← Table of contents
Hajamuistelmia pakolaiselämästä

KESKI-VENÄLÄISEEN TALONPOIKAISELÄMÄÄN TUTUSTUMASSA.

Reading edition

Venäläinen kylä tekee jonkun matkan päästä hyvän, kodikkaan vaikutuksen. Harmaa se on kuin varis, pääasiassa olkikattoisine suojineen, mutta punaseksi tai vihreäksi maalattu peltikattokin vilahtaa siellä täällä. Isoimmissa kylissä on kirkkoja kaksi tai kolme. Kaukaa ne jo näköpiirin rajalta pistäikse silmään valkeine torneineen. Pienemmissä kylissä vaan vaatimaton rukouskappeli seisoikse parhaimmalla paikalla. Sunnuntaisin tai praasnikkoina (kyläjuhlina) on kylän valtakadulla liikettä ja hyörinää. Nuoriso on kerääntynyt jonkun talon pihamaalle, laulaa ja tanssii joko laulun tai hanurin säestyksellä aito kansallisia tanssejaan kansallisissa pukimissaan. Jostakin tallin ylisiltä kuuluu korvia särkevä melu ja väittely. Luulet siellä jo tapeltavan täyttä vauhtia, etenkin kun sinne johtavaa leveätä siltaa myöten tulee ja menee miespuolista väkeä. Itsesäilytysvaistosta katselet jo suojattua asemaa ja jotakin kättäpidempää asetta, sillä ilmitappelu ei nähtävästi ole enään vältettävissä, päättelet, tuon yhä kiihtyvän metelin laajetessa. Ole huoletta, siellä pidetään tavallista kyläkokousta, ja keskivenäläisen kyläkokouksen johtavana periaatteena on huutaa niin kovasti, kaikkien yhtaikaa puhuessa, että saa äänensä kuuluville. Kyläkokouksia pidetään lähes joka sunnuntaina. Naiset eivät niihin saa osaa ottaa, ainoastaan isäntävallalla varustetut partaniekat. Paitsi talous- ja kylänasiat, kuuluu kyläkokouksen ohjelmaan vielä poliittistenkin asiain seuraaminen. Joten lukutaitoinen kylässä selostaa kokoukselle sanomalehdistä lukemiansa tai muuten kuulemiansa yleisiä uutisia ja siten joutuvat lukutaidottomat talonpojat jokseenkin tarkasti ja tuoreeltaan seuraamaan politiikkaa ja siihen näyttää heillä olevan tavaton halu.

Praasnikkoja (kyläjuhlia) joutuu jokainen kyläkunta viettämään vuorollaan ja kestitsemään naapurikyläläisensä. Vähintäin kerran kuukaudessa on semmoinen juhla, mikä minkin nimellinen: Touvon alkajaisjuhla, yleinen elojuhla, ehkä suurimpia semmoisia 15 p. heinäk., jolloin ollaan oikein kävelyretkellä, papit edellä kantaen pyhäinkuvia ja väkeä loppumattomat jonot perässä. Sitten on perunain siunausjuhla, jonka jälkeen niitä vasta vakinaisesti aletaan maasta kaivamaan ja syömään. Kyläjuhlat ovat enimmäkseen joidenkin kyläpyhimysten tai muiden semmoisten muistopäiviä. Vaikka venäläinen talonpoika on maailman vaatimattomin eläjä ruokaan nähden, varustetaan praasnikat herkullisiksi. Pivaa (olutta) pannaan, lammas teurastetaan, maitoa paistetaan uunissa ja piiraita vähintäin kymmentä lajia, joiden pääasiallinen ero on siinä, että toiseen lajiin on pantu kaalia, lanttua, ryynejä, kun taas toiseen lajiin laitetaan ryynejä, lanttua, kaalia.

Venäläinen talonpoika, joka on ollut "väkeville" tavattoman perso, korvaa nyt sen puutteessa kotitekoisella "pivalla" haluaan ja pääseekin näissä kyläjuhlissa kunnon humalaan. Niissä olet tilaisuudessa näkemään vielä alkuperäisen väärentämättömän piirteen tyypillisestä talonpojasta, piirteen, mikä on määräävänä vuosisatoja vallinnut, mutta minkä maailmansota ja sitä seuranneet muuttuneet olot ovat juuri suistamassa uusille laduille. Kun astuin tuommoiseen venäläistupaan, missä vietetään kyläjuhlaa taikkapa vaan juhlaa naapurien kesken suvisena sunnuntaina, lyön sisäänastuessani ensityökseni pääni lauteisiin ja päästän hartaan mutta hiljaisen kirouksen, jonka jälkeen kävelen 45 asteen kumarassa keskilattialle kunnes lauteet loppuvat, suoristan itseni, luon katseeni ympäri tupaa ja toivotan hyvän, päivän. Minä näen, istumassa tuvan vierustapenkit täynnään miehiä, partasuita, mekko housujen päällä. Naiset puikkelehtivat lautaseinän toisella n.s. keittiön puolella ja kantavat ruokaa tuvan avaralle pöydälle.

Ne lukuisat silmäparit jotka minua kysyvästi ja itsetietoisesti tarkastelevat, saattavat minut tavallaan ymmälle. Sisäänastuessani länsimaisen sivistyksen läpitunkemana, kuvittelin tapaavani joukon ryssiä joita voin tanssittaa pillini mukaan, mutta eipäs niin, sillä kaikessa tietämättömyydessään ne ovat itsetietoisinta väkeä maailmassa. Patriarkaalisen ylevä, varma hymy tuuhean parran ympäröimissä kasvoissa. Käsketään toki istumaan ja heti saan tehdä selvää kansallisuudestani. "Ahaa finskikö…!" Olan kohautus ja halveksivan säälivä hymyily ilmoitukseni johdosta. Säälittävä olet, luen heidän silmistään. Ihmiseksi sinut nyt juuri ja juuri voi katsoa siitä syystä että onneton maapahasesi Suomi voi ylpeillä kerran kuuluneensa suureen Venäjään. Ollakseen suuren Venäjän poikia kuten me, on kylliksi kohottamaan rintaa ja paisuttamaan ylpeyttä. Näitä äänettömiä mietteitä lukiessani mekkoukkojen parrottuneilta kasvoilta, nousee pyhän suuttumukseni mittari polttopisteeseensä. Tarjotaan lasillinen pivaa ikäänkuin armosta ja säälistä. "En tahdo." "Finski ei tahdo pivaa!" Tarjoojan huomautusta seuraa halveksiva nauru.

Pöytä on katettu ja patriarkaalisella hartaudella kerääntyvät ukot sen ympärille, naisia ei poikkeuksessakaan sallita tulla yhteiseen pöytään miesten kanssa. Vanhin siunaa ruuan ja alkaa jakamaan. Kiiruhdan ulos, mutta varon enään lyömästä päätäni onnettomiin lauteisiin. Ei jumalakaan tyhmyydelle voi mitään, mutisen itsekseni ja jos ei venäläinen talonpoika olisi niin lopen tyhmä, niin ei se olisikaan viittäsataa vuotta jälessä eurooppalaisesta kehityksestä.

Jos vertaa venäläisen talonpojan työhalua ja -kykyä suomalaisen talonpojan aikaansaannoksiin, voi edellistä hyvällä omallatunnolla sanoa upilaiskaksi. Akka kyntää toukoa ja ukko loikoo lauteilla, on liiankin totta. Naiset tekevät oikeastaan kaikki työt, heinän- ja elonkorjuut, touot, aidanpanot j.n.e., ukot ajelevat hevosella mikä missäkin joutavanpäiväisiä asioita tekaisten. Talvikautena sitten eivät he leikillä lauteilta lähde, syövät, juovat ja makaavat, sekä antavat naistensa hoitaa itseään ja koko kotitaloutta hevosen ruokinnasta polttopuun pilkontaan asti. "Laiskuus on hyvä lahja", sanotaan, "joka sen oikein osaa käyttää", mutta kyllä keski-venäläinen talonpoika sitä "lahjaa" käyttää osaa.

Venäjän talonpojan, s.o. varsinaisen kansan takapajuinen asema länsimaisesta kehityksestä on osotteena sen aineellisesta ja henkisestä kyvyttömyydestä. Se on vastahakoinen omistamaan uutta, väittäköötpä eri tutkijat ja matkakirjailijat mitä tahansa, sen suunnattomasti takapajuinen asema on siitä parhaimpana todisteena. Se oli Venäjän proletariaatti joka tsaarillisen ikeen pudisti hartioiltaan. Venäjän talonpoika sitä vielä olisi sietänyt pitkät ajat. On väärin syyttää tsaarillista despotismia kansan pimeydessä ja alennustilassa pitämisestä. Se kansa ei ollut ansainnut parempaa hallitusta kuin se sieti semmoista eikä järjestänyt itselleen parempaa. Kuka väittää etteikö despotismi kukoistaisi vielä meidän päivinämme itse länsi-Euroopan maissa, jos ne kansat olisivat semmoista suvainneet.

Esim. maanviljelys- ja talouskalusta ei ole viimeisen vuosituhannen aikana hituistakaan uusiintunut. Puuäes vitsaksilla kokoon kyhätty, mikä on vallitseva maanmuokkausase Kostroman, Jaroslavin ja Vladimirin lääneissä, kuuluu hyvällä syyllä kivikautisen kulttuurin tuotteisiin, samoin huhmari viljanrouhimista varten ja puiset käsimyllynkivet. Sahra on "Aatamin aikainen" onneton vehje, johon keskinkertaisellakin järjellä varustettu käyttäjä on pakotettu suunnittelemaan korjauksia. Puukupit ja lusikat sekä tuohiteollisuus täydentävät kivikautisen kulttuurin peruja. Riihi on mitä alkuperäisin. Puhumattakaan siitä että vilja puidaan tantereella taivasalla ja ilmaan viskamalla puituja jyviä saa jumalan tuuli puhdistaa ruumenet ja akanat jyvistä ja viedä akanat mennessään. Elonkuivaus on vallan kamalata. Riihessä ei ole minkäänlaisia uunia, vaan ahdoksen alla kovaksi poljetulla savilattialla poltetaan aimo nuotiotulta. Ihmetellä täytyy ettei punanen kukko esiinny vieläkin useammin tiheästi rakennetuissa kylissä.

Uunissa kylpeminen kuuluu myöskin keski-venäläisen pyhiin perinnäistapoihin. Sauna on toki useimmissa taloissa, mutta siinä kylvetään vaan pääsiäisenä, tuvan uunissa muulloin, pari kolme kertaa viikossa. Uunia lämmitetään joka aamu, paistetaan piiraita, maitoa y.m. Illaksi on sen kuumuus lientynyt niin paljon että sinne levitetyille olille voidaan ryömiä yksi toisensa jälkeen hikoilemaan ja vihtomaan. Sanotunlainen kylpytapa näyttää tarjoavan jonkunlaista mielenkiintoista vaihtelua perin yksitoikkoiseen lauteilla loikomiseen.

Explore with AITake your curiosity a little further.

Reading settings