LEIPÄPAPPI.
Reading edition
Hän toisen kuoloa odottelee tuo muikea mies, tuo lammaspaimen! Siks sieluja noin hän voitelee, Siks akkojen armoja hoitelee, jotk' työnsä kasvaisi vahvan taimen, mi hänet virkahan vainajan veis ylös — parempaan palkkahan.
Mut älähän veikkonen nuolaise ennenkuin tilkka se tipahtaa! Ei karja se kaikk’ ole yhtä laiskaa, se huomaa »Matissakin» malkaa ja raiskaa, tosin nyt se orjanas sairastaa, vaan vaaleissa sitten — se aivastaa ja juustonsa »Juusolle» paiskaa…
Vai pispaksi pitäjään parhaimpaan mies mielii nyt kansaa kasvattamaan? Noh, kaikki nuhjukset maailmassa siis saisikin valvoa »valistamassa» salolaumaamme lauhkeaa —
Sun laisesi lahnan jos sallittu ois tätä rahvasta ravasta pestä: Sata vuotta se jälkehen jäädä vois muun mailman kehityksestä! Sillä jos ei miehellä muut’ ole suuss’ kuin »autuus» ja »asevelvollisuus» niin orjanpa kahleihin saarnasi vie — ja kiero on kansan tie!
Ken rakastaa kurjien kunniaa, hän oppia selviä suosii, hän kansalle koskaan ei kaupita saa mitä muut teki vuoksi kuosin, Ei saa hän sen mieltä himmentää, sen taikuutta tahalla ei täydentää, vaan silmiä aukoa siltä.
Ja mitä hän itse tuntevikaan, sitä totuutta saa ei hän peittää, hänen täytyy se purkaa sielustaan ihan pohjia myöten ja puhtaanaan — jotta joukkokin jolloin heräis ja voimansa keräis ja hennoisi valheensa heittää!
(1906.)