KADONNUT LOISTO.
Reading edition
Oli kulunut vain vähän aikaa siitä kuin keisari-Venäjä vielä tunnusmerkillisesti vallitsi valtiollisen ja taloudellisen elämän kaikilla aloilla. Se oli lyönyt näennäisesti pysyvän leimansa kaupunkeihin, kyliin, liike-elämään, ihmisten pukuihin ja ennen kaikkea kansan sivistyselämään. Keisarivallan teennäinen loisto, kuten auringon valaisema tautinen usva suoseudun yllä, oli verhonut henkisen ja taloudellisen alennustilan, huutavan puutteen ja korkealle kohotetun orjamielen. Vielä puolitoista vuotta sitten olivat keisarikaupungin monumentit palvelleet persoonaa joka oli samalla tsaari ja jumala. Kerrottiinhan satumaisia juttuja keisarikaupungin ympäristön huvilinnoista ja metsästysmaista. Kerrottiin asunnoista niin ylellisen hienoista, jommoisiksi ei edes taivaallisia asuinsijoja kirkkoruhtinaat ja papit ole tienneet kuvailla köyhälle väelle. Ajatelkaapas palatsia missä monet hallitsijapolvet ovat elostelleet, köyhän väen puutosta ja henkistä alennustilaa kärsiessä. Siinä makuuhuone valkeasta posliinista, pilarit tummansinisestä lasista, lattia simpukankuorista. Huone hopealla kerrostettu ja jalokivillä koristettu. Huone akaasilla verhottu, puhumattakaan silkistä ja sametista. Meripihkahuone harvinaisella ja kallisarvoisella meripihkalla päällystetty. Tanssisali ihan peilinlasista laskettu ja kullalla koristettu. Kaikkialla kuolemattomia taideaarteita, maailman harvinaisimpia helyjä. Kultaa, hopeata ja jalokiviä vallan tuhlaamalla syydetty sinne tänne.
Laajoissa aarniomaisissa metsästyspuistoissa vilisi jalostettua ja hyvinsyötettyä metsänriistaa: hirviä, saksanhirviä, jäniksiä, ihan valtavissa laumoissa, niin kesyjä, että niitä ihan kädestäpitäen sai syöttää. Niillä omat eläinlääkärinsä ja puutarhurit, mitkä kylvivät ja hoitivat erilaiselle metsänriistalle ominaisia ja mieluisia kasveja, lehdistöjä ja ruohoja. Idylliset pikkulammikot vilisivät valtoinaan kultakaloja. Lukuisien suihkukaivojen viljavat vedet hopeoituivat ikuisen auringon valossa, niiden pisarat ja utu heijastelivat prisman helakoita puhtaita värejä ja joutsenlammikot kelluttivat peilipinnoillaan vesilintujen ilakoivia parvia.
Ja mitä varten tämä satumainen komeus, jonka rinnalla Tuhannen yhden yön tarinat kalpenevat vallan? Mitäkö varten? Toiselta puolen lisätäkseen loistoa itsevaltiaan sädekehään ja toiselta puolelta ollakseen mieluisina elostelupaikkoina koko suurilukuisen hallitsijaseurueen ainoaan elämäntehtävään: laiskeliaan elämännautinnon tyydyttämiseksi.
Samalla aikaa kuin suuren Venäjän köyhempi väestö kääri niini- ja tuohivirsuja jalkaansa, uhmaten niillä koviakin pakkasia ja aavikon lunta, kun hän keriten vuorokauden mittaan valmistaa itselleen vuotuiset jalkinetarpeensa, tarvitsi yksi hovinaikkonen toista sataa paria jalokivillä koristettuja silkkitohveleita vuodessa, joihin mallit ja lestit saapuivat useimman kerran vuodessa muotien pääkaupungista Pariisista. Yksi suuriruhtinas tai muu hoviseurueen keikari tarvitsi m.m. jalkineita niin paljon, että yksi ammattimies alinomaa työskennellen ei kerinnyt niitä tarpeeksi valmistamaan. Ja semmoista jatkui keskeytymättä vuodet läpeensä.
Käden käänteessä oli hävinnyt tuo satumainen loisto. Neuvosto-Venäjä oli tullut keisari-Venäjän tilalle. Monumentit seisoivat kyllä paikoillaan, palatsit niinikään posliinihuoneineen ja peilisaleineen, loistelivat vielä kullat ja hopeat palatsien ja kirkkojen sisällä ja päällä. Aitaukset ympäröivät vielä metsästyspuistoja, mutta jänislauma kirmasi jo karkuun ihmisen nähdessään ja arkailivat kesyt hirvetkin, sillä yksi ja toinen vallinneista tavoista poiketen oli kaatua kupsahtanut muidenkin kuin jalorotuisen hallitsijan armollisesta kuulasta ja saaneet tyydyttää köyhän väen nälkäisiä vatsoja. Nevan vesi kiiruhti toki vielä Suomenlahteen käsin, kuten ennenkin. Obeliski seisoi palatsitorilla yhtä ylväänä kuin verisunnuntaina, jolloin tsaarin kuularuiskut niittivät veristä satoa runsain ottein. Talvipalatsi valtiollisien juonittelujen mysteriona peilaili synkkää kuvaansa nopeasti virtaavassa Nevan vedessä. Mutta kuitenkin kaikitenkin kulta ja jalokivet eivät enään sädehtineet kun niiden valokeskus oli poistunut, yhtä vähän kuin ne juhlamieltä herättävät museon hyllyillä. Palatsit olivat käden käänteessä muuttuneet museoiksi ja niiden sisustukset taideaarteiksi ja historialliseksi museotavaraksi, metsästysmaat kansanpuistoiksi, missä nuori väki kirmailee kesäisinä joutohetkinään ja vanhempi polvi varjoisissa lehvästöissä nauttii hyvin ansaittua lepoa raskaan ja monivaiheisen elämäntyön lomassa.
Historian lehti oli kääntynyt! Uuden päivän ja uuden ajanjakson merkeissä pälyilee valkenevan aamun — työnvallan aamun — raikas rusko historiallisien muistojen kultaisissa kupooleissa entisen, keisarikaupungin yläpuolella.
Pietarissa huhtikuulla 1918.