POIS HYLKÄÄ MALJA.
Reading edition
Tämä aika sun vaativi kasvattamaan jaloks', suureksi tahtosi, tuntos. Tämä aika sun vaativi uhraamaan isänmaallesi intosi, kuntos.
Vaan vieläkö raukka sä viipyä voit ilomaljojen kurjien luona? Sä henkesi hehkunko sammua soit, kuin halpa se ois vain kuona.
Nyt juuri kun tarmoa tarvittais, sinä etsitkö huumetta hurjaa? Nyt juuri kun kahleita katkoa sait, sinä suositko orjuutta kurjaa?
Sinä maljasi juotko, kun kansamme jo väkijuomien orjana huokaa? Se raataa, sä tuhlata saatatko, kun sillä ei kylliksi ruokaa?
Noin, nuoriso, noinko sä heikko liet, ja pienetkö pyytehes yhä? Oi konsa sä huomaat aattehen tiet ja kussa on kutsusi pyhä?
Niin konsapa sumu sun silmistäs on poistuva päivän tieltä? ja konsapa tuntenet itsessäs sinä intoa, urhojen mieltä?
— Kas silloin maljat sä hylkäät pois ja riennät hoivaksi heikon. Ja jos kuka kurjana sortunut ois, näät hänessä ihmisveikon.
Mut tuntosi tervehen, nuorekkaan sinä uhraat suurehen taistoon. Ja turvaat uskoa oikeaan, luot tietoa kansasi vaistoon.
Ja työstäsi jalosta kerran on niin kasvava kaunis laiho. — Ylös, nuoriso! Tulkosi taistelohon, kun maassa on murhe ja kaiho!