LEDA.
Reading edition
Sa musta pilvi, ilmattaren kantaa oot raskas liiaten. Hän kädestänsä pudota sun antaa maa-emon helmaan. Sa sirpaloidut sateeks, pisaroiksi, uit kätköön sammalen. Mut mistä kulkenut oot, korpipurot soivat, puut vihannoivat, kedot purppuroivat.
Sa musta murhe, sydämeni kantaa oot kuorma murtava. Se kammiostaan pudota sun antaa maailman mereen. Sa säryt säveliksi, kyyneliksi, koht' oot kuin untuva! Mut missä liitelehdit, surut henkevöityy ja ihmisrinnat kukkii, hedelmöityy.
Sa kaiu tuska irti kantelostain ja etsi kantajaa, mun Ledaani, — jos löydät hänet jostain — mi sylin avaa Olympon vihmaa vastaanottamahan, hedelmän antajaa… Ja silloin itkun sijaan iloharput soikaa, kun Leda lempii Juppiterin poikaa!