KAHDESTOISTA LUKU
Alpo Kupiainen translation
Vanki, jolla on valtaa
Kun olin astunut sisään ja tervehtinyt, antoi Lorkvas Ptomel minulle merkin astua lähemmäksi ja tarkastaen minua suurilla, kamalan näköisillä silmillään puhutteli minua seuraavasti:
"Olet ollut keskuudessamme vain muutamia päiviä, mutta kunnollasi olet saavuttanut korkean aseman. Mutta olkoonpa sen asian laita miten hyvänsä, meikäläinen et ole, et tunne kuuluvasi meidän kansaamme.
"— Asemasi on omituinen", hän jatkoi. "Olet vanki, mutta kuitenkin voit antaa määräyksiä, joita on toteltava. Olet muukalainen ja kuitenkin olet tharkilainen päällikkö. Olet kääpiö, mutta kuitenkin kykenet tappamaan voimakkaan soturin yhdellä nyrkiniskulla. Ja nyt on kerrottu sinun suunnittelevan pakoa toisen, toista rotua olevan vangin kanssa, joka omien sanojensa mukaan puolittain uskoo sinun palanneen Dorin laaksosta. Jos jompikumpi näistä syytöksistä osoittautuisi oikeaksi, riittäisi se tuottamaan sinulle kuolemantuomion, mutta me olemme oikeamielistä kansaa, ja sinut asetetaan oikeuden eteen Tharkiin palattuamme, jos Tal Hajus niin määrää.
"— Mutta", hän jatkoi karkealla kurkkuäänellään, "jos pakenet punaisen tytön kanssa, niin siitä on minun tehtävä Tal Hajusille tiliä. Minun on taisteltava Tars Tarkasin kanssa ja joko näytettävä, että minulla on oikeus käskeä, tahi vainajana luovutettava arvomerkkini paremmalle miehelle, sillä sellainen on tharkien tapa.
"— Olen hyvässä sovussa Tars Tarkasin kanssa. Yhdessä me käyttelemme vihreän kansan suurimman heimon ylintä valtaa. Emme halua taistella keskenämme. Ja siksi olisin iloinen, jos olisit kuollut. Mutta vain kahdessa tapauksessa voidaan sinut surmata meidän keskuudessamme ilman Tal Hajusin määräystä: mieskohtaisessa taistelussa itsepuolustukseksi, jos hyökkäisit kimppuumme, tai jos sinut tavattaisiin yrittäessäsi karata.
"— Oikeudenmukaisuus vaatii minua varoittamaan sinua ja selittämään, että me vain odotamme jompaakumpaa tällaista syytä vapautuaksemme näin suuresta vastuunalaisuudesta. On hyvin tärkeätä, että punainen tyttö varmasti saatetaan Tal Hajusin käsiin. Tharkit eivät ole tuhanteen vuoteen saaneet sellaista vankia. Hän on katkerimman vihamiehemme, suurimman punaisen jeddakin pojantytär. Olen puhunut. Punainen tyttö sanoi, ettei meillä ole lempeämpiä inhimillisiä tunteita, mutta me olemme oikeamielistä ja vilpitöntä rotua. Saat mennä."
Käännyin ympäri ja poistuin vastaanottosalista. Kas tässä siis Sarkojan kostojuonien alku! Tiesin, että kukaan muu ei voinut olla vastuussa tästä kantelusta, joka oli niin nopeasti saapunut Lorkvas Ptomelin korviin, ja nyt muistin myöskin keskustelustamme ne osat, joissa olimme kosketelleet karkaamista ja minun syntyperääni.
Sarkoja oli niihin aikoihin Tars Tarkasin vanhin ja luotetuin nainen. Sellaisena hän oli valtava, hallituksen takana oleva voima, sillä ei ainoaankaan sotilaaseen Lorkvas Ptomel luottanut siinä määrin kuin kyvykkäimpään apulaiseensa Tars Tarkasiin.
Mutta sensijaan että tämä Lorkvas Ptomelin vastaanotto olisi häätänyt mielestäni karkaamisajatukset, se oli vain omiaan keskittämään kaikki kykyni tähän asiaan. Nyt ymmärsin entistä selvemmin, kuinka ehdottoman välttämätöntä Dejah Thorisin oli päästä pakenemaan, sillä olin varma, että häntä Tal Hajusin päämajassa odottaisi hirveä kohtalo.
Solan kuvausten mukaan tämä hirviö oli olento, johon oli kasaantunut kaikkien häntä edeltäneiden miespolvien julmuus, hurjuus ja häikäilemättömyys. Hän oli kylmä, ovela, punnitseva, ja lisäksi hän räikeänä vastakohtana muille kansalaisille yleensä oli eläimellisen intohimon orja, jonka intohimon marsilaisten rinnasta ovat melkein vaimentaneet heidän kuolevan tähtensä vähentyvät toimeentulolähteet.
Pelkkä ajatuskin, että Jumalainen Dejah Thoris joutuisi sellaisen hornamaisen muinaisperimyksen kynsiin, pusersi kylmän hien otsaani. Paljoa parempi oli meidän varata itsellemme pelastavat kuulat viimeisen hetken varalle, kuten tekivät entisen isänmaani sankarilliset uudisasukasnaiset, jotka itse surmasivat itsensä, ennenkuin antautuivat intiaanien käsiin.
Astellessani aukiolla vaipuneena synkkiin aavisteluihini tuli Tars Tarkas luokseni poistuessaan vastaanottosalista. Hänen käyttäytymisensä minua kohtaan ei ollut vähääkään muuttunut, ja hän tervehti minua, ikäänkuin emme olisikaan eronneet vasta muutamia minuutteja sitten.
"Missä on asuntosi, John Carter?" hän kysyi.
"En ole vielä valinnut", vastasin. "Minusta tuntui parhaalta majoittua joko yksin tahi toisten sotilaiden luokse, ja olen odottanut tilaisuutta kysyäkseni neuvoa sinulta. Kuten tiedät", jatkoin hymyillen, "en ole vielä perehtynyt tharkien kaikkiin tapoihin."
"Tule mukaani", kehoitti hän, ja yhdessä menimme aukion poikki eräälle rakennukselle, jonka ilokseni huomasin olevan Solan ja hänen suojattiensa asumatalon vieressä.
"Minun majapaikkani on tämän rakennuksen ensimmäisessä kerroksessa", selitti hän, "ja myöskin toisen kerroksen ovat sotilaat kokonaan vallanneet. Mutta kolmas ja sitä ylemmät kerrokset ovat tyhjinä. Voit valita niistä.
"— Olen kuullut", hän jatkoi, "että olet luovuttanut naisesi vangille. No niin, kuten olet sanonut, tapasi ovat erilaiset kuin meidän, mutta osaat taistella tarpeeksi hyvin tehdäksesi kuten haluat, ja jos sinua siis huvittaa antaa naisesi vangille, niin se on oma asiasi. Mutta päällikkönä pitäisi sinulla olla myöskin itselläsi palvelijoita, ja tapojemme mukaan saat valita niiden päällikköjen seurueista, joiden arvomerkkejä nyt kannat, kenen naisen hyvänsä tai vaikkapa heidät kaikki."
Kiitin häntä, mutta vakuutin hänelle, että tulisin varsin hyvin toimeen ilman apuakin muuten paitsi ruuan valmistuksessa. Niinpä hän lupasikin lähettää naisia tätä tarkoitusta varten sekä huolehtimaan aseista ja ammuksien valmistamisesta, minkä hän selitti välttämättömäksi. Huomautin hänelle, että naiset saisivat tuoda mukanaan osan taistelusaaliina minulle kuuluvista vuodesilkeistä ja -turkiksista, sillä yöt olivat kylmiä eikä minulla itselläni ollut vuodetarpeita laisinkaan.
Hän lupasi pitää huolen kaikesta ja poistui. Yksin jäätyäni nousin kiertoportaita ylempiin kerroksiin etsimään sopivaa asuntoa. Muiden rakennusten kauniit nähtävyydet toistuivat täällä, ja pian olin minä unohtunut tutkimuksien ja huomioiden tekoon.
Lopuksi valitsin erään kolmannessa kerroksessa julkisivun puolella olevan huoneen, sillä siten jouduin olemaan jokseenkin lähellä Dejah Thorisia, jonka asunto oli viereisen rakennuksen toisessa kerroksessa, ja mieleeni välähti, että voisin järjestää meille jonkunlaisen tiedoituslaitteen, jonka avulla hän voisi lähettää minulle merkin tarvitessaan joko apua tai suojelusta.
Makuuhuoneeni yhteydessä oli kylpy- ja pukeutumishuone sekä muita yö- ja päivähuoneita, kaikkiaan kymmenkunta. Takahuoneiden ikkunat antoivat tavattoman suurelle pihalle, joka oli neljän meitä ympäröivän kadun erottaman neliön keskus. Pihalle oli nyt sijoitettu rakennuksissa majaileville sotilaille kuuluvat eläimet.
Vaikkakin piha oli yltyleensä kasvanut umpeen keltaista sammalmaista turvetta, joka peittää melkein koko Marsin pinnan, niin kuitenkin suihkulähteet, patsaat, penkit ja pergolamaiset laitokset olivat todistuksena siitä, että pihan oli täytynyt olla hyvin kaunis muinaisina aikoina silloin kun siellä olivat vallinneet vaaleatukkaiset hymyilevät ihmiset, joilta tylyt ja vääjäämättömät, avaruuden kaikkeutta ohjaavat lait olivat riistäneet sekä kodit että lisäksi kaiken muunkin ja jättäneet heistä jäljelle vain jälkipolvien tarut.
Oli helppoa kuvitella mielessään Marsin rehevän kasvullisuuden upeaa lehvistöä, joka aikoinaan antoi tälle näyttämölle eloa ja väriä, kaunismuotoisia, viehättäviä naisia, suoravartisia, miellyttäviä miehiä, iloisesti kisailevia lapsia — auringon paistetta, onnea, rauhaa. Sitten tulivat pimeät, julmat ja tietämättömät ajat, kunnes periytyneet inhimilliset ja sivistysvaistot olivat vielä kerran kohottaneet heidän jälkeläisensä muihin sulautuneena rotuna taaskin Marsin johtavaksi kansaksi.
Ajatukseni keskeytyivät, kun asuntooni saapui useita nuoria naisia tuoden kokonaisia kantamuksia aseita, silkkejä, turkiksia, jalokiviä, keittokalustoa, ruoka- ja juoma-astioita, joiden joukossa runsaasti ilmalaivasta saatua saalista. Kaikki se oli nähtävästi ollut molempien surmaamieni päälliköiden omaisuutta ja kuului nyt tharkien tavan mukaan minulle. Käskin heidän sijoittaa tavarat yhteen takahuoneeseen, minkä jälkeen he poistuivat, palaten pian mukanaan uudet kuormat, tavaroitteni tähteet, kuten he selittivät. Toisella kerralla saapui heidän kerallaan kymmenen tai viisitoista muuta naista ja nuorukaista, jotka olivat ilmeisesti kuuluneet molempien päälliköiden seurueisiin.
He eivät olleet päälliköiden perheitä eivätkä näiden vaimoja eivätkä palvelijoita. Heidän välisensä suhde oli omituinen ja niin erilainen kuin mitä me tunnemme, että sitä on vaikea kuvata. Kaikki omaisuus on vihreiden marsilaisten keskuudessa yhteiskunnan yhteistä, lukuunottamatta mieskohtaisia aseita ja arvonmerkkejä sekä yksityisten ihmisten maakuusilkkejä ja turkiksia. Vain näihin on kullakin eittämätön oikeus, mutta hän ei saa kasata niitä itselleen enempää kuin todella tarvitsee. Ylijäämä on vain hänen säilytettävänään, ja milloin tarvitaan, annetaan se yhteiskunnan nuoremmille jäsenille.
Päällikön seurueeseen kuuluvia naisia ja lapsia voinee verrata sotilasosastoon, josta päällikkö on vastuunalainen monessa suhteessa. Niinpä on hänen huolehdittava seurueensa ohjauksesta, kurinpidosta ja muonituksesta sekä johdettava sitä yhtämittaisilla vaelluksilla ja alituisissa taisteluissa punaisia marsilaisia vastaan. Päällikön naiset eivät missään merkityksessä ole vaimoja. Tätä maapallolla käytettyä sanaa vastaamaan ei vihreillä marsilaisilla ole sanaa ollenkaan. Heidän yhteiselämänsä aiheutuu yksinomaan yhteiskunnan etupyrkimyksistä, eikä luonnollinen valinta pääse siihen ensinkään määräämään. Kunkin yhdyskunnan päällikköjen neuvostolla on siinä suhteessa yhtä rajaton ratkaisuvalta kuin kentuckylaisen hevosjalostuslaitoksen omistajalla, joka tieteellisesti ohjaa eläintensä lisääntymistä, pitäen rodun parantumista silmällä.
Teoriassa tämä kuulostanee hyvältä, kuten niin monet muutkin asiat, mutta tästä luonnottomasta, pitkien ajanjaksojen aikana noudatetusta menettelystä yhdessä sen seikan kanssa, että yhteiskunnalla on katsottu olevan lapsiin suurempi oikeus kuin äidillä, on ollut seurauksena näiden kylmien, julmien olentojen kehittyminen synkkiin, rakkaudettomiin, ilottomiin oloihin.
Totta kyllä on, että vihreät marsilaiset, sekä miehet että naiset, ovat ehdottoman siveellisiä, lukuunottamatta Tal Hajusin kaltaisia rappeutuneita olioita. Mutta paljoa parempi on inhimillisten luonteenpiirteiden säilyminen, vaikka se sitten tapahtuisikin silloin tällöin loukkaamalla hieman siveellisyyttä.
Kun huomasin, että minun oli pakko ottaa vastatakseni näistä olennoista, tahdoinpa tai en, sopeuduin siihen parhaani mukaan ja käskin heitä etsimään itselleen asuntoja ylemmistä kerroksista, pidättäen kolmannen kerroksen itselleni. Yhdelle tytölle annoin tehtäväksi huolehtia yksinkertaisesta ruuastani, kun taas muut saivat ryhtyä työskentelemään entisillä toimialoillaan. Senjälkeen näin heitä varsin harvoin enkä heitä liioin ikävöinytkään.