UKONILMA.

Tyypilliselle mannerilmastolle ominainen ja samalla luonnontieteellisesti mielenkiintoinen on sähköpurkaus keski-Venäjän vuorettomalla tasangolla. Sen yhtämittainen salamoiminen ja lakkaamaton jymy on vastakohtainen vuoristoseutujen räiskyvälle ja paukahtelevalle purkaantumiselle.

Semmoinen raju purkaus — nähtävästi enemmän harvinainen sikäläisissäkin oloissa — tarjoaa mahtavan näytelmän luonnon mittaamattomien voimien suurenmoisesta valtavuudesta.

Jo moniaita päiviä vallinnut hiostava kuumuus ja ilmapaine ennustavat rajusään tuloa. Aurinko nousee himmeän utuisena, mutta polttavan kuumana hiostavan yön jälkeen, jolloin lämpömittari on myötäänsä näyttänyt 25° Celsiusta. Päiväntähti kirkastuu vähitellen ja kuumuus lisääntyy yhä. Tuulen henkäystäkään ei käy, mutta ylikuumentunut ilmavirta ryntää maanpinnalta aaltomaisina vyöryinä ylöspäin. Kuumuus kohoaa, ollen 35—40° varjossa. Eteläisellä taivaanrannalla näyttäytyy lopulta mustahko pilvenreuna, mikä uhkaavana erottautuu taivaan helakan sinistä taustaa vastaan. Kaukainen, alussa hiljainen mutta yhä kasvava jymy ennustaa valtavaa purkausta ylenmäärin sähköllä kyllästetyn pilven ja maan välillä.

Pilvi kohoaa sangen hitaasti. Kolmisen tunnin kuluttua ulottuu se vasta puolimatkan zenittiin, mutta miten uhkaavaksi se onkaan käynyt. Aurinko tosin paistaa vielä, mutta on nopeasti verhoutumassa kellahkoon huntuun ja helle siitä huolimatta yhä lisääntyy. Huikaisevat salamat risteilevät yömustassa pilvessä lakkaamatta ja taukoamaton jyrinä yhä vahvistuu. Miten räikeän vastakohtaisesti luonto esiintyykään tällöin. Toisella puolen uhkaamassa sysimusta kaaos, syösten pelottavassa määrässä tulta ja järisyttäen ilmaa ja maata kuvaamattomalla voimalla. Mitkä voimamäärät tosiaankin tarvitsee luonto tasapainoa säilyttääkseen. Toisellapuolen sitävastoin luo aurinko lempeää, rauhaisaa valoaan ja lämpöään yltäkylläisesti ja vastakkaisella taivaan puoliskolla heijastuu lapsuuden tuttu vaaleanhelakka taivaansini, ikuinen, uhmaavan taistelun ja hävityksen sekä toiselta puolen ikuisen rauhan vertauskuvat.

Pilvi, joka tähän asti on näennäisesti pysynyt paikallaan, ryntää nyt hirvittävällä vauhdilla eteenpäin, leviten nopeasti yli taivaan. Aurinko peittyy vuorentapaiseen verhoon, ilma pimenee kuten yö ja kaukainen yhä paisuva kohina, joka erottautuu lakkaamattomasta jyrinästä, ilmaisee rajuilman nopeata tuloa.

Pilvi on vaihettanut väriä. Kellahtavan harmaana on se ikäänkuin pudottautunut maanpinnalle asti. Nyt alkaa se kaatamaan vettä hirvittävässä määrässä, rajutuulen syöstessä sitä ryöppynä. Salamat lyövät ristiin rastiin pimeähkön vesiharmaan kaaoksen läpi ja niiden aiheuttama jyry ja pauhina ei yhtään lakkaa eikä edes heikkene.

Saadakseen jonkunlaisen käsityksen niistä suunnattomista voimista mitä luonto tällöin vallan tuhlaamalla käytti, mainittakoon että 30 minuutin aikana laskin yhden salaman aina sekuntia kohden ja 30 minuuttia sitä ennen ja saman ajan sen jälkeen yksi salama aina viiden sekunnin väliajalla. Näin tiheästä salamoimisesta luonnollisesti johtui, ettei jyrinä puolentoista tunnin aikana laisinkaan lakannut, vaan pauhasi hirvittävällä voimalla.

Yhdeksänkymmenen minuutin aikana, minkä rajuilma seudulla viipyi, iski niinmuodoin 2,520 salamaa. Niin ylikuormitettu sähköllä pilvi maanpintaan verraten tosiaankin oli.

Veden kohina hiljenee ja lakkaa lopulta tykkänään. Ilma seestyy ja aurinko rauhan sanansaattajana tunkeikse pilven lonkan välistä. Musta pilvi vielä menoteillään, salamoi ja pauhaa hirvittävästi. Huoneen seinät, katot, maanpinta ja kaikki esineet mihin katsookin, kiiltävät auringossa ylettömän runsaasta vesikylvystä ja janoinen korrelle palanut maa ahmasee yks, kaks valtaiset vesilammikot sisäänsä.

Lintumaailmankin kielet ovat kirvonneet. Ihmisten jokapäiväinen hyörinä alkaa. Ihmisiä pujahtelee kuin myyriä koloistaan sieltä täältä niissä lienevätkin olleet rajuilmaa suojassa.