OPETTAJANA INKERISSÄ.

Vallinneen ammattiopettajien puutteen vuoksi tarjoutui allekirjoittaneelle tilaisuus ryhtyä kansakoulun opettajantoimeen tai oikeammin työkoulun palvelukseen, minkä periaatteen pohjalle koko kansanopetussysteemi nykyään rakentuu neuvosto-Venäjällä. Toimeen ryhdyin tammikuulla 1920 Toksovan kunnan Vaarakkalan koululla pohjois-Inkerissä. Vaikka en ollut ammattiopettaja, miellytti tehtävä useammastakin syystä. Ensinnäkin halusin ja otaksuinkin siinä tehtävässä pääseväni tuntemaan lähemmin heimokansani subjektiivista sieluelämää. Toiseksi työkouluperiaatteen käytäntöön soveltaminen tarjosi kylliksi mielenkiintoa ei vaan minulle, vaan jokaiselle kansanvalistuskysymyksistä viehättyneelle, sillä työkouluperiaate oli tähän asti ollut vasta suurimmaksi osaksi teoriana — paperilla. Kolmanneksi ja ehkä tärkeimmäksi syyksi voi katsoa taloudellisen kysymyksen, sillä toimeentuleminen kieltätaitamattomana sikäläisiin oloihin katsoen ei ollut ensinkään helppoa, sitäkin suuremmalla syyllä kuin vaimoni kanssa kahden jouduimme vapaalta kädeltä työpaikkaa hankkimaan Buin teollisuuslaitokselta lähdettyämme v. 1919 lopulla.

Kun sekä historia että kokemus toteaa äidinkielen kansallisuuden varmimmaksi koossapitäjäksi ja säilyttäjäksi, jopa vieraan kansallisuuden keskelläkin, olisi valmis Inkerin suomalaisiin sen säännön sovelluttamaan ennen kaikkea. Hehän jo kolmisen vuosisataa ovat olleet slaavilaisuuden välittömän raskaan ikeen alla, mutta sittenkään ei voi sanoa äidinkielen rakkautta inkeriläisten vahvimmaksi puoleksi. He ovat vereltään puhtaita suomalaisia, jopa siinä määrässä, että kestävät vertailun minkä suomalaisseudun kanssa tahansa rajan toisella puolen, mutta äidinkielensä halveksuminen on sangen yleistä ja tunnusmerkillistä. Lapset itse tahtovat koulussa oppia venäjänkieltä ja heidän vanhempansa ovat samaa mieltä. Sitäkin oudommalta semmoinen kuulostaa nyt kun vähemmistökansallisuuksilla, siis myöskin inkeriläisillä, on oikeus koulunkäyntiin ja opiskelemiseen äidinkielellään. Kun tsaarinaikuinen äidinkielen käyttöoikeus inkeriläisissä kouluissa oli ainoastaan kaksi tuntia viikossa, opetus tuli nimittäin tapahtua valtakunnan kielellä, oli suhde nyt neuvostovallan kouluissa päinvastainen, pakollisena nim. on kaksi tuntia viikossa venäjänkieltä ensi asteen kouluissa.

Jos inkeriläinen talonpoika ottaakin koko kielikysymyksen puhtaasti käytännölliseltä kannalta, niin sen toki vielä ymmärtää, onhan venäjä hänen elinehtoinen kauppa- ja afäärikielensä ja siksi tahtoo hän sitä lapsilleenkin opettaa, oppikoot suomea tahi ei. Mutta kun Inkerin valistunein aines, kansanopettajat, sen asettavat etualalle, niin sitä ei enään voi vaikenemalla sivuuttaa. Useimmat kunnan opettajakokoukset tapahtuivat valtakunnan kielellä, vaikka kunnassa asui puhtaasti suomenkielinen väestö ja jokikinen opettaja oli äidinkieleltään suomalainen.

Tässä tulkoon myöskin mainituksi tosin vähäpätöinen mutta kuvaava piirre Inkerin opettajiston yleisestä valistustasosta. Kuten tunnettua, on Inkerin väestön ruokalista vallan kaavamaisen yksitoikkoinen. Ruokailutapa samoin hyvin alkuperäinen. Keitetyt perunat syödessä kuoritaan peukalon kynnellä, puukon, jos semmoinen kellä on, levätessä toimettomana pöydällä; nyt tätä ikivanhaa kansantapaa ei edes seminaarisivistys ole pystynyt poistamaan, sillä olin tilaisuudessa näkemään kunnioitettavan ja kokeneen kansanopettajan orjallisesti seuraavan tuota rumaa tapaa, kehoittaen minuakin ottamaan osaa ateriaan. Tarkoitukseen soveltuvan kynnen puutteessa pelasti minut pulasta — taskuveitsi.

Lukiaa ehkä huvittanee tutustua neuvostovallassa 1921 alkaen käytettyyn opetusohjelmaan I-asteen kouluissa. Se on seuraavanlainen:

Oppiaineet Osastot Tuntia I II III IV V viikossa

Maa- ja luonnontieteet… 3 5 7 8 23 Matematiikka…………. 5 5 6 5 21 Yhteiskuntatieto……… 3 3 4 10 Äidinkieli…………… 8 7 6 6 27 Esteettinen kasvatus….. 5 5 5 5 20 Fyysillinen kasvatus….. 2 2 2 2 8 Käsityöt…………….. 2 2 2 8 Viikkotuntien luku……. 18 23 29 31 32 115

Ensi osastolla on oppiaineiden valinta vapaa ja opettajan valinnasta riippuva. Ensiasteen kouluun kuuluvat kaikki 8—12 ikäiset lapset.

Kouluruokintaan kiinnitetään suuri huomio neuvostotasavallassa. Jo syyslukukaudesta alkaen 1920 on säännöllinen jokapäiväinen lämpimän aamiaisen tarjoilu kaikissa kouluissa sekä maaseuduilla että kaupungeissa käytännössä. Koulukeittiöille luovutetaan parhaimpia elintarpeita, vehnäjauhoja, sokeria, ryynejä, lihaa, jopa toisinaan voita ja hedelmiä. Kaikesta päättäen tulee kouluruokinta olemaan elimellinen ja eroittamaton osa tulevaisuuden kansanopetussysteemissä, vallitsevaan yhteiskuntajärjestelmään katsomatta. Saadut, vaikka lyhytaikaiset kokemukset neuvostovallan kouluista tukevat ehdottomasti semmoista käsitystä. Ensinnäkin se poistaa kaikki varattomuuden asettamat koulunkäyntiesteet, etenkin kun ruokintakysymykseen yhdistetään vaate- ja jalkine-avustus. Terveydelliseltä kannalta se on myöskin ylen tärkeä. Lämpimän ruuan tarjoilu koulukeittiössä, etenkin talvikaudella, on korvaamattoman suureksi hyödyksi lasten hyvinvoinnille.

Silmiinpistävintä Inkerin aikaisemmissa kouluoloissa on niiden vaatimaton ja perin alhainen valistustaso. Inkeriläisen kansakoulun läpikäynyt oppilas tietää yleensä vähemmän kuin suomalaisen koulun ensiosastolainen. Lukee sangen virheellisesti ja väärin äidinkieltään tai ei taida sitä laisinkaan ja yleissivistykselliset tiedot ovat perin pienet. Syynä ovat ensikädessä opettajiston alhainen valistustaso ja vielä useammilla kykenemättömyys tehtäväänsä suorittamaan.

Sangen tiheästä kouluverkostaan huolimatta — koulurakennus näet komeilee lähes jokaisessa inkeriläisessä kylässä — on kansanvalistus uskomattoman alhaisella kannalla. Tsaarivallan ies on silläkin alalla painanut sangen raskaasti ja sen mainingit tuntuvat vielä niin voimakkailta. Opettajistokin siis on aikansa ja kansansa lapsia, etuluuloissa kasvaneita, joita ei pappishenkinen seminaarikaan ole voinut pois karistaa. Etenkin sukupuolieroavaisuuksien tasoittaminen jo edes nousevassa nuorisossa vaatisi voimakasta ja sitkeätä työtä opettajiston puolelta, mutta nähdäkseni olisi opettajistossa, etenkin sen naispuolisessa, semmoinen tasoitus- ja kasvatustyö ensin loppuunsuoritettava.

Naissukupuolen halveksittu asema kodissa ei ole vaikuttamatta nousevaan nuorisoon. Sukupuoliraja meidänkin koulussamme uhkasi muodostua vallan ylipääsemättömäksi, vaikka me vaimoni kanssa olimme ryhtyneet oppositsiooniin näitä ikivanhoja käsityksiä vastaan. Annoimme tyttöoppilaille etuoikeuksia missä semmoinen vaan kävi laatuun. Ruuanjakelussa esim. oli tytöillä oikeus saada ensiksi. Mutta kuinka kävikään lopulta. Eräänä kauniina päivänä tuli vaimoni ruuanjakelusta ja ilmoitti poikain ryhtyneen syömälakkoon viimeistä sorkkaa myöten, vaatimuksella saada ruokaa ensiksi. Lakko tietenkään ei tuonut toivottuja tuloksia, vaikka se huomattiin usein. Nämä kuin muutkin sensuuntaiset yritykset vanhojen tapojen säilyttämiseksi saivat voimakasta tukea ja kannatusta lasten vanhempain puolelta.

Laaja perkaamaton työmaa on kansanvalistuksen harrastajilla vielä Inkerin heimokansan keskuudessa suoritettavana.