RUNOILIJA ERKON HAUDALLE.
Reading edition
(Seppelsanoja).
Suru Sinut tappoi — suru, Isänmaasi haavain huoli, Kansan kaksimielen lautta J.H. Erkko meiltä kuoli.
Suru miehen tappoi — totta. Tuska hällä oli suuri. Kärsimyksen kalpa sattui Erkon elämähän juuri.
Runoilija? — ei hän kestä Ajan arjen pyörtehessä: Iskee innoin muka muiden, Mutta — itkee sydämessä.
Uni kaunis urhon kaatoi, Kun se valeheksi vaihtui; Ihanteensa raivo raatoi, Irvihaamuiksi ne haihtui.
Ihanteisiinsa mies särkyi Kesken taisteloa kuumaa — Särkyikö? Ah ei! vaan nukkui, Nukkui täynnä huolten huumaa.
Tunsi ettei laulut tepsi! Tunsi ettei aatteet auta! Tunsi että kaiken kaihon Vaimentaa vain harmaa hauta!…
On kuin kuollessaan hän sentään huutanut ois meille, meille: "veikot, siskot, jatkakaatte! — Itse työnnyn Tuonen teille.
Luokaa kumpu kiiruhusti, Ei oo aikaa kuollehille: Minä kummun alta seuraan Teitä voiton tanterille…"
Kiitos Sulien, ikinuori, Ihmisyytes ihanteista: Enemmän kuin kenkään toinen olit tosi tovereista.
(Suomussalmelta 20 p. marrask. 1906).