KOHTALO.
Reading edition
Suomennos ADA NEGRI'ltä.
Ol' ilta myöhä, vuoteelleni hiipi yön haamu synkkeä, huu — teräskatse, irvistys ne riipi mun mieltäni — Kolkon kuulin äänensä: »Sun kohtalosi oon.»
»En sua koskaan heitä impi sorja sä kevätajastas oot elon-iltaas' kahleitteni orja ja aina vaellan sun varjonas.» — Mä nyyhkin: armahda!
Hän viivähti ja virkkoi mulle vastaan: »kas rikos, kuolema ja tuska tuuti maailmalle lastaan, kun synnyit sä, surujen kukkana siks' kov' on kohtalos!»
Mä rynnistin: »oi toivon ääntä vainen mun kaihoo rintani! Mä maistaa tahdon mit' on riemu mainen ja neron, valon suudelma. Mua kutsuvi nuor', rikas elämä.»
Hän lausui: »vuodattaa ken sydänvertaan se laulut parhaat luo. Ja surun syleilystä monta kertaa ken nousee, muita suurempi on tuo.» — Mä virkoin: »luoksen jää».