SALAISUUS.

Kaikki kolme poikaa seisoivat verannan alapuolella päät toisissaan kiinni. He kuiskuttivat keskenään ja katselivat väijyen ympärilleen. Ei kukaan saisi kuulla mistä he juttelivat, sillä heillä oli salaisuus. He olivat näet kuulleet, että Niku-Valtteri ja Näsi-Frans olivat nousseet eräänä aamuna hyvin varhain ylös ja lähteneet pienellä ruuhella lahdelle. Siellä he olivat onkineet ja saaneet niin hirveän paljon kaloja, sätkytteleviä, hopeanhohtavia säynäviä, leveitä lahnoja, kyrmyniskaisia ahvenia sekä särkiä, jotka riippuivat aivan suorina kuin tikut ja näyttivät hirveän noloilta, kun ne vedettiin ylös vedestä.

Poikien oli täytynyt levätä kotimatkalla, sen he itse olivat kertoneet, niin raskas oli kalavakka ollut.

Nyt olivat Tripp, Trapp ja Trull päättäneet huomenaamulla "ani varhain", niinkuin sanotaan, lähteä kalaan, mutta ei kukaan, ei kukaan koko maailmassa saisi sitä tietää. Onkivavat olivat kunnossa, pönttö, jossa oli matoja tuoreen ruohon peitossa, oli piiloitettu pensaaseen, varjoisaan paikkaan. Varakoukkuja oli heillä myöskin ja ankkuri oli nostettuna veneeseen. Illallista syödessä oli kunkin määrä säästää kaksipuolinen voileipä eväiksi. "Mutta", huudahti Trapp huolissaan, "miten me heräämme?" Niin, sepä oli kiusallinen kysymys. He alkoivat tuumia sinne ja tänne, ja lopulta Tripp keksi keinon. "Nyt te saatte kuulla", sanoi hän, "minä pyydän tädiltä vahvan ja pitkän nuoran. Sitten me sidomme toisen pään Trapin jalkaan ja toisen minun käsivarteeni. Kun me käännymme yöllä, herätämme me toisemme." Se oli hyvä keksintö, arvelivat pojat, ja kun molemmat muut lupasivat herättää Trullin, oli hänkin tyytyväinen.

Tuli ilta, pojat menivät tavattoman kiltisti maata. — Trapin vuode oli huoneen toisella seinällä, Tripin vastakkaisella. Nuora oli sidottu viidellä vahvalla solmulla, kierrekaihdin oli puoleksi laskettu alas, ja hetken kuluttua kaikki kolme kalamiestä nukkuivat.

Isä, täti ja äiti joivat teetä salissa. Kesken kaikkea he kuulivat kauhean rytäkän. He kiiruhtivat lastenkamariin ja siellä heitä kohtasi julma näky. Kaksi poikaa istui kohossa vuoteissaan ja huusi täyttä kurkkua, toinen hieroen jalkaansa, toinen kättänsä, ja keskellä lattiaa makasi Hilda pitkin pituuttaan. Rikkinäisiä laseja ui keskellä vedenpaisumusta. Hilda oli kompastunut nuoraan ja pudottanut tarjottimen vesikarahveineen ja laseineen. Näin surkealla tavalla tuli koko salaisuus ilmi. Mutta seuraavana päivänä vei Hilda pojat mukanaan metsään ja sanoi heille: "älkää olko pahoillanne, vaikka eilen illalla kävikin niin pahoin; kalaretkelle te sittenkin voitte päästä, ja minä herätän teidät hiljaa ja salaa milloin ikänä te kuiskaatte sanankin minun korvaani."