JÄÄHYVÄISMATKA.

Suuri apu.

Nyt oli lauvantai. Äiti ja Trull olivat asettaneet kaikki järjestykseen. Toiselle verandapöydälle oli katettu kahvit ja suuri hajuhernekimppu seisoi keskellä pöytää. Viiniköynnöksiä riippui pöytäliinan reunoilta alas, ja Naperon hyvä vehnäleipä tuoksui makealta. Toisella pöydällä oli kokonainen kimppu astereita, sen takana omenamaljakko ja niiden vieressä päärynöitä ja keltaisia luumuja.

Äiti ja Trull istuivat kiikkulaudalla ja odottivat, sillä he olivat saaneet kaikki niin tavattoman varhain valmiiksi.

"Montako päivää me olemme vielä maalla?" kysyi Trull. "Viisi tai kuusi", vastasi äiti, "nyt on syksy, ja meidän täytyy muuttaa majaa aivan kuin muuttolintujen." "Äiti, laula syksystä", pyysi Trull, ja heidän astuessaan laivarantaan lauloi äiti:

Pian koivut on lehtiä vailla, me muutamme lintujen lailla pois maalta, pois maalta — Kesä kaunis loppunut on.

Tripp, Trapp — he lähtivät ennen, jo kouluhun, työhön mennen, vaan lauvantaisin he saapuvat luoksemme taas.

Me kirjokukkia tuomme, kesäloistohon huoneet luomme. Jo laiva ääntää — nyt vastahan riennetään.

Hyvät omenat, päärynät vuottaa, puut parhaita luumuja tuottaa. Jo tulkaa, lapset! "Tervetultua!" riemu soi.

Tämä äidin on lauleloita, kun poimimme puolukoita — ja hongat huokaa: "Jää hyvästi, hyvästi, Trull!"

"Niin se on", sanoi Trull, ja samassa laiva vihelsi.

Mikä ilo nähdä heitä kaikkia taaskin. Tripp, Trapp ja Trull juoksivat edeltä aivan kuin sanansaattajat. Suuri uutinen oli kaupungin lapsilla kerrottavana, heillä oli maanantaina lupaa koulusta. Äkkiä päätettiin, että omenat olivat otettavat alas puista, ja äiti oli mielissään, kun hän sai niin monta apulaista.

Nyt heidän piti huvitella parhaalla tavalla, sillä tämä oli viimeinen matka tältä vuodelta. Jäähyväissauna houkutteli jo samana iltana. Uuninpiippu savusi, hei, miten hauskalta se näytti; Trull kuiskasi Tripille ja Trapille, että hän yhdessä Idan kanssa oli vienyt useita simapulloja leivintupaan.

Sunnuntaina luettiin läksyt ensin, ja kun kaikki sen jälkeen olivat laulaneet virren, sekä suuret että pienet, läksivät he yhdessä urheilukentälle. Täti, isä ja äiti läksivät mukaan katselemaan iloisen nuorison huvia.

Iltapäivällä kaikki menivät soutelemaan. Olihan toki heitettävä hyvästit saarille ja rannoille, ennenkuin soutuveneet vietiin talvikorjuuseen.

Trull kertoi lakkaamatta erinomaisista "talkookorpuista". Äiti lupasi vihdoin, että he maanantaiaamuna saisivat mennä kauppiaalta niitä ostamaan.

Iloisin mielin he läksivät matkaan. Tripillä oli kori käsivarrella, Trapilla oli varpu, jota hän heilutteli vähä väliä. Se vingahti niin hauskasti. Trull piteli käsiään housuntaskuissa; hän vihelteli, sen konstin hän oli vastikään oppinut, ja oli kovin ylpeä taidostansa. Miten paljon sieniä oli metsässä! hyväpä että heillä oli kori matkassansa. Se alkoi tuntua oikein raskaalta; Trapp sai vuoroin Tripin kanssa kantaa sitä. Lopulta se heitettiin kuusen juurelle. "Odota nyt kauniisti, kunnes me tulemme takaisin", huusi pikku iloinen Trull. Sitten he juoksivat eteenpäin eikä kestänyt kauan ennenkuin he palasivat reippaasti, kullakin suuri korppu kädessä. He päättivät kulkea oikotietä peltojen poikki, sillä he halusivat taas kotiin omenapuiden luokse.

Kulkiessaan tyytyväisin mielin eteenpäin pysähtyivät he äkkiä kuin kivettyneinä, kaikki kolme. Kylmänväre kulki heidän selkäpiitänsä myöten, sillä aidan takana he huomasivat sepän vihaisen sonnin, joka oli pelästyttänyt niin monia kesän kuluessa. Sonni oli huomannut heidät ja mörähti. Pienet poika parat, miten he pelkäsivät. Mitä nyt tehdä? Sonni painoi sarvensa maahan ja hyökkäsi vasten aitaa; se katsoi vihaisesti lapsiin ja mörähti jälleen. Pienokaiset painautuivat toisiinsa, ja pikku Trull kalpeni. Sonni puski veräjää vasten, joka ratisi ja narahteli, sitten se vetäytyi pari askelta taakse, ja pojat käsittivät, että hetken kuluttua se aikoi uudelleen hyökätä vasten aitaa. He eivät ymmärtäneet mitä tehdä.

Silloin Trapp muisti suuren Auttajan, josta he monta kertaa olivat lukeneet, ja hän sanoi: "Rukoilkaamme Jumalaa, että hän varjelisi meitä." Kolme pientä ystävystä polvistui maahan ja rukoili apua Häneltä, jolla on valta taivaassa ja maassa, ja kas! heidän rukouksensa tuli kuulluksi; sonni kääntyi aivan äkkiä pois, ja pienokaiset olivat pelastuneet.

Lapset seisoivat mykkinä, yliluonnollisen tunteen valtaamina. Kun he näkivät elukan katoavan metsään, kuiskasi Trull: "Kiitetään nyt." "Niin", sanoi Tripp, "sitä meidän ei pidä unohtaa", ja kääntäen loistavat katseensa taivasta kohti he puhuivat Hänelle, joka on niin lähellä lasten sydäntä.

Ääneti he astuivat sitten kotiin toistensa rinnalla, sillä he olivat saaneet kokea suuren, ihmeellisen ilon. Hiljaa he menivät rakkaittensa luo ja kertoivat heille ihmeellisestä tapahtumasta. Äiti sulki heidät syliinsä, ja suurten kyynelten noustessa hänen silmiinsä hän sanoi: "Rakkaat poikani, siinä on teille muisto koko elämäksenne."