KUN MAJA NOUSEE.

Nyt vast' oon kypsä ma päivän paahtoon, kun jo saapuu yö, ja työtä luomaan, kun kello työn jo lakkaamista lyö.

Nyt vast' oon valmis kokoomaan tähkät, jotka tuleentui, kun maat' en tapaa, kun purteni jo pilvein päällä ui.

Nyt vast' oon harras siunaamaan hetket, jotka aika soi, kun sydänsoihtu jo tuolla puolen aikaa kipunoi.

Nyt vast' oon vapaa niin liitämään kuin linnut valkeat, kun omaksensa jo multaan velkojat mun vaativat.

Ah, liian myöhään! Ah, sanokaa, näin käykö kaikkien: kun maja nousee niin asujaksi kuolo astuu sen!