TRULLIN SEIKKAILU JA HIUKAN MUUTA.
Helmi Krohn translation
Hilda, Trullin hyvä ystävä, oli sairaana. Joka päivä hän meni palvelijoitten kamariin pitämään hänelle seuraa. Hän poimi hänelle pieniä kukkakimppuja ja piirusti hänelle kuvia, joista Hilda varsin hyvin sai selkoa, mutta kerran kävi hullusti. Trull oli piirustanut ilmalaivan, ja kun hän kysyi Hildalta mikä se oli, tarkasteli hän hetken aikaa kuvaa ja huudahti lopulta hyvin iloisena: "Nyt minä tiedän, heinäsirkkahan se on!"
Hilda parka oli astunut jalkansa ruosteiseen naulaan, ja nyt hänen täytyi yhtä mittaa hautoa jalkaansa jäällä. Hyvä että kellarissa oli jäitä. Jääpalaset pantiin ämpäriin vuoteen ääreen, ja jalka oli jo hiukan parantunut, sillä Hilda oli ahkerasti vaihtanut kääreitä. — Niin, siellä Trull nyt istui ja piirusti. Hän oli nostanut pienen tuolinsa suuremman eteen, joka teki pöydän virkaa. He liimasivat myöskin kiiltokuvia yhdessä ja katselivat kuvakirjoja, joiden sisältöä Trull selitti, ja Hilda oli kovin tyytyväinen.
Eräänä aamuna Trull muisti jotain hyvin tärkeää. Hän ei ennättänyt edes napittaa puseroaan ennenkuin hän juoksi Hildan luo ja kertoi mitä hänellä oli mielessään.
Hilda oli kovin huvitettu, ja Trullin silmät loistivat; hän selitti tarkasti, mutta kesken kaikkea hän arveli voivansa yhtä hyvin istua kuin seisoakin, ja siksi hän siirtyi pari askelta taakse käydäkseen istumaan pienelle tuolilleen — "loiskis!" siinä hän nyt oli keskellä jää-ämpäriä. Hän kävi samassa aivan mykäksi, katsoi huolestuneena Hildaan ja sanoi: "Et suinkaan sinä naura, kun minä nolostuin niin kovin?" "No mutta rakas ystävä", vastasi Hilda purren huultaan, "kuinka minä voisin nauraa!"
Kylläpä lattia nyt oli kaunis — se lainehti järvenä. Mitenkä Trull pääsisi luovimaan keittiön kautta Naperon huomaamatta hänen pientä nurjaapuoltaan? Hän raotti ovea. Olipa hänellä sentään hyvä onni; Napero, pesi lautasia aamupuuron jäljiltä ja seisoi selin huoneeseen. Nopeasti Trull kiiti eteenpäin.
Hän asettui sitten korkeaselkäisen tuolin taakse seisomaan ja muutti kiireesti housuja, sillä hyi miten ilkeää, jos joku muu kuin täti tai äiti olisi nähnyt hänet.
* * * * *
Trull ei ollut aina ystävällinen eläimille. Kerran hän oli kiusannut muutamia rapuja yhdessä Tripin kanssa. Isä oli juuri ostanut ne, ja pojille oli sanottu, etteivät he saisi koskea niihin, mutta kiusaus oli liian suuri. Sitä he saivat kuitenkin katua, sillä leikki loppui pahasti. Molemmat kavaljeerit pistettiin keskellä valoisaa päivää eri huoneissa vuoteeseen kokonaiseksi tunniksi. He näyttivät kovin noloilta seisoessaan yöpaidoissaan, raottaessaan ovea ja kysyessään itku kurkussa: "Pitääkö meidän pestä hampaatkin?"
Tämä rangaistus riitti Tripille, mutta Trullin sormia syyhyi yhä. Hän saattoi rutistaa kärpäsiä ikkunaruutua vasten, ja kerran hän heitti madon kuumalle liedelle, mutta samassa äiti saapui paikalle ja pelasti raukan. Rangaistukseksi äiti painoi hetken aikaa Trullin sormea liettä vasten. Trull huusi, ja pieneen sormeen nousi rakko, jota äiti sitten paranteli. Äidin sydäntä kirveli ehkä vieläkin enemmän kuin sormea. Kun Trull oli mennyt, läksi äiti omaan huoneeseensa, kiersi oven lukkoon ja purskahti katkeraan itkuun.
Tämän tapauksen jälkeen seisoi Trull eräänä päivänä räystään alla vesitynnyrin ääressä. Hänellä oli jotain tärkeätä työtä, sen saattoi selvästi huomata. Hyvät ystävät, tiedättekö mitä hän teki? Hän pelasti perhosen hukkumasta, ja sen jälkeen hän usein ojensi pienen kätösensä eläinten avuksi, jotka olivat joutuneet vaaraan.