heikko hymy värähti hänen julmilla huulillaan, kun hän koskettaen olkapäätäni sanoi:

"Tuskinpa tuntisin sinua, John Carter, mutta ei yksikään muu kuolevainen koko Barsoomissa tekisi sitä, mitä sinä teit hyväkseni. Luulen oppineeni tietämään, että ystävyyttäkin on olemassa, ystäväni."

Enempää hän ei sanonut, eikä hänellä olisi ollut siihen tilaisuuttakaan, sillä warhoonit kävivät kiivaasti kimppuumme. Yhdessä taistelimme sitten kylki kyljessä koko pitkän, kuuman iltapäivän, kunnes taistelun kiihko asettui ja hurjien warhoonlaumojen tähteet hyppäsivät thoatiensa selkään ja pakenivat lisääntyvän pimeän suojaan.

Tässä jättiläiskamppailussa oli ollut mukana kymmenentuhatta miestä, ja taistelukentällä virui kolmetuhatta ruumista. Kummallakaan puolella ei pyydetty eikä annettu armoa, eikä vankeja liioin koetettu saada.

Palattuamme taistelun jälkeen kaupunkiin olimme menneet suoraa päätä Tars Tarkasin majapaikkaan. Jäin sinne yksikseni päällikön lähtiessä neuvotteluun, joka aina on tapana pitää taistelun päätyttyä.

Istuessani odotellen vihreän sotilaan paluuta kuulin liikettä viereisestä huoneesta, ja kun katsahdin sinne, syöksyi äkkiä kimppuuni iso, kamalannäköinen eläin, tyrkäten minut pitkälleni silkki- ja turkisläjälle, jolla juuri olin levännyt. Se oli Woola — uskollinen, minuun kiintynyt Woola. Se oli palannut Tharkiin, ja kuten Tars Tarkas myöhemmin minulle kertoi, mennyt suoraa päätä entiseen asuntooni, jossa se liikuttavasti ja kuten näytti toivottomasti alkoi odottaa minua.

"Tal Hajus tietää, että olet täällä, John Carter", sanoi Tars Tarkas tultuaan takaisin jeddakin majapaikasta. "Sarkoja näki meidät yhdessä ja tunsi sinut. Tal Hajus käski minun viedä sinut hänen eteensä tänä iltana. Minulla on kymmenen thoatia, John Carter; saat valita niistä, ja minä saatan sinut lähimmälle Heliumiin vievälle vesitielie. Tars Tarkas voi kyllä olla julma vihreä sotilas, mutta hän saattaa olla ystävä silti. Tule, meidän on lähdettävä."

"Entä kun palaat, Tars Tarkas?" kysyin.

"Villit calotit, kenties, tai vielä pahempaa", vastasi hän, "jollen satu saamaan kauan odottamaani tilaisuutta taistella Tal Hajusin kanssa."

"Me jäämme tänne, Tars Tarkas, ja menemme tänä iltana Tal Hajusin luo. Et saa uhrata itseäsi, ja kentiespä juuri tänä iltana saat toivomasi tilaisuuden."

Hän vastusti ehdotustani kiivaasti, selittäen, että Tal Hajus sai usein rajuja raivonpurkauksia, kun hän vain ajatteli minulta saamaansa iskua, ja että jos hän saisi minut käsiinsä, kidutettaisiin minua mitä hirveimmin.

Syödessämme kerroin Tars Tarkasille tarinan, jonka olin kuullut Solalta Tharkiin marssiessamme meren pohjalla viettämänämme yönä.

Hän ei puhunut paljoa, mutta hänen voimakkaat kasvolihaksensa värähtelivät kiihkosta ja tuskasta, kun hän ajatteli, kuinka kauheat kärsimykset oli tuotettu sille ainoalle olennolle, jota hän milloinkaan oli rakastanut kylmän, julman, hirveän elämänsä aikana.

Enää hän ei empinyt, kun taaskin ehdotin, että lähtisimme Tal Hajusin luokse, huomauttaen vain haluavansa sitä ennen puhutella Sarkojaa. Hänen pyynnöstään seurasin häntä Sarkojan asunnolle, ja se myrkyllinen silmäys, jonka tämä minuun loi, oli melkein täysi korvaus kaikista vastaisista onnettomuuksista, joita tapaturmainen palaamiseni Tharkiin minulle kenties aiheuttaisi.

"Sarkoja", lausui Tars Tarkas, "neljäkymmentä vuotta sitten olit välikappaleena toimittamassa kidutuksen ja kuoleman Gozava-nimiselle naiselle. Olen juuri saanut tietää, että se sotilas, joka rakasti sitä naista, on kuullut, mikä osa sinulla oli silloisissa tapahtumissa. Hän ei voi sinua surmata, se ei ole tapojemme mukaista, mutta mikään ei estä häntä sitomasta hihnan toista päätä kaulaasi ja toista villiin thoatiin, vain osoittaakseen, kuinka elinkykyinen ja kuinka hyvä rotumme jatkaja olet. Kuultuaan kaikki hän aikoo tehdä sen huomenna. Pidin oikeana ja kohtuullisena varoittaa sinua, sillä olen oikeamielinen mies. Iss-joen pyhiinvaellusmatka on lyhyt, Sarkoja. Tule, John Carter!"

Seuraavana aamuna Sarkoja oli poissa, eikä häntä senjälkeen enää nähty.

Äänettöminä kiiruhdimme jeddakin palatsille, jossa meidät heti päästettiin hänen puheilleen. Itse asiassa hän tuskin malttoi odottaa minun saapumistani ja seisoi pystyssä korokkeellaan tuijottaen oveen päin, kun astuin sisään.

"Sitokaa hänet tuohon patsaaseen!" hän kiljui. "Saamme nähdä, kuka uskaltaa lyödä mahtavaa Tal Hajusia. Kuumentakaa raudat! Omin käsin poltan silmät hänen päästään, ettei hän häpäise olemustani halvoilla katseillaan."

"Tharkien päälliköt", huudahdin kääntyen kokouksen puoleen välittämättä vähääkään Tal Hajusista, "olen ollut päällikkönä teidän keskuudessanne ja tänään olen taistellut Tharkin puolesta kylki kyljessä tämän kaupungin suurimman sotilaan kanssa. Velvollisuutenne on ainakin kuunnella puhettani. Sen verran olen tänään ansainnut. Te väitätte olevanne oikeamielinen kansa —"

"Hiljaa!" mylvi Tal Hajus. "Pankaa kapula tuon vintiön suuhun ja sitokaa hänet, kuten käskin!"

"Oikeutta, Tal Hajus!" huudahti Lorkvas Ptomel. "Ken olet sinä syrjäyttämään tharkien keskuudessa aikakausia voimassa olleet tavat?"

"Niin, oikeutta!" toisti kymmenkunta ääntä, ja Tal Hajusin puhkuessa raivoissaan minä jatkoin:

"Olette rohkeata kansaa ja rakastatte rohkeutta, mutta missä oli mahtava jeddakinne tämänpäiväisen taistelun aikana? En nähnyt häntä taistelun tuoksinassa; hän ei ollut siellä. Hän raastaa turvattomia naisia ja pieniä lapsia luolaansa, mutta milloin on kukaan teistä nähnyt hänen viimeksi taistelevan miehiä vastaan? Nähkääs, yksinpä minäkin, kääpiö hänen rinnallaan, kaasin hänet yhdellä ainoalla nyrkiniskulla. Sellaisia miehiäkö tharkit pitävät jeddakeinaan? Vierelläni seisoo nyt suuri tharkilainen, uljas sotilas ja ylväs mies. Päälliköt, miltä kuulostaa Tars Tarkas, tharkien jeddak?"

Matalaääniset, voimakkaat hyvähuudot tervehtivät tätä ehdotusta.

"Tämän kokouksen on vain määrättävä, ja Tal Hajusin on osoitettava, kykeneekö hän hallitsemaan. Jos hän olisi rohkea, niin hän vaatisi Tars Tarkasin kaksintaisteluun, sillä hän ei pidä hänestä; mutta Tal Hajus pelkää; Tal Hajus, jeddakinne, on arka raukka. Paljain käsin voisin hänet surmata, ja hän tietää sen."

Kun lopetin puheeni, syntyi jännittynyt hiljaisuus kaikkien katseiden kohdistuessa Tal Hajusiin. Tämä ei virkkanut sanaakaan eikä liikahtanut, mutta hänen kasvojensa läikkäisen vihreä väri tummeni ja raivon vaahto hyytyi hänen huulilleen.

"Tal Hajus", sanoi Lorkvas Ptomel kylmästi ja jyrkästi, "pitkän elämäni aikana en kertaakaan ole nähnyt tharkien jeddakia näin nöyryytettävän. Tähän loukkaukseen voidaan vastata vain yhdellä tavoin. Odotamme sitä." Mutta Tal Hajus seisoi yhä kuin kivettyneenä.

"Päälliköt", jatkoi Lorkvas Ptomel, "onko jeddak Tal Hajusin todistettava kykenevänsä hallitsemaan Tars Tarkasia?"

Puhujalavan ympärillä seisoi kaksikymmentä päällikköä, ja kaksikymmentä miekkaa lennähti ilmaan myöntymyksen merkiksi.

Mitään vaihtoehtoa ei ollut. Se määräys oli lopullinen, ja Tal Hajus vetäisi pitkän miekkansa ja astui Tars Tarkasia vastaan.

Taistelu päättyi pian, ja jalka kuolleen hirviön niskalla tuli Tars Tarkas tharkien jeddakiksi.

Ensimmäisenä toimenpiteenään hän julisti minut päälliköksi, jolla oli kaikki oikeudet ja se arvo, jonka olin voittanut taisteluissa, ollessani kolme ensimmäistä viikkoa heidän vankinaan.

Nähdessäni kuinka suopeita sotilaat olivat Tars Tarkasia kohtaan, käytin tilaisuutta taivuttaakseni heidät kanssani taistelemaan Zodangaa vastaan. Kerroin Tars Tarkasille seikkailuni ja selitin hänelle muutamin sanoin suunnitelmani.

"John Carter on tehnyt ehdotuksen", lausui hän puhuen kokoukselle, "jonka minä hyväksyn. Esitän sen teille lyhyesti. Heliumin prinsessaa Dejah Thorisia, joka oli vankinamme, pitää nyt vangittuna Zodangan jeddak, jonka pojalle hänen täytyy antaa kätensä pelastaakseen maansa Zodangan sotajoukkojen hävitykseltä.

"— John Carter ehdottaa, että me pelastaisimme hänet ja palauttaisimme hänet Heliumiin. Zodangasta saatu saalis olisi suurenmoinen, ja usein olen ajatellut, että jos olisimme liitossa Heliumin kansan kanssa, olisi meille taattu tarpeeksi elintarpeita voidaksemme lisätä haudottavien munien lukumäärää ja toimittaa hautomisen useammin, ja siten saavuttaa eittämättömän etusijan koko Barsoomin vihreiden kansojen keskuudessa. Mitä arvelette te?"

Tässä tarjoutui tilaisuus sekä taistella että ryöstää, ja päälliköt iskivät syöttiin kuin lihava forelli perhoseen.

Tharkeiksi he olivat rajusti innostuneita, ja ennenkuin puoli tuntia oli kulunut, kiiti kaksikymmentä ratsastavaa lähettiä kuivuneen meren pohjalla kutsumaan joukkoja retkelle.

Kolmen päivän kuluttua olimme matkalla Zodangaa kohti sadantuhannen miehen vahvuisena armeijana, sillä Tars Tarkas oli saanut kolme pienempää heimoa liittymään mukaan kuvailemalla näille Zodangasta saatavaa saalista.

Ratsastin jonon etunenässä suuren tharkin vieressä, ja ratsuni kintereillä ravasi uskollinen Woolani.

Matkasimme yksinomaan yöllä, järjestäen marssimme niin että päivisin leiriydyimme autioihin kaupunkeihin ja pysyimme kaikki, eläimetkin, rakennuksien sisällä koko valoisan ajan. Matkan varrella Tars Tarkas erinomaisen kyvykkäänä valtiomiehenä värväsi vielä eri heimoista lisää viisikymmentätuhatta sotilasta, joten pysähtyessämme kymmenen vuorokautta lähtömme jälkeen suuren Zodangan muurien edustalle meitä oli sataviisikymmentätuhatta miestä.

Tämän hurjista vihreistä hirviöistä kokoonpannun sotalauman taistelukunto ja -teho olivat yhtä suuret kun kymmenen kertaa niin lukuisan punaisten marsilaisten armeijan. Koko Barsoomin historian aikana ei sellaista joukkoa vihreitä marsilaisia ollut milloinkaan marssinut yhdessä taisteluun. Vaadittiin jättiläismäisiä ponnistuksia edes näennäisen sopusoinnun säilyttämiseksi heidän välillään, ja minusta oli ihme, että Tars Tarkas sai heidät johdetuksi kaupungin edustalle asti ilman suuria keskinäisiä taisteluita.

Mutta Zodangaa lähestyessämme joutuivat heidän henkilökohtaiset kinastelunsa syrjään, sillä he vihasivat vielä enemmän punaisia kansoja, erittäinkin zodangalaisia, jotka olivat vuosikausia käyneet säälimätöntä hävityssotaa vihreitä heimoja vastaan, koettaen nimenomaan tuhota heidän hautomalaitoksiaan.

Saavuttuamme Zodangan edustalle oli minun asiani keksiä keino, miten pääsisimme kaupungin sisälle. Käskin Tars Tarkasin pitää sotajoukkonsa, jaettuna kahteen osastoon, kuulomatkan päässä muureista, kumpikin osasto suuren portin kohdalla. Itse otin mukaani kaksikymmentä sotilasta jalkaisin ja lähestyin yhtä pienistä porteista, joita oli kaupungin muurissa aina vähän matkan päässä toisistaan, Näille porteille ei ollut asetettu vakinaisia vartijoita, vaan oli niiden silmälläpito jätetty patrullien tehtäväksi, jotka liikkuivat muurin kuvetta kaupungin ympäri kiertävällä kadulla jotakuinkin samaan tapaan, kuin meidän suurkaupunkiemme poliisit astelevat asemapaikoillaan.

Zodangan muurit ovat lähes viisikolmatta metriä korkeat ja viisitoista metriä paksut. Ne on rakennettu tavattoman suurista kalkkikivimöhkäleistä. Joukkueeseeni kuuluvista vihreistä sotilaista näyttikin mahdottomalta tehtävältä koettaa päästä kaupunkiin. Mukaani komennetut miehet kuuluivat erääseen pikku heimoon, eivätkä niin ollen tunteneet minua.

Sijoitin heistä kolme seisomaan muurin viereen kasvot muuriin päin ja puristaen toistensa käsivarsia, komensin kaksi heidän hartioilleen ja kuudennen vielä näiden ylimmäisten olkapäille. Viimeisen pää oli yli kahdentoista metrin korkeudella maasta.

Samalla tavoin rakensin kymmenestä sotilaasta kolmiaskelmaiset portaat maasta ylimmän miehen olkapäille. Otin sitten lyhyen vauhdin, hypin nopeasti askelmalta toiselle ja tehden viimeisen ponnistuksen ylimmän leveiltä harteilta pääsin korkean muurin harjalle ja seisoin mukavasti leveällä laella. Perässäni olin vetänyt kuuden sotilaan hihnoista sidotun nahkaköyden. Antaen ylimmäisen sotilaan pitää köyden toisesta päästä laskin sen toisen pään varovasti muurin toiselle puolelle riippumaan. Ketään ei ollut näkyvissä, ja laskeuduttuani köyden päähän pudottauduin loput kymmenkunta metriä kiveykselle.

Kantos Kanilta olin oppinut muurissa olevien porttien avaamistempun, ja seuraavalla hetkellä oli kaksikymmentä kookasta soturiani tuomitun Zodangan sisällä.

Ilokseni huomasin, että olimme joutuneet laajan palatsialueen reunamalle. Vähän matkan päässä loisti itse rakennus yhtenä valomerenä, ja äkkiä päätin viedä sotilasosaston suoraa päätä itse palatsiin, kun taas sotajoukkomme päävoimat hyökkäisivät kasarmien kimppuun.

Lähetettyäni yhden miehistäni pyytämään Tars Tarkasilta viittäkymmentä tharkilaista sotilasta ja selittämään hänelle aikeitani, komensin kymmenen sotilasta valtaamaan ja aukaisemaan toisen suuren portin, samalla kun itse jäljelle jääneiden yhdeksän kanssa valtasin toisen. Meidän oli toimittava äänettömästi, ei ainoatakaan laukausta saatu ampua eikä yleinen hyökkäys saanut alkaa, ennenkuin minä viidenkymmenen tharkilaisen kanssa olin päässyt palatsiin. Kaikki kävi suunnitelmiemme mukaan. Molemmat kohtaamamme vahdit lähetettiin isäinsä luokse tuntemattoman Korus-järven rannoille, ja molempien porttien vahdit seurasivat heitä ääntä päästämättä.