← Table of contents
Marsin prinsessa

KOLMASKOLMATTA LUKU

Alpo Kupiainen translation

Harhailemassa ilmassa

Koettamatta piileskellä kiiruhdin majoituspaikkojemme läheisyyteen, sillä olin varma, että löytäisin Kantos Kanin sieltä. Tullessani likemmäksi rakennusta olin varovampi, koska, ja varsin oikein, arvelin, että niitä seutuja pidettäisiin silmällä. Pääkäytävän ympärillä vetelehti useita miehiä, joilla oli siviilimerkit, ja takalistolla oli niitä lisää. Yläkertaan, jossa asuntomme sijaitsivat, saatoin kenenkään huomaamatta pyrkiä vain viereisen talon kautta, ja vaivaloisten yrityksien jälkeen onnistui minun päästä jonkun matkan päässä olevan varastohuoneen katolle.

Hyppien katolta toiselle olin pian senjälkeen eräässä sen rakennuksen avoimessa ikkunassa, jossa toivoin tapaavani heliumilaisen, ja seuraavalla hetkellä seisoin hänen edessään huoneessa. Hän oli yksin eikä näyttänyt vähääkään hämmästyvän saapumisestani, sillä hän sanoi odottaneensa minua jo paljoa aikaisemmin, kun vartiovuoroni oli täytynyt päättyä joku aika sitten.

Huomasin, ettei hän tiennyt mitään siitä, mitä palatsissa tällä välin oli tapahtunut, ja kertomani uutiset saivat hänet ankaran kiihkon valtaan. Kun kerroin, että Dejah Thoris oli luvannut kätensä Sab Thanille, suuttui hän kovasti.

"Se ei voi olla totta", hän huudahti. "Se on mahdotonta! Mieluummin jokainen heliumilainen toki kuolisi kuin suostuisi myymään rakkaan prinsessamme Zodangan hallitsevalle suvulle. Hänen on täytynyt menettää järkensä suostuessaan niin vihattuun sopimukseen. Et tiedä, kuinka me heliumilaiset rakastamme hallitsijasukumme jäseniä, etkä senvuoksi voi käsittää sitä kammoa, jota tunnen tällaista herjaavaa liittoa kohtaan.

"— Mitä on tehtävä, John Carter?" hän jatkoi. "Olet keinokas mies. Etkö voi keksiä jotakin tapaa Heliumin pelastamiseksi tästä häpeästä?"

"Jos pääsen miekan ulottumiin Sab Thanista", vastasin, "niin voin selvittää tämän pulman, mikäli se koskee Heliumia, mutta omasta puolestani näkisin mieluummin jonkun toisen lyövän sen iskun, joka vapauttaa Dejah Thorisin."

Kantos Kan silmäili minua kiinteästi ennenkuin virkkoi mitään.

"Sinä rakastat häntä", hän sanoi sitten. "Tietääkö hän sen?"

"Kyllä hän tietää, Kantos Kan, ja torjuu minut luotaan vain sentähden, että hän on lupautunut Sab Thanille."

Kelpo veikko ponnahti seisaalleen ja tarttuen olkapäähäni nosti miekkansa pystyyn huudahtaen:

"Ja jos olisin itse saanut valita, niin en olisi voinut löytää sopivampaa puolisoa Heliumin ensimmäiselle prinsessalle. Kas tässä käteni olallesi, John Carter, ja sanani, että Sab Than saa surmansa minun miekastani, sillä minä rakastan Heliumia, Dejah Thorisia ja sinua. Vielä tänä yönä koetan pujahtaa hänen asuntoonsa palatsiin."

"Mutta miten?" kysyin. "Sinua pidetään tarkoin silmällä, ja lentovartiosto on tehty nelinkertaiseksi."

Hän taivutti päänsä ja mietti hetkisen; kohotti sen sitten pystyyn, kasvoillaan luottava ilme.

"Kun vain selviydyn täkäläisistä vahdeista, niin se onnistuu", hän selitti. "Tunnen korkeimman tornin kautta palatsiin vievän salaisen käytävän. Huomasin sen sattumalta lentäessäni eräänä päivänä vahtivuorollani palatsin ylitse. Tällaisissa puuhissa täytyy tutkia kaikkia tavallisuudesta poikkeavia ilmiöitä, joita satumme näkemään, ja kun näin kasvot tirkistämässä palatsin korkean tornin huipusta, oli se minusta perin tavatonta. Lensin senvuoksi kasvoja kohti ja näin, että tirkistelijä ei ollut kukaan muu kuin Sab Than. Hän joutui hieman hämilleen siitä, että olin nähnyt hänet, ja komensi minua pitämään asian omina tietoinani, selittäen, että tornista vei käytävä suoraan hänen asuntoonsa eikä sitä tuntenut kukaan muu kuin hän. Jos vain pääsisin lentokasarmin katolle ja saisin koneeni, niin viidessä minuutissa olisin Sab Thanin asunnossa. Mutta miten pääsen tästä talosta, joka sanojesi mukaan on vartioitu?"

"Kuinka tarkoin kasarmin lentokonevajoja vartioidaan?" kysyin.

"Tavallisesti on katolla öisin vain yksi mies."

"Mene tämän rakennuksen katolle, Kantos Kan, ja odota minua siellä!"

Pysähtymättä selittämään suunnitelmiani palasin kadulle samaa tietä kuin olin tullut ja kiiruhdin kasarmille. En uskaltanut mennä rakennukseen, sillä se oli täynnä lentopartiolaisia, jotka kuten koko Zodanga etsivät minua.

Rakennus oli tavattoman iso, ja sen lakea katto oli hyvinkin kolmensadan metrin korkeudella maasta. Zodangassa oli vain harvoja rakennuksia, jotka olivat korkeampia kuin nämä parakit, vaikka eräät rakennukset olivat toistasataa metriä niitä korkeammat. Niinpä kohosivat suurien taistelulaivojen telakat noin neljänsadanviidenkymmenen metrin korkeuteen ja kauppalaivaston tavara- ja matkustaja-asemat lähes yhtä korkealle.

Kiipeäminen rakennuksen etusivua myöten katolle oli vaivaloinen ja perin vaarallinen tehtävä, mutta muuta keinoa ei ollut, ja päätin senvuoksi yrittää. Kun barsoomilaisten rakennustapa on hyvin koristeellista, oli kiipeäminen helpompaa kuin olin luullut, sillä ulkonevat koristukset muodostivat suoranaiset portaat aina rakennuksen räystäälle saakka. Vasta sitten kohtasin ensimmäisen todellisen esteen. Räystäs ulkoni lähes kuusi metriä seinästä, johon olin tarrautunut kiinni, ja vaikka kiersin koko suuren rakennuksen ympäri, en löytänyt räystäästä ainoatakaan aukkoa.

Ylin kerros oli valaistu ja täynnä sotilaita, jotka huvittelivat omalla tavallaan; en senvuoksi voinut sitä kautta päästä rakennuksen katolle.

Oli yksi, epätoivoinen keino, ja päätin yrittää sitä — tapahtuihan kaikki Dejah Thorisin tähden, eikä sellaista miestä ole elänyt, joka ei panisi hänen kaltaisensa naisen tähden henkeänsä vaaraan vaikka tuhannesti.

Pitäen kiinni seinästä toisella kädelläni ja jaloillani irroitin varustuksiini kuuluvan pitkän nahkahihnan, jonka päässä oli iso koukku. Sen varassa riippuvat lentäjät koneittensa kupeista ja pohjista suorittaessaan erinäisiä korjaustöitä, ja näiden hihnojen avulla myöskin laskeudutaan maihin taistelulaivoista.

Varovaisesti heilautin koukun katolle, ja monien yritysten jälkeen se tarttui kiinni. Vedin hiljaa hihnasta saadakseni koukun tarttumaan lujemmin, mutta mahdotonta oli minun tietää, kestäisikö se ruumiini painoa vai ei. Olihan se saattanut tarttua vain räystään äärimmäiseen reunaan, joten se luiskahtaisi irti, kun laskisin itseni heilumaan hihnan varaan, ja minä syöksyisin kolmensadan metrin päässä allani olevalle kivitykselle.

Emmin hetkisen, mutta sitten päästin irti otteeni seinäkoristeista, ja heilahdin ilmaan hihnan varassa. Syvällä allani oli kirkkaasti valaistu katu, kiveys ja kuolema. Minua kannattavasta räystäästä tuntui pieni täräys, ja kuului ilkeätä, raapivaa luikumisen ääntä, joka sai selkääni kylmät väreet. Mutta sitten tarttui koukku kiinni, ja minä olin turvassa.

Kiipesin ripeästi ylös ja tarttuen räystään reunaan vedin itseni katolle. Noustuani seisaalleni olin vastakkain vahtisotilaan kanssa, tuijottaen suoraan hänen revolverinsa piippuun.

"Kuka olet ja mistä tulet?" hän huudahti.

"Olen lentopartiolainen, ystävä, ja olin hyvin lähellä kuolemaa, sillä vain pelkkä sattuma pelasti minut putoamasta kadulle", vastasin.

"Mutta kuinka tulit katolle, mies? Ketään ei ole laskeutunut tänne eikä kohonnut lentoon kokonaiseen tuntiin. Pian, selitä puuhasi, tai teen hälytyksen."

"Katsopa tänne, vahti, niin näet, miten tulin ja kuinka heikon hiuskarvan varassa tuloni oli", vastasin kääntyen räystään reunalle, josta kaikki aseeni riippuivat hihnan nenässä kuusi metriä alempana.

Uteliaisuuden kannustamana mies tuli viereeni. Se oli hänen onnettomuutensa, sillä kun hän kumartui tirkistämään räystäältä, tartuin häntä kurkusta ja pistoolikädestä, paiskaten hänet rajusti katolle. Ase kimposi hänen kädestään, ja sormeni tukehduttivat hänen avunhuutonsa. Kapuloin miehen suun ja sidoin hänet, minkä jälkeen laskin hänet riippumaan räystään varaan, samoin kuin itse olin riippunut vähää aikaisemmin. Tiesin, että hänet löydettäisiin vasta aamulla, ja tarvitsin kaiken ajan, minkä suinkin voin saada.

Puettuani hihnat ja aseet ylleni kiiruhdin lentokonevajoille ottaen esille sekä omani että Kantos Kanin koneen. Kiinnitin hänen koneensa omani perään, panin koneeni käyntiin ja liukuen räystään ylitse sukelsin kaupungin kaduille paljoa alemmaksi sitä tasoa, jossa lentopatrullit tavallisesti liikkuivat. Vajaassa minuutissa laskeuduin kommelluksitta majoitusrakennuksemme katolle hämmästyneen Kantos Kanin viereen.

En tuhlannut aikaa selittelyihin, vaan syvennyin heti pohtimaan suunnitelmiamme lähimmän tulevaisuuden varalle. Päätimme, että minun oli koetettava pyrkiä Heliumiin, kun taas Kantos Kanin oli mentävä palatsiin ja toimitettava Sab Than pois tieltä. Jos se hänelle onnistuisi, olisi hänen seurattava minua. Hän asetti oikeaan suuntaan kompassini — sukkela pieni vehje, joka hievahtamatta osoittaa samaa, määrättyä Marsin pinnan pistettä — ja sanottuamme toisillemme jäähyväiset kohosimme yhdessä ilmaan ja lensimme palatsia kohti, sillä se oli samassa suunnassa, johon minun oli ohjattava päästäkseni Heliumiin.

Kun lähestyimme korkeata tornia, syöksähti ylhäältä päin esiin patrulli, kohdistaen huikaisevat valosuihkunsa koneeseeni. Samalla kuului mylvivä ääni komentavan minua pysähtymään, minkä jälkeen pamahti laukaus, kun en ollut huudosta tietävinänikään. Kantos Kan laskeutui nopeasti varjoihin, kun taas minä yhtä mittaa kohosin ja kiidin hirveätä vauhtia Marsin ilmojen halki perässäni toistakymmentä lentopartiolaisten konetta, jotka olivat ryhtyneet ajamaan minua takaa, ja myöhemmin nopeakulkuinen risteilijä, jossa oli sata miestä ja patteri pikatykkejä. Kierrellen ja kaarrellen pienine koneineni, milloin kohoten, milloin laskeutuen, sain suurimman osan ajasta vältetyksi heidän valonheittäjäinsä säteet, mutta näin menetellen menetin myöskin etumatkaani. Päätin senvuoksi uhkarohkeasti lentää suoraan suuntaan ja jättää kaikki kohtalon ja koneeni nopeuden varaan.

Kantos Kan oli opettanut minulle tempun, joka tunnetaan vain Heliumin laivastossa ja joka lisäsi suuresti lentokoneiden nopeutta. Olin senvuoksi varma siitä, että jättäisin takaa-ajajani, jos vain välttäisin heidän ammuksensa vähän aikaa.

Kiitäessäni ilman halki ja kuulien vinkuessa korvissani tunsin, että voisin selviytyä vain ihmeen kautta. Mutta arpa oli heitetty, ja pannen koneeni täyteen vauhtiin ohjasin suoraan Heliumia kohti. Vähitellen jäivät takaa-ajajat yhä kauemmaksi jälkeeni, ja iloitsin parhaillaan onnistuneesta paostani, kun risteilijästä laukaistu, hyvin tähdätty ammus räjähti pienen koneeni keulassa. Tärähdys melkein kaasi sen, ja ilkeästi vaappuen se syöksyi alaspäin yön synkkään pimeyteen.

En tiedä, kuinka syvälle putosin, ennenkuin sain koneeni uudelleen tottelemaan ohjausta, mutta minun oli täytynyt olla hyvin lähellä maata alkaessani taaskin kohota, sillä kuulin selvästi eläinten ääniä altani. Noustessani ylöspäin tarkastelin ympärilleni nähdäkseni takaa-ajajat, ja kun vihdoin huomasin heidän valonsa kaukaa takaani, näin heidän laskeutuvan maahan ilmeisestikin etsimään minua.

Vasta sitten kun heidän valonsa olivat häipyneet näkyvistäni, uskalsin väläyttää pientä lamppuani kompassiani kohti. Kauhukseni näin silloin, että ammuksen sirpale oli perin pohjin tuhonnut ainoan suuntakojeeni samoin kuin myöskin nopeusmittarini. Voisinhan kyllä tähtien mukaan suunnilleen ohjata Heliumiin päin, mutta kun en täsmälleen tiennyt, missä kaupunki sijaitsi, enkä omaa lentonopeuttani, olivat toiveeni sen löytämisestä hyvin vähäiset.

Helium on noin tuhannen kuudensadan kilometrin päässä Zodangasta lounaiseen, ja jos kompassini olisi ollut ehyt, olisin voinut lentää tämän matkan neljässä, viidessä astunnissa, mikäli ei mitään vahinkoa sattunut. Mutta asiain näin ollen olin aamun valjetessa, lennettyäni täyttä vauhtia lähes kuusi tuntia yhtä mittaa, kiitämässä laajan, kuivuneen meren yläpuolella. Suuri kaupunki oli allani, mutta se ei ollut Helium, sillä kaikista Barsoomin kaupungeista ainoastaan sen muodostaa kaksi ympyränmuotoisten muurien suojaamaa, noin sadankahdenkymmenen kilometrin päässä toisistaan olevaa valtavaa kaupunkia, minkävuoksi sen saattoi helposti tuntea siltä korkeudelta, jossa lensin.

Arvelin joutuneeni liian kauaksi luoteeseen ja käännyin senvuoksi lentämään kaakkoista kohti. Aamupäivällä sivuutin useita muita suuria kaupunkeja, mutta ainoakaan niistä ei vastannut Kantos Kanin kuvausta Heliumista. Sen lisäksi että Helium on kaksoiskaupunki on sillä toinenkin tuntomerkki, kaksi valtavan korkeata tornia, joista toinen, kirkkaan punainen, kohoaa toisen kaupungin keskuksesta noin puolentoista kilometrin korkuisena, ja toinen, helakan keltainen ja samankorkuinen, on sisarkaupungissa.

Explore with AITake your curiosity a little further.

Reading settings