PIKKUPOIKIEN AJATUKSIA JA MIETTEITÄ.
Helmi Krohn translation
Äiti ja täti olivat kutsutut Isoonsaareen vieraisille, ja sinne he menivät kernaasti. "Pikkupojat", sanoi äiti, "voimmeko me lähteä nyt hyvässä rauhassa, totteletteko te Naperoa ja tulette heti syömään, kun teitä kutsutaan, ettekä ole villejä, vaan käytte kauniisti nukkumaan?" — Hyvänen aika, tietysti he sen kaiken tekisivät, menkää vaan rauhassa! Niinpä täti ja äiti saivat edeltäpäin iltasuudelman. —
Illalla kotiintullessa löysi äiti pienen kirjeen yöpöydältään. Siinä seisoi:
"Rakas äiti. Me olemme olleet oikein tyhmiä, mutta me koetamme tästä lähin tulla oikein kilteiksi, niin ettei äidin tarvitse surra meidän tähtemme. Tripp, Trapp, Trull."
Tämän pienen kirjeen äiti kätki raamattunsa väliin ja rukoili Jumalaa siunaamaan pikkupoikien hyvää päätöstä.
* * * * *
Isä lepäsi sohvalla. Trapp istui jakkaralla vieressä. Hän näytti kovin miettivältä, niin että isä ihmetteli, mitähän hän oikein ajatteli, mutta isä ei tahtonut häiritä häntä, siksi he olivat kumpikin kauan vaiti. Vihdoin sanoi Trapp: "Kun isä tulee vanhaksi, niin minä teen työtä sinun puolestasi." "Kiitos, rakas poikani", sanoi isä ja veti Trapin puoleensa. "Katsos", jatkoi Trapp, "minä olen tullut ajatelleeksi, että niin kai pitää olla, koska olen nähnyt sinun tekevän työtä isoäidin puolesta."
* * * * *
Oli ilta. Täti luki pojille kuningas Salomosta ja liljasta. "Tiedätkö", sanoi Trapp, "miksi lilja on kauniimpi kuin kuningas Salomo kaikessa ihanuudessaan?" "En", vastasi täti. "Siksi", sanoi Trapp, "että se on synnitön."
* * * * *
Pojat olivat kovassa pulassa, sillä he olivat kuulleet isän sanovan äidille: "Tiedätkö, nyt minä olen aivan ilman rahaa." Se oli jotain kauheaa. — He tulivat ajatelleeksi heidän omaa suurta kassaansa. He olivat, paitsi mitä he itse olivat ansainneet, saaneet lahjaksi sangen paljon rahaa, yhteensä 8 markkaa 90 penniä. Nyt he arvelivat, että isää oli autettava. Niinpä he ottivat erilleen 5 markkaa, käärivät sen paperiin, ja kirjoittivat sen päälle: "Rakkaalle isälle, koska hänellä ei ole rahaa." Tämän paketin he piilottivat isän lautasliinan alle aamiaispöydässä. Nythän isä voisi ostaa ruokaa ja koulukirjoja ja uusia kenkiä ja kaikkea sellaista, ja se tuntui oikein hauskalta!
He seisoivat kukin tuolinsa vieressä ja odottivat, että isä ottaisi pois lautasliinansa. He saattoivat kuvitella mielessään, miten iloiseksi hän tulisi. Mutta — ja he katsoivat ihmeissään toisiinsa. Isä ei nauranut, hän kävi vain istumaan ja ojensi käsivartensa heitä kohti, ja kun hän oli suudellut ja kiittänyt heitä, näkivät he kaksi suurta kyyneltä hänen silmissään. Se oli ihmeellistä, ei lainkaan sellaista kuin he olivat olettaneet. — Mutta heidän sydämissään tuntui lämpimältä ja iloiselta, aivankuin he itse olisivat saaneet jonkun lahjan; ja siitä he ymmärsivät, että kaikki oli niinkuin tuli ollakin, ja he arvelivat kaikki kolme, että he pitivät aivan sanomattoman paljon isästään.
* * * * *
Siihen aikaan kun sota riehui Balkanin niemimaalla, seurasi Trapp hyvin tarkasti tapahtumien kulkua. Hän kyseli kaikenlaista alituiseen ja pyysi selitystä sellaiseen, mitä hän ei itse ymmärtänyt. Hän oppi tuntemaan eri valtioita ja teki omia laskujaan ja johtopäätöksiään. Eräänä päivänä hän tuli äidin luo ja kysyi: "Miten kirjoitetaan kuninkaalle?" "Mitä sinä tarkoitat?" sanoi äiti. "Minä tahtoisin tietää miksikä häntä nimitetään", selitti Trapp. "Teidän Majesteettinne", selitti äiti. "Vai niin, kiitos, minäpä kirjoitan Englannin kuninkaalle", ja sitten hän läksi nyökäten päätään.
Äiti hämmästyi aika tavalla, mutta tuumi: "Kai minä saan selityksen kunhan odotan kärsivällisesti."
Jonkun päivän perästä tuli Trapp taaskin — "Kun minä en osaa englanninkieltä", sanoi hän hieroen selkäänsä seinää vasten ja näytti kovin huolestuneelta.
"Mitä sinä englanninkielellä tekisit?" ihmetteli äiti, joka oli unohtanut koko kirjeen. "Minä pelkään, ettei kuningas ymmärrä minua." "No, kyllä minä pidän siitä huolen, minä annan jonkun kääntää sen englanninkielelle." Trapp oli hyvillään.
"Oletko sinä jo alottanut kirjeesi?" kysyi äiti. "Olen, alku ja loppu on jo kirjoitettu", vastasi Trapp ja ojensi hänelle paperin. Äiti luki:
"Teidän Majesteettinne.
Minä olen keksinyt sotasuunnitelman. Nyt minä kerron sen. Kun nyt — — — — — —
Hyvästi Georg! Minä olen 8-vuotias poika. Minä olen suomalainen. Minun nimeni on — — — ja osoitteeni — — — — — —."
"Katsoppas äiti", selitti Trapp, "minusta tuntui niin ikävältä, ettei kuningas ymmärtäisi minun kirjettäni, ja siksi en kirjoittanut sitä valmiiksi, mutta nyt minä voin jatkaa", ja Trapp juoksi pois. Hän hyppi yhdellä jalalla koko pitkän eteisen läpi.
Kirjettä ei koskaan käännetty englanninkielelle, sillä jonkun ajan kuluttua tuli Trapp alakuloisena sanomaan: "Minun sotasuunnitelmani ei kelpaakaan, sillä Balkanilla ei ole käynyt niinkuin minä oletin."
Mutta äiti pani kirjeen talteen muistona pikkupoikien tuumista.