TERVEHDYS MERIKOSKELLE.
Reading edition
Merikosken vaahtopäisen ranta kaunis, kaukainen sua mailla vierahilla aina muistan kaihoten.
Miten muinen mieltä hurmas Oulun vetten uljas vuo, Sotkamon ja Hyrynsalmen uhkapäiset kuohut nuo.
Kuinka voittokulkuansa kulki kimmeltävät jäät. Kiuru lennossansa lauloi: nyt on Pohjan keväthäät.
Kuinka luonas' sydän nuori innon huumehesta löi, suurta työtä, taisteloa mieli kaihos' ikävöi.
Silloin tuli rintaan syttyi, tuli sammuttamaton, jolle lauloi kehtovirttä vedet Kuhmon, Paltamon.
Monta unetonta yötä tulta tuota vartioin, hiivin kosken kaltahalle, kyynelsilmin unelmoin.
— Merikoski kuohuvainen nuoren tytön haaveet näit. — Tyttö kulki kaukomaille. — Koski armas sinne jäit.
Mutia vielä on kuin kuuluis vuolaan virran kuohinaa, joka huutaa vapautta, hengen valtaa korkeaa.
Ja mä lausun: soios koski yli suuren Suomenmaan innostusta, uskallusta kansaan kaihon kalpeaan.
Soios koski vaahtoharja, pyhä virta Jumalten suurten unten kaunis sarja naisten, miesten mielihin.
Unelmista uljahista teot suuret puhkeaa. Onnekas ken aikanansa unelmoida uskaltaa.
Sytä tuli taivahainen Pohjan impein povihin. Anna rintaan nuorukaisten vakaa mieli sankarin.
Ja kun aika vierähtelee kansan mieltä kysellen, silloin kosken syntysanat viittana on jokaisen.
Näinpä sulle Merikoski Karjalassa laulelen, konsa kevät maille saa, ja sulaa neitos talvinen.
Maaliskuulla 1903.