XXV LUKU.

Oli syksyinen iltapäivä, kun muuan pitäjän isäntä parin muun miehen kanssa saapui Hanneksen luo koululle. Tehtyään hyvän päivän meni isäntä kohta asiaan. Hän veti taskustaan pinkan papereita ja lopulta löysi niiden seasta sen, jota etsi. Se oli velkakirja.

— Tässä on meillä hyvin hämärä asia, alkoi mies.

— Mitenkä hämärä?

— Minä lainasin isäntä Karviselta puolikymmentä vuotta takaperin tuhat markkaa…

— Mitä hämäryyttä siinä?

— Se on kummasti joutunut Juuso Kalliolle maksettavaksi. Hän sen velkoi ja minä maksoin. Sanoi Karvisen siirtäneen velkakirjan hänelle. Ja näkyyhän se siirto tästäkin velkakirjasta. Katsokaa!

Hannes katsoi. Velkakirja oli siirretty jo Karvisen eläessä Juuso Kalliolle.

— Mitä kummaa tässä sitten on? Isäntä Karvinen on kai siirtänyt syystä tai toisesta sen Juuso Kalliolle. Hänelle olette sen sitten maksanut niinkuin kuittaus näyttää. Asia on aivan selvä.

— Ei se ole niin selvä. Vasta jäljestäkäsin minäkin siinä koukun huomasin…

Hannes katsoi miestä silmät suurina.

— Mikä siinä on koukku?

— Siinä on se koukku, että sinä aamuna, jolloin sitten yöllä Karvinen murhattiin, oli velkakirja vielä Karvisella.

— Miten sen voitte todistaa?

— Minä kävin sinä päivänä Karvisessa näiden miesten kanssa puhumassa siitä velasta isäntä-vainajalle. Hän haki esille velkakirjan ja laski korkoa. Korko tosin minulta silloin jäi maksamatta. Mutta nämä miehet näkivät päältä, että velkakirja oli silloin vielä isännällä. Ja tuon päivän me muistamme niin hyvin, se kun oli köyrisunnuntai.

— No entä sitten?

— Mutta siirto tämän velkakirjan mukaan on tapahtunut Juuso Kalliolle jo ennen sitä päivää. Ja siinä se on koukku.

— Mutta jos siirto oli merkitty velkakirjaan, vaikka kirjaa ei silloin vielä oltu jätetty Juusolle?

— Ei ollut merkitty. Oli juuri isännän kanssa puhetta, ettei hän sitä kenellekään siirtäisi. Nämä miehet kuulivat päältä, kun isäntä lupasi, ettei hän sitä siirrä.

— Tämä on sekava juttu.

— Sekava ja hämärä. Mutta opettajapa katsoo lähemmin sitä kirjoitusta, jolla velkakirja on Juusolle siirretty. Eiköhän siitä lähtisi jotain valkeutta?

Hannes katsoi.

— Näyttääkö se Karvis-vainajan käsialalta? Yhä tarkempaan tutki Hannes kirjoitusta.

— Eipä juuri näytä. Mutta sitä on ainakin koeteltu jäljitellä…

— Niin että siinä on toinen koukku… Hannes jäi mietteisiinsä.

— Juuso Kallio on Karvisen pesän holhooja. Mutta tämän velkakirjan pitäisi olla joutunut hänelle jo ennen. Uskallatteko jättää tämän paperin minulle, niin minä asiaa lähemmin tutkin?

— Uskallan. Juuso Kallio kerran kantoi minulta antamastaan lainasta kaksinkertaisen koron, niin että minulle silloin jäi miestä kohti vähän liivin alle…

— Jätätte minulle paperin. Mutta teidän kaikkien täytyy olla aivan vaiti, sanoi Hannes.

Miehet lupasivat ja menivät. Hannes kutsui Maikin.

— Tiedätkö mitään Matti Harisen velasta isällesi?

— Tiedän.

— Suuriko se on?

— Tuhat markkaa.

— Onko velka siirretty Juuso Kalliolle?

— Ei ole.

— Mistä sen tiedät?

— Sinä aamuna, jolloin perukirjoitus oli, oli velkakirja meidän piirongin laatikossa.

— Ätsh! Tässä on sittenkin alla rikos!

— Missä?

— Tässä on se velkakirja. Se on Juuso Kalliolle siirretty ja hänelle maksettu.

Hannes selvitti miesten käynnin Maikille.

— Juuso on sen pesästä varastanut! huudahti Maikki.

— Niinkö luulet?

— Mihin muuhun käsitykseen voi tulla!

Yhdessä he tutkivat siirtokirjoitusta. Se oli totisesti väärennetty.

Tässä olisi siis kysymyksessä velkakirjan varastaminen ja väärentäminen. Kaunis työ mieheltä, joka kantaa esivallan antamaa rahaa "rehellisyydestä"!

Hannes otti selvän, onko tämä kirja pesäkirjoituksessa. Ei sitä siellä ollut.

Hannes meni Karvisen emännän luo. Emäntä paraallaan lauloi virttä kahviserkkujensa kanssa. Sitten oli määrä lukea "Paratiisin yrttitarhasta". Kun Hannes tuli, lähtivät juoruakat tiehensä. Sillä he eivät oikein viihtyneet samassa seurassa, missä Hannes oli.

— Rakas anoppi, alotti Hannes.

— Se sinun anoppisi, uhosi emäntä.

— Tehkää nyt ero Juuso Kallion kanssa! Minä varotan viimeisen kerran.

— Koskeeko se sinuun niin kipeästi?

— Koskee.

— Koskekoon. Sinähän valmistatkin aina lähimmäisillesi pahaa. Mutta etkö nyt voi iloita, kun sait rikkaan vaimon, seminaarisälli?

— Minä otin Maikin rakkaudesta, mutta en rikkaudesta. Jos tekin olisitte niin tehnyt, niin olisitte säästänyt itseltänne monta kyyneltä.

— Köyhä rotta! Et kehtaa edes virttä veisata. Ja milloin olet käynyt ehtoollisella? Sielläkin käyn minä kahdesti vuodessa. Mutta sinä olet pakanaraukka, antikristus, juutalainen fariseus. Nytkin lähtivät jumaliset ihmiset sinua karkuun.

— Mutta eikö emännän kanssa voi puhua järjen sanaa?

— Juuso Kallio on minulle rakas. Meille hän käy raamattua lukemassa. Eikä tässä maailmassa ole häntä naisiin sanottu. Niin että semmoisen miehen minä tahdon. Ja kohta ovat kuuliaiset.

— Sitä vielä kadutte.

— Pysy kotonasi! Saithan tästä talosta sohvat, joilla sopii istua. Pakana sinä olet ja pakanana kuolet. Mutta jos teet kääntymyksen, niin minä annan sinulle kaikki anteeksi, senkin että Maikin perkeleen avulla viettelit. Kaikki annan anteeksi. Yksin senkin että Juuso Kalliota olet solvaissut. Vaikka Juuso on sinun rinnallasi kuin loistava aurinko.

— On aurinko, joka pimeyteen sammuu, puhui Hannes harmistuneena.

— Taas rupeat häpäisemään.

— Teidän elämän onnen tähden varotan teitä ehdon tahdon menemästä toiseen onnettomaan avioliittoon.

— Voi kuinka se tämä jälkimäinen on onnellinen! Sydämeni ilosta hyppää, kun sitä ajattelenkaan.

— Mutta vielä se tuskastakin hyppää.

— Ole höpsimättä! Kävisit ehtoollisella, niin sinusta lähtisi pois perkele. Se vanha mato sinua syöpi. Rukoile, hyvä mies, ja mene ehtoolliselle!

— Olen sanonut teille viimeisen varottavan sanan ja nyt lähden. Anoppi on menossa kohti sellaista suurta surua, jonka rinnalla entiset olivat vielä pieniä. Perästä kuuluu.

Hannes lähti. Kotona neuvotteli hän Maikin kanssa.

— Minun rakkaat siskoni! Voi heitä raukkoja, joilla on sellainen äiti, valitti Maikki.

— Lapset pitää meidän pelastaa. Äidistä ei ole enää mihinkään muuhun kuin Juuso Kallion syliin. Sen kanssa se elää ja sen kanssa se hukkuu.

— Mutta mitä aiot tehdä tuolla velkakirjalla?

— Aion sitä asiaa tutkia ja neuvotella viisaimpien kanssa.

— Mutta jouduta tuota tutkimustasi ennenkuin he ehtivät avioliittoon! Onhan hän silti minun äitini.

— Minun pitää päästä lasten huoltajaksi. Ja kaksi nuorinta otamme tänne koululle. Juuso Kallio pitää saada kohta pois pesän holhoojan toimesta. Käyn nimismiehen kanssa asiasta puhumassa.

— Olisi niin suuri asia, että juttu selviäisi ennenkuin äiti ehtii tulla vihityksi. Se vielä puuttuisi, että hän joutuisi varkaan ja väärentäjän vaimoksi.

— Sietäisi saada äitisikin holhouksen alaiseksi. Mielestäni hän ei ole aivan selvällä järjellä. Tai hän on sitten noita onnettomia muoti-jumalisia, joita pintapuolinen uskonnollisuus on pilannut. Se on tuommoinen maaseudulla jonkunmoinen muotitauti, joka tarttuu henkilöstä toiseen. Sivistymättömät ihmiset ovat siihen hyvin halukkaat lankeamaan. Se on jonkunlaista uskonnollista unissa kävelemistä. Sen vastapainoksi tarvittaisiin juuri hyvää kirjallisuutta, joka arvostelukykyä kasvattaa.— Ja nyt minulle selvisi oiva ajatus. Me tarvitsemme tänne Orjasaareen laina-kirjaston. Niin tuommoinen hullutteleminen ainakin vähenee. Mutta mistä pohjaraha?

— Myötäjäisistäni saat panna sata markkaa kirjaston aluksi. Äidin sairaus sen kyllä ansaitsee, vaikkapa hän ei siitä kirjastosta enää paraneisikaan.

— Oikein, Maikki!

Ja sitten he suutelivat Orjasaaren lainakirjaston perustajaisia.