← Table of contents
Hajamuistelmia pakolaiselämästä

TUOKIOKUVIA MOSKOVAN MATKALTA.

Reading edition

Matkustimme uutta vielä liikenteelle avaamatonta rataa, mikä noin 90 virstan mittaisena yhdistää pohjoisen radan Buin kaupungista Daniloviin Wologdan—Moskovan radan varrella. Oltiin ihan keskikesäisen juhannuksen kynnyksellä. Luonto on kukkeimmillaan. Yltäkylläinen kasvullisuus ikään kuin silminnähtävästi työntyy esiin lämpimästä rehevästä maaperästä. Joku maatuski asemilla esiintyy tästä huolimatta toppatakissa, pää saalilla vahvasti hunnutettuna. Esiintyypä ukonkäppyröitä tuuheavillaisessa siperianlampaisessa lakissa ja huovikkaissa, jotta oikein sääliksi käy noiden onnettomien puolesta.

Alaltaan tasaisinta puutonta keski-venäläistä maisemaa avautuu kappale nähtäväksi. 16—20 kylää näyttäytyy tasaisen rannattoman näköpiirin sisällä. Ne ovat suuria kyliä kuten Suomen kauppaloita, vaikka ne näin etäältä nähtyinä esiintyvät pieninä harmaina rykelminä. Valkeita kirkontorneja pistäikse silmään toisista kylistä. Leipäviljavainiot aaltoilevat pehmeän tuulen tuivertaessa tummanvihreinä niin pitkälle kuin silmä kantaa.

Jo loppuivat asutut seudut, alkoi koivu- ja haapametsävyöhyke, laajin yhtäjaksoinen mitä Suomessa olen milloinkaan nähnyt. Monia kymmeniä virstoja jatkui sitä ihan samanlaisena. Ei pienintäkään muutosta maisemassa. Valkotuohiset koivunrungot toinen toisensa vieressä, jopa saman kokoisiakin kaikki, solakoita ja tuuhealehväisiä.

"Oi Wolga, Wolga, milloin sinun taas nähdä saan." Sen ylistykseksi kansa kauneimmat laulunsa laulaa ja kuin äidille konsanaan ikävänsä itkee, vieläpä vierailla maillakin sen muistonsa komerossa kätkee ja siihen keskittyy kotimaansa parhaimmat muistot, sen suuruus ja maine.

Majesteetillisena tuo mahtava virta näyttäytyi juhannusajan hämyisessä yössä. Tulet tuikkivat virralla liikkuvista lukuisista aluksista ja Jaroslavin kaupunki kuvasteli viljavia valojaan veden kalvossa virran oikealla rannalla. Tavattoman tyyneenä, tuskin huomattavasti soljutteli tuo puolisen kilometriä leveä uoma mustia vesiään, vaikka olin otaksunut sen maltittomalla kiireellä poreillen ja pyörteitä synnyttäen rientävän Kaspianmeren helmoihin.

Wolga, sinä suuren Venäjän valtasuoni, syytä onkin kansallasi ylpeillä sinusta. Olethan luonut elämää ja kulttuuria ympärillesi, vieläpä toiminut ikimuistoisena kansainvaellusten kauttakulkutienä pohjoisen ja lännen maihin. Kansakuntia on muodostunut ja hävinnyt sinun hedelmällisten äyräittesi äärillä, tyynenä sinä vaan riennät päämäärääsi kohti päivästä toiseen, kuten muinaisina ikiaikoina, jolloin ihmiskulttuurin kehdon yllä vielä lepäsi autereisen aamun hämärä.

Komeata rautasiltaa kiisi junamme Wolgan yli. Sähkövalot tuikehtivat valtaisissa siltakaarissa ja loivat heikon kajastuksen syvällä virtaavaan mustaan veteen. Kestipä se junankin kiitää jättiläissiltaa kotvan ajan ja heti avautuikin isohko Jaroslavin kuvernementtikaupunki sangen lukuisine kirkkoineen nähtäväksi.

Luonnonkauneimpia keski-venäläisiä läänejä on Wladimirin lääni. Tammi kilpailee jo koivun kanssa valta-asemasta ja muutkin etelän tyypilliset lehtipuut esiintyvät siellä täällä. Maapohja on aaltomaisen kumpuista kuin merenulappa tuulella. Elovainiot ulottuvat silmänkantamattomiin suunnattoman lakeuden äärillä. Kyläryhmä, kirkko tai luostari, jopa tehtaanpiippukin pistäikse sieltä, täältä. Tuuheat koivu- ja tammimetsiköt esiintyvät yksityisinä saarelmina, kuin keitaat yhtäjaksoisessa tummanvihreän kasvullisuuden meressä. Tuossa soljuttelee puro mustia vesiään kukkarantaisen uomansa polveilevia kaarteita myöten laakson pohjassa. Sen äyräällä puuhailee naisparvi tuohivirsuissaan ja räikeissä kansallisissa väreissään peruna- ja juurikasvi-istutuksilla. Parrakas ukko, vyötäisiltä puristetussa avarassa mekossaan lojuu laihan hevoskaakin vetämässä tarantassissa. Kaakki luimistaa korviaan, seisahtuu, luo syrjäkatseen ukkoon ja rämiseviin reteliin ja alkaa rauhassa hamuamaan yltäkylläisen rehevätä ruohoa.

Hulmahdellen nousee kuuma kostea ilma notkelmista. Väristen sekottuu se hienoon tuulen vireeseen, mikä sekin tuntuu kuumalta auringon hellittämättömässä hehkussa. Karjalauma käyskentelee tiepuolessa, sekin kärsii kuumuudesta. Lehtevä metsikkö tuuheine varjoineen olisi tervetullut, mutta semmoista ei ole. Karja kerääntyy yhteen joukkioon ja hakee suojaa toistensa varjosta.

Alexandrow on kauneimpia maaseutukaupunkeja. Se kuten monet muutkin, jopa itse Moskova, on tuuheiden puistojen kaupunki. Suuret poppelit, ikivanhat tammet, saarnit ja lehmukset reunustavat muurina kadun kumpaakin puolta. Lehvästön välistä pilkistää valkeaksi rapattu maalaistölliä muistuttava rakennus, tuolloin tällöin useampikerroksinen tiilitalo, kimnaasi tai kirkko. Kirkot venäläisissä kaupungeissa lyövät niihin oman omituisen leimansa sekä lukuisuudellaan että omalla tyypillisellä arkkitehtuurillaan. Silmiinpistävintä täten on venäläisissä kaupungeissa, kuten sanottu, sopusointuinen sekoitus maalaisrakennustavasta ja maailmankaupungin arkkitehtuurista. Lehmät, lampaat ja vuohet tallustelevat katukäytävällä ja ajetaan talon porttikäytävästä kartanolle, missä on täydelliset karjasuojat kuten maalaiskylässä.

Tuhatvuotisen Moskovan merkillisyyksistä pitäisi mainita yhtä ja toista. Sen komeasta tivolista, varpusvuoresta, josta kaupunki näyttäytyy koko laajuudessaan ja laajuutta sillä onkin noin 70 km ympärimitaten. Lontoon jälkeen suurin pinta-alaltaan eurooppalaisista kaupungeista. Olisi pakistava kirkoista, joiden lukumäärä lähentelee viiteen sataan ja joista toiset ovat ikivanhoja taideluomia, punaisesta torista missä historiallisena muistona on säilytetty mestauslava, jolla Iivana Julma toimitutti kuuluisat bajaariteloitukset ja monista muista mielenkiintoisista seikoista pitäisi pakista, mutta jääköön ne toisessa tilaisuudessa tehtäväksi. Tässä pari sanaa suurkaupungin kansallisesta kotielämästä.

Tutustuaksemme lähemmin venäläisen keski- ja etenkin alaluokan kotoiseen elämään, tulee pistäytyä mieluummin sunnuntaisin tavallisissa teetuvissa, "sainikoissa", mitkä ovat venäläisen rahvaan ihanteellisimmat oleskelupaikat pikkukaupungissa tai suurkaupungin laitapuolilla. Sainikka on siivoton venäläiseen tapaan, tuolit ja pöydät rikki enemmän tai vähemmän, tarjoiluastiat samaten. Musikoita menee ja tulee. Toisia rupattelee pitkään lojuillen pöytien ääressä ja silloin tällöin hörppien mielijuomaansa. Kiihtyypä puhe usein sangen meluisaksikin, mitä avustetaan kaikilla mahdollisilla elimillä. Maapallo voisi horjahtaa pois radaltaan, tulivuoren purkaus peittää sainikan tuhka- ja laavakerroksella, tai maanjäristys eli spiritistinen meedio siirtää pöydän heidän edestään, ilman että he huomaisivat sitä verrattomalta melultaan. Useimmat kävijät ovat rasvaisessa, likaisessa ja perin kuluneessa työpuvussaan, sama puku viikon kaikkina päivinä, jotavastoin työläiset Suomessa esiintyvät sunnuntaisin siistittynä pyhäpukimissa länsi-eurooppalaiseen tapaan. Paita nousujen päällä sekä ylemmillä että alemmilla on venäläisen varsinainen juhlapuku kesällä.

Sainikan tiskin takana nojailee velttona punatukkainen tarjoilijapoika. Lähtee toki liikkeelle, mutta hitaasti kuin aurinko-kello, tuo sajua ja on taas valmis rupattelemaan kaikkea tyhjänpäiväistä pitkät ajat.

Sunnuntai on oikea markkinapäivä moskovalaisilla toreilla, etenkin kuuluisalla Suharovilla. Myydään kaikkea muuta paitsi ei leipää. Silloin kesällä 1918 oli vielä tavaraa ja kauppa avointa. Kaikki tahtoivat olla kauppiaita ja löytyyhän sitä myytävää. Vettäkin myydään joko värjättynä tai ilman 20 kopeekkaa lasi ja kauppansa se tekee sekin näin kuumalla ilmalla, sillä Celsius näyttää 35° varjossa. Auringonkukan siemeniä paljon myydään, ostetaan ja syödään. Suunnattomat määrät valmiita vaatteita ja kangastavaroita, pääasiassa juutalaisten ja kiinalaisten tarjoamina, herättää muukalaisen huomiota.

Explore with AITake your curiosity a little further.

Reading settings