VAPAUDEN VUOKSI.

Kun myrskysin, kun henkeni kapinoi ja uhmasi ja pettyi, kun sielu poti haavojaan ja silmäkulma vettyi ja elonhetket ryöpyten ja raueten juoksi, se kaikk' oli vapauden, vapauden vuoksi.

Kun armastin, kun sydän paloi, hehkui ja — lemmestänsä luopui, kun jumalien nektarista hulluksi se juopui, kun levon sijaan valitsin ma vaivan ja taiston, se kaikk' oli käskystä vapauden vaiston.

Kun hiljenin, vierryt en enää sotavankkurin mukaan, yksin olin niin, ettei tuntenut kukaan, ei kenkään käteen käynyt, ei pyytänyt luoksi, se kaikk' oli vapauden, vapauden vuoksi.

Kun etäännyin rinnalla öisen ritarin rämettä upottavaa, joss' sumu, liete kulkijalle salahaudat avaa ja joka surun sulhoille saa kadotuksen suoksi, se kaikk' oli vapauden, vapauden vuoksi.

Kun raskain syin ja harteilla kantamus oma sekä muiden taas korkeuteen katseen loin, ohitse onnen puiden, ja vasamoiden viuhuessa vaelsin vailla soimaa, ma siitä kiitän vapauden valkeaa voimaa.

Kun ihmistyin… kalliit mulle elämän on kasvot moninaiset, kirvelevät kipunat ja pienet pisaraiset, itse olen tullut meren pisaraksi tuoksi. Se kaikki on vapauden, vapauden vuoksi!