BUIHIN.
Reading edition
Luokkasota Suomessa oli päättynyt, punaset perinpohjin kukistettu. Pietariin saapuvat tiedot olivat tosin niukkoja — asialliset tiedot — huhuja, toisiaan päättömämpiä oli sitävastoin viljalti ja toisia sikisi Suomesta yhä saapuvien punaisten joukkojen ja pakolaisten kerällä.
Yhä selvenevä tosiasia oli että pois täältä Pietarista oli painuttava, mutta mihin? Ehkä Siperiaan, sinnehän ne muutkin kukistuneet suuruudet on tavattu lähettää! Suomalaisten huoltotoimisto oli jo täydessä käynnissä tultuamme ja puuhaili kuumeisella kiireellä. Etappipaikkoina mainittiin Aunus, Wologda, Bui, Wjatka, Altai, Semipalatinski. — Altailleko? Mikä kohtalon oikku. Sieltähän sanotaan suomalaisten esivanhempain lähteneen samoilemaan Suomeen käsin muutama kymmen vuosituhatta taaksepäin. Se kansoitti laajaa Venäjää siirtymäteittensä varsilla ja tämän suuren suvun nimettömien heimojen luut vaalenivat Venäjän aroilla noina kaukaisina ikiaikoina…
Oli pitkä se pakolaisjuna kahdella veturilla, joka Vapunpäivän aamuna lähti pyyhkäsemään pohjoista rataa, yksi semmoinen oli jo mennyt ja toisia piti tuleman, päämääränä kaikilla Buin kaupungin sotavankisiirtola Kostroman läänissä. Aurinko valaisi tulvehtien rannattomalta näyttävää tasankoa, jossa tehtaiden savupiiput — laskien niitä yhdellä näkemällä sataan asti — huomattavimmin pistäytyivät esiin. Niin Vapunpäivä kylläkin, mutta ei yksikään punainen lippu liehu nyt keväisen Suomen raikkaassa tuulessa, mutta varmasti liehuu ennen pitkää…
Tämän n.s. pohjoisen radan aikaansaamisella näytään pidetyn silmällä ensikädessä vaan suoran liikenteen aikaansaamista Pietarin ja Tyyneenmeren välille. Ainakin Wologdaan asti on seutu verrattain toisarvoisesti asuttua. Joskus vaan näkee harmaan aitovenäläisen kyläryhmän viljelysmaineen kuin saarena suurella tasangolla. Metsäpahasta ja rämeistä maapohjaa jatkuu enimmältä. Kaikilla asemilla syntyy kilpajuoksu "kipitokin", kuuman veden haussa. Vesi on ruskeata kuin lipeää ja pahanmakuista, sisältäen kaikkea maailman mineraalia ja suoloja liuenneena. Näkyypä jo joku maitopullokin isompien asemien vierustalla, mutta semmoisen saadakseen täytyisi ensinnäkin olla pikajuoksia ja sitten omata atleettimaiset ruumiinvoimat, sillä ainoastaan voimakkain ja nopein onnistuu saamaan maitotilkkasen.
Kaupunkeja jouduttiin tällä matkalla sivuuttamaan, paitsi Pietaria, Olhova, Tifin, Serebovitsh, Wologda ja Bui, joka oli määrän pää toistaiseksi. Wologdasta alkavat jo kylät ja viljellyt seudut yleisemmin vaihdella. Katsaus metsättömän näköpiirin rajoille ympäriinsä tuo jo näkösälle 10—15 laajaa kyläryhmää. Juna sivuuttaa läheltä semmoisia. Harmaita samaan kaavaan valettuja kaikki. Ei pienintäkään yhtymäkohtaa ennen nähtyjen maisemien, kylien ja niissä eläjien kanssa löydy muistista. Aito venäläistä kaikki. Pussiukkoja ja -akkoja vilisee asemainedustoilla tungokseen asti. Tuohivirsut ja nuoritetut sääret. Entä se nuorempi sukupolvi, tytöt ja pojat, jotka suomalaisilla asemilla kuluttavat aikaa ja paistattavat päivää viimeisen muodin mukaisissa puvuissaan? Ei mitään eroa nuoremman ja vanhemman väen välillä paitsi koolla. Hampaaseen olisi katsottava ikäerot selville saadakseen. Niitä onnettomia lojuilee asemahuoneiden likaiset lattiat täynnä, odottaen vuorokausimääriä tyyneen levollisina "boestaan", junaan päästäkseen, yksi ja toinen kaivaen iljettävän likaisesta pussistaan limppua ja suolaa, mikä tyypillisimmin edustaa venäläisen talonpojan kukkuroidun onnen määrää.
Buin sotavankisiirtola parin virstan matkalla kaupungista Kostromajoen rannalla, on yksi niitä tsaarivallan aikaisen maailmansodan luomia inhoittavia ilmiöitä. Seutu on joka puolelta soitten ja rämeitten ympäröimä ja siis mitä epäterveellisin. Sodan luomalle moraalille oli mitä ominaisinta että taudit ja hävitys vankisiirtolassa raivasivat tilaa uusille tulokkaille ja kyllä ne kuulemma olivat tilaa tehneetkin. Pilkkukuume, isorokko ja koleera olivat kolmena edellisenä vuotena kaataneet monia kymmeniä tuhansia saksalais-itävaltalaisia sotavankeja, nousten kuolonsaalis pahimpina aikoina viiteensataan päivässä. Ne sanotaan haudatun parakkialueelle. Tämmöisen kodin saivat nyt suomalaiset siirtolaiset levähdyspaikakseen.