VASTAKOHTIEN MAA.

Puhuttaessa Venäjästä johtuu heti mieleen maa, missä tapaa sangen lukuisia erilaisuuksia muihin maihin verraten ja missä vastakohdat sekä maa- ja kansantieteellisellä että poliittisella alalla kohtaavat toisensa.

Ensinnäkin on Venäjä suuruudessaan vertaistaan hakeva yhtenäinen, vaikka kahteen maanosaan kuuluva tasanko, mitä voidaan kulkea 90 pituusastetta, s.o. noin 10,000 km, tapaamatta kiveä kiven päällä ja millä matkalla, kulkien junalla länteenpäin, voidaan saavuttaa 25 tuntinen vuorokausi tai vastakkaiseen suuntaan kulkien 23 tuntinen. Jo yksin sen Euroopan puoleinen osa on yhtä laaja pinta-alaltaan kuin meihin kääntynyt kuunpuolikas. Venäjän suurin kuvernementti Arkangel peittää saman pinta-alan kuin Saksa, Hollanti ja Italia yhteensä ja pienin Venäjän kuvernementeistä — Moskova — on yhtä suuri kuin Hollanti.

Venäjä on tyypillinen mannermaa, mutta kumminkin sen jokien yhteenlaskettu pituus on yli 76,000 km ja jos ne liitettäisiin perätysten, saataisiin joki, joka ulottuisi kaksi kertaa maapallon ympäri. Siitä määrästä on purjehdittavaa vesitietä enemmän kuin puolet ja yksin Volgan, Euroopan pisimmän joen vesialassa on 12,000 km purjehduskelpoista vesireittiä, minkä rannoilla on 39 suurempaa kaupunkia, sekä yli 1,000 kylää. Nevanjoki on muodostunut verrattain niin myöhään kuin 4,000 vuotta takaperin, jotavastoin Volga periytyy nähtävästi tertiäärikauden loppupuolelta, ollen sillä ikää yhtäpaljon miljooneja vuosia kuin Nevalla on tuhansia.

Maan pohjoisissa seuduissa kestää talvi 8 kuukautta, mutta eteläisillä aroilla ainoastaan 3 kuukautta. Asovan meren rannalla on huomattu 41° C pakkasta, siis elohopea jäätynyt, mutta lähes 2,000 km pohjoisempana Pietarissa elohopea ei ole jäätynyt. Maan rajojen sisällä on mitattu 130° C lämpömäärän vaihtelu, nim. 70° pakkasta ja 40° lämmintä varjossa.

Normaalisina aikoina Venäjä on puinut 2/3 kaikesta eurooppalaisesta viljasta, niin jopa yli 41 % maailman koko vehnäsadosta, mutta kumminkin uhkasi v. 1921 vähintäin 25 milj. ihmistä nälkäkuolema. Riittämättömän ravinnon s.o. ali-ravitsemistilan aiheuttamista seurauksista on Venäjällä viimeisen neljän vuoden aikana kuollut vuodessa 4 pros. väestöstä, nousten prosenttimäärä kulutuskeskuksissa 25 %. Maassa asuu heimoja, jotka elävät vielä osittain kivikaudessa, kuin sitävastoin teollisuus ja kulttuuri toisissa seuduissa ovat kohonneet huippuunsa. Olen tavannut keski-venäläisessä kylässä uusiaikaisimpia niitto- ja leikkuukoneita, mutta samalla myöskin kauvas menneisyyteen kuuluvan huhmarin ja puiset käsimyllynkivet lähes jokaisessa talossa syömäviljan rouhimista varten.

Kun historian ensimmäinen sarastus valaisee Venäjän laajoja tasankoja, tapaamme siellä heimokuntaperusteelle jakautuneen asujaimiston, mitkä keskenään riitelivät eduista, vallasta ja maa-alueista, kunnes keski-aasialaiset mongoolit, jotka tosiaankin osasivat olla yksimielisiä, laskivat heidät valtansa alle, verottivat ja orjuuttivat mielin määrin. Vielä viimeaikoihin asti vallinnut omituinen "mir"-järjestelmä, kyläkuntahallinto, on välittöminä peruina säilynyt heimokunta-ajoilta ja samalla kun se on todistus kokonaisen kansan takapajuisuudesta, on se myöskin sen heikkous, jopa siihen määrään, että samainen kansakunta aikoinaan on ollut pakoitettu muista maista pyytämään itselleen hallitsijaa ja yhteiskunnallisien olojensa järjestäjää. Yhä uudelleen näyttää onneton Venäjä ajautuvan samaan pulmaan. Sangen lähellä on nykyään tilanne jolloinka se on vieläkin kerran huudettava ulos maailmaan: Tulkaa hallitsemaan meitä ja järjestämään sekasortoiset yhteiskunnalliset olomme! Historia uusiutuu.

On ollut onneton ja perinjuurin väärä ajatus luoda Venäjästä suurvalta. Jo kansallisluonteensa perusteella se siihen ei sovi, eikä tule kaikesta huolimatta suurvaltana pysymään. Semmoiseen vaaditaan aimo annos kansallista itsenäisyyttä ja sitä ei tapaa Venäjän kansallisluonteessa.

Venäjän kansa on koko historiansa aikana osoittautunut lapseksi, suureksi lapseksi, joka tarvitsee vanhimpansa ohjausta ja ruoskaa. Toiset pitävät Venäjän hallitsijaa Iivana julmaa pahimpana tyrannina mitä milloinkaan on ollut olemassa ja kumminkin kaipasi kansansa häntä kuoltuaan ja ylinnä itkivät ja valittivat ne, joiden omaiset hän oli kiduttanut ja teloittanut ja joiden elämänonnen hän oli tuhonut. Se, jos mikään, on tyypillisin kansanluonteen kuva.

Nykyisen kommunistisen harhaman olisi mikä sivistyskansa tahansa pudistanut hartioiltaan, tilanteen, mikä kuolemanvarjona on painanut Venäjän onnetonta kansaa yli viiden vuoden ajan, mutta Venäjän kansa ei sitä ole tehnyt. Se kärsii vaan niin suunnatonta ja sanoin kuvaamatonta kurjuutta, minkä edessä historiakin vaikenee sanattomaksi. Oikein tuntee syvää sääliä sitä kansaa kohtaan, pitäessään siitä sanoa: Se on saanut juuri semmoisen järjestelmän kuin se ansaitsee. — Kummallista kuin kokonainen kansa niin pitkän ajan alistuu olemaan valtiollisena koekaniinina!

Ei kannata lähteä esittämään vastakohtia ja ristiriitoja siitä järjestelmästä, sillä se on jo semmoisenaan suoranainen vastakohta ja vahingollisin tilanne mitä historiallisen köyhälistöliikkeen, sen kansainvälisen vapautumistaistelun tielle voi sattua.

Pari huvittavaa kysymystä voisimme lopuksi esittää: Miksi kommunistisella Venäjällä vielä vv. 1920—1921 vallitsi työvoiman puute vaikka siellä jokainen oli pakotettu työskentelemään, kun sitä vastoin porvarillisissa maissa ainoastaan osa kansasta työskentelee tuotannossa ja kumminkin syntyy liikatuotantoa ja työttömyyttä?

Miksi kommunistisella Venäjällä työläiset kärsivät nälkää, vilua ja alastomuutta ja kuolivat joukottain mainittujen syiden johdosta, vaikka jokainen työskenteli ainoastaan oman henkensä ylläpitämiseksi, jotavastoin porvarillisissa maissa, missä työläiset ovat pakoitetut elättämään ei ainoastaan itsensä ja perheensä, vaan kapitalistinsakin, eivät kumminkaan tavallisissa oloissa ylipäänsä kärsi nälkää ja vaatteettomuutta?