NIIN AINA…
Reading edition
Tuli »Ihmisen poika» maailmaan ja valkeus hänestä hohti. Isän tahtoa kansalle julistain hän ol' oppaana totuutta kohti.
Kuul' kansa ja mestarin ympäri se silloin kilvaten kulki. Kukin rintansa tuskat uskalsi kera toisten kertoa julki.
Ja »Ihmisen poika» hän lohdutti ja haasteli lemmen kieltä. Hän aikansa erheet paljasti ja valaisi sydäntä, mieltä.
Mut tuostapa joutui kuohuksiin ylivallan vartiat ylväät, ja kansansa unta suojaamaan nous' Kaifaat ne Juudaan pylväät.
Oli »nimessä Jumalan» vaatimus: »hän ristihin naulitkaatte». Ja heikkotahtoinen Pilaatus myöns': »tuossa on uhrinne, saatte».
Ja Golgatan kummulle kuolemaan meni Juudaan sankari jaloin. Mut oppinsa suuri se maahan jäi yhä loistaen kirkkahin valoin. —
Ajan pyörä on pyörinyt eellehen, moni syösty on kuolohon uhri, monen »mestarin» parhaan seuraajan käsiin valtiaat verensä tuhri.
Ja viha se vieläkin kuohuaa tuon kirkon Kaifaan ja Hannaan. — Leo Tolstoi eikö juur' parhaillaan ole kiroten tuomittu pannaan.
[Runo kirjoitettu silloin, kun Venäjän kirkko antoi Leo Toistoille pannajulistuksen.]
Ja tuskinpa, jos niin tarvittais olis Pilatuksista puutos. Kuin silloin, nytkin ne meuraavat vaikk' aika on toinen, se muutos.
— He meuraa ja voimansa mittaavat, ne laskut on virheitä täynnä. — He pöyhkeimmillään kaatuvat, niin aina on ennenkin käynnä.