MAX JA JACK.
Helmi Krohn translation
Tuntia myöhemmin juoksi kuusi paria pikku jalkoja verannan portaita ylös; eteisen ovi riistäytyi auki ja koko joukko hyökkäsi saliin. Trull huusi: "Äiti, tiedätkö äiti, nyt Trapp rupesi — — —." "Vaiti", keskeytti äiti, "ei saa kaivata, se on rumaa; pojat kertovat kyllä itsekin. — No", jatkoi hän, "mistä on kysymys?"
Olli ja Trapp vastasivat yhteen ääneen puhuen toistensa suuhun. "Ei, ei", sanoi äiti, "ensin Olli ja sitten Trapp."
Ja nyt sai äiti kuulla vanhan tutun kertomuksen siitä, miten nuo molemmat vekkulit olivat joutuneet tukkanuottasille. Kummankin suut olivat numero 8:n muotoiset ja näyttivät varsin happamilta. "Te olette kovin tyhmiä molemmat", sanoi äiti, "antakaa kättä toisillenne ja olkaa taas ystävät!" Mutta siihen ei kumpaisellakaan ollut halua. Silloin sanoi äiti: "Tiedättekö, kenen kaltaisia te nyt olette?" Lapset odottivat ihmetellen.
"Te olette aivan kuin Max ja Jack, kun ne tappelevat."
Trapp veti suunsa hymyyn, vilkaisi hiukan Olliin, joka samassa katsoi toisella silmällään Trappiin.
Trull hyppi yhdellä jalalla nauraen ja huutaen: "Aivan kuin Max ja Jack, ha, ha, haa!" Ja hänen hyvä ystävänsä Joppi alkoi myös hyppiä pitkin permantoa, sillä heidän piti aina matkia toisiaan.
"Nyt minun mielestäni", sanoi äiti, "teidän toisten pitäisi tehdä samoin kuin setä Topelius opettaa kertomuksessaan 'Ole hyvä köyhille'. Siinä kerrotaan tytöstä, joka niin kernaasti tahtoi olla kiltti, mutta unohti sen aina. Silloin Briita muori lupasi auttaa häntä. 'Joka kerta kun on käydä hullusti', sanoi hän, 'nostan minä sormea — kas näin!' Tehkää tekin niin, pojat, kun näette, että Max ja Jack pääsevät vauhtiin."
Mutta pojat arvelivat, että se oli hullunkurinen keksintö, kaikkein hullunkurisin mitä saattoi ajatellakaan. Ja siinä sitä hypittiin ja naurettiin, kaikki nostivat sormensa pystyyn, ja lopulta koko joukko katosi ovesta ulos. Äiti astui ikkunan luo ja huusi heille: "Koska te näytätte olevan taas kilttejä, saapi jokainen nauriin, mutta varokaa penkkejäni", varoitti hän.
Alas mäkeä sitä kiidettiin, punaiset tupsumyssyt, olkihatut ja siniset housunlahkeet sikin sokin ja ylinnä törrötti kuusi sormea pystyssä taivasta kohti. Kaikki olivat taas hyvässä sovinnossa, ja äiti tuumi seisoessaan ikkunassa ja katsellessaan heidän jälkeensä: Oi, jospa aina elämän varrella näin helposti voitaisiin solmia rauha!