TSINOVNIEKKA.
Reading edition
Kuittijärven ulapalla matkavenhe soutaa; Orjat kiskoo airoillaan — herra maata joutaa.
— Ken sie laiska lienetkään, kun siun maata maistaa? Tuuli puskee vastapäin, — päivyt selkään paistaa.
Kuittijärven ulapalla matkavenhe kiikkuu, Orjat puree hampaitaan, huulet hiljaa liikkuu…
— Suusi tukkoh, tuhma mies, ta kisko kiiruumpata! A mie muuten näytän siul ruskoi nagaikkata!
Ruunun herra, tsinovniekka, venheen pohjall' loikoo, Ruoskaa kourin koprailee, koipiansa oikoo…
Aallot ärjyy äkäpäät — herra äkäisemmin, Räiskähtäessä hyökyveen kiljuu kiukkuisemmin:
— Malta sie! — niin uhkailee — jahka maihin astun Tyrmäh pahat passitan vot että tässä kastun!
Hijoo orjat hampaitaan, eivät virka mitään, Tekis miei nauramaan — uskalla ei sitä.
Ruunun herra, tsinovniekka, votkapullon tempaa, Kaataa kiero kurkkuunsa, virkkaa vihaisempaan:
— Millaiset lie jumalat teillä, juhtakansa, Koska aina vastaiseen tuivaa tuuliansa?
Nostaa orjat otsiaan, vastaa vanhin heistä: "Jalot meill' on jumalat — ylen hyvät meistä.
Meitä myötätuuloseen kaunihisti kantaat, A kun sie vain matass' oot, heti vastah antaat."
Kuittijärven ulapalla saattovenhe soutaa. Orjat salaa naureksii — herra maata joutaa.