SUSIJUTTU.
Reading edition
Pitkä on talvi pohjoinen, Lunta jo taasenkin syytää, Huomenna kai kova pakkanen Jälleen vertamme hyytää…
Pitkä on talvi Slaavien maan — Viimat ne Tomskista viiltää, Pakkaskirkkaassa ilmassa vaan Kirkot ja sapelit kiiltää.
Kuulkaa susia Siperian, Kuinka ne ulvovat yössä! Siellä on niitä tuhansittain Juoksussa, julmassa työssä…
Sudet on susia aina vaan — Niitä et lampaiksi muuta, Eivät ne pelkää jumaliaan, Eivät ees pyssynsuuta…
Oh! sen tarinan tunnette kai Susi kun tyttösen raastoi? Tyttösen vaatteihin pukeutui, Mökille juoksi ja haastoi:
"Aukase armas, minä se oon, Irroita uksesi salpa!" — Pääsi niin roikale mökkihin, Ihmisen iski kuin kalpa.
Niin, se on talvinen tarina vaan, Lapsille surkean tuttu, Mutta kun sudet käy ympäri maan, Muistuu taas mieleen se juttu.
Emme me satuja uskoa saa — Satujen mennyt on aika — Mutta kun sudet käy ympäri maan, Silloin on tehtävä — taika.
Taika se nyt olis tämmöinen: Taikurit entiset hiiteen! Hornaan ne vanhat vampyyrit: Puolueet — jako viiteen!
Nouskoon kansa tää kerrankin Pitkästä torkunnastaan, Nouskoon vihasta vimmankin Yhtenä yhteistä vastaan!
Siinä on taika, mi tepsivi, — Taiat ne muut ei auta — Hornaan, niin sanon, nuo puoskarit, Menkööt siivosti hautaan!
Turha on neuvoni. — Tiedän sen. Laulajan sauvaa ken seuraa? Sydämet kaikki syttää vois ken? Pedot kun väijyvät peuraa…
Meillä on susia sielläkin, Missä ei ulvontaa kuule. Meillä käy viimoja silloinkin, Kun ei tundroilta tuule.
Sudet on meillä suvuissa, Verissä veikkojen veitset. Suomen ruumista runnelleet Aina on — omat peitset.
Helppo on syöstä vainoojan Kansan riitaisen kiistaan, Äksyt toisiinsa ärsyttäin Itse tarttua riistaan…
— — Kurjako liian, kurjako lie Taulu, min tässä mä maalaan? Suottako mainetta Suomen tien Armotta alhaalle laahaan?
Kuulkaa: yksi on lohdutus vaan Pahojen pakkaisyössä: Talvea kestä ei ainiaan — Sudet: vain talvin on työssä.
Kerran on keikkuva kevätkin Ylitse murheisten maiden! Lakkaava laukanta suttenkin Nälkäisten, raateliaiden.
Silloin Suomeenkin suhahdus Keikkuvan kevään tuulee! Silloin kultaisten käkien Täälläkin kukkuvan kuulee.
Silloin meilläkin valjeta vois Yö, joka nyt ei loista, Karjalan karhukin nousta pois Vuosisatojen soista…
Silloin, Suomeni, sulaos, oi, Viritä viimeinen virsi — Slaavien vapauslaulu kun soi, Kirvota kirottu kirsi!
16/3 1908.