KEVÄÄN KOITTAESSA.
Reading edition
Kevät puussa, kevät maassa runoa on luonnon satu. Ihmiskunnalla vain vielä kevääseen on raskas latu.
Paljon pirstottua täällä, moni iäks kuihtuu kukka. Vasta yhteistyössä puhkee toivojemme nuori nukka.
Koti, yhteiskunnan pohja, yksilö sen alkujuuri. Nuo kun sopusointuun ehtii, silloin nouse rauhan muuri.
Mutta sitä ennen täytyy kuolla pyytehet ne halvat, ponnetonna aatteen tieltä lahota pois aineen salvat,
täytyy kestää taisteloita, joist' on totuudella voitto. — Näättekö, jo taivahalla näkyy uuden ajan koitto.
Kas se sädesäihkyllänsä työhön viittoo, kutsuu, kiehtoo, mieleen murrettuhun jälleen uutta voimaa loihtii, liehtoo.
Ihmiskunnan kahlehia aatteen kevätvehnä katkoo. Iksekkyyden siteitänsä yksilötkin repii, ratkoo.
Laajentuupi veljestunne, köyhät veljiksi se liittää. Aatteen hyväks' joukot raataa. Vastais'aika sadon niittää!
Kodista käy ihmiskuntaan, yhteiskuntaan yksilöistä uudistuksen luova voima, sepä kansat nostaa öistä,
nostaa valoon, vapauteen kevään lempilauleloihin. — Tuota miettiessä vallan vaipua voi unelmoihin.
1906.