SATU-ÄIJÄN LYHTY.
Reading edition
Hän saanut synnyinlahjaksi ol' lyhdyn sellaisen, mi yössä hälle neuvoi tien luo sadun keijujen.
Hän satu-äijäks ristittiin. Hän lasten riemu on, kun aina hällä kontissaan on kasku verraton.
Hän illoin malkaa korpehen halk' aallon hyrskyvän, ja siellä prinssit, prinsessat ja rosvot näkee hän.
Hän tervehtää, hän kättelee heit' tupatuttuinaan… Yöt monet seuranpitohon näin kuluu rattoisaan,
vaikk' onkin metsä autio, vain meren tuuli soi… Vain lyhdyn satupeilistä näyt kummat kipunoi…
Mut kerran, kun hän jällehen yön selkään samoaa, hän tosi prinssin, prinsessan ja rosvon nähdä saa.
Hän säikähtää, hän sumenee, hän karkaa katveeseen. Hän valkeana kotiin käy; on varjo itselleen.
Taas lapset kiertää kertojan: »Nyt mitä näitkään sa?» Ens kertaa vastaa vaeltaja: »En mitään nähnyt ma…»
Suu tarukontin kiinni jäi, ei koommin auennut. Näät satu-äijän lyhdystä ol' liekki sammunut.
Se unesta ja usvasta loi kuvat tarujen. Maan karkeahan totuuteen sokeni silmä sen.