ONGENKOUKKU.

Pojat olivat hyvin innostuneita onkimaan, kunhan kala vain nyki, mutta sitäpä ei sattunut aina. Trapp oli kärsivällisin, mutta Trullin mielestä oli kauheaa seisoa rannassa auringonpaahteessa.

"Mennään kotiin", sanoi hän, "kalat nukkuvat." Tripp seurasi hänen mukanaan, ja hetken kuluttua Trappkin. Vavat he veivät ylös ja asettivat ne verannan alle kellarin ikkunaa vasten seisomaan, ja Trull haukoitteli tuumien mielessään, ettei ollut lainkaan väliä, vaikkei kiinnittänytkään siimaa tarkasti vapaan.

Pitkin askelin ja tyytymättömin mielin kapusivat kaikki kolme verannan portaita ylös. "Me emme tiedä mitä tehdä." "Sepä surullista", sanoi täti, "menkää pelaamaan krokettia." "Ei, se on juuri kaikkein ikävintä näin kuumalla." "No, katselkaa sitten suurta englantilaista kuvakirjaa, jonka täti Rosel lähetti teille." "Uh, sitähän me olemme katselleet jo sata kertaa." "Sittenhän te voisitte leikitellä sunnuntaita, kaikki teidän tavaranne ovat huiskin haiskin." "Siistitä!" huusivat kaikki kolme kauhun kuvastuessa heidän kasvoillaan. "No, keksikää jotain itse sitten", sanoi täti ja läksi paistamaan kakkua.

Tripp heittäytyi sohvalle toinen jalka ojossa. Trapp nojasi käsivartensa pöytään ja päänsä käsiinsä ja seurasi katseillaan purjetta, joka kulki kaukana, kaukana ulapalla.

Trull istui portailla. Siellä surisi paksu, ruskea paarma. Kas vaan! nyt se lensi keskelle keltaista krassakukkaa, joka kasvoi suuressa punaisessa ruukussa rappusten kaiteella. Kuinka lystisti se surisi, aivan samalla tavalla kuin Putte veljen viulu, kun hän leikillä kuljetti käyrää edestakaisin. — Minne se nyt hävisi? Maltahan — — — ja Trull kiiruhti portaita alas. Nyt paarma varmaankin luuli, että kellarin punainen ikkunapieli oli kukkanen — — — oi! miten tyhmä se oli! — ja Trull kumartui eteenpäin paremmin nähdäksensä. Voi! epätoivoinen huuto kajahti aina makuukamariin saakka äidin luo. Äiti heitti työnsä käsistään ja läksi juoksemaan, täti, palvelijat ja pojat kintereillään. Verannan edustalla seisoi Trull huutaen ja jalkaa polkien. "Trull, Trull, tule tänne", huusi äiti, mutta hän ei liikahtanut paikaltaan. Pian kaikki seisoivat hänen ympärillään, ja äitikin oli huudahtaa nähdessään mitä oli tapahtunut — ongenkoukku oli tarttunut Trullin huuleen.

Voi, voi, pikku Trull, miksikä et kiertänyt huolellisesti siimaa vavan ympärille ja kiinnittänyt onkea kohoon?

Täti, joka oli sairaanhoitajatar, tarttui pikku Trullia päähän ja leikkasi siiman koukusta irti. Sitten hän kantoi pienokaisen sisään. Hänet laskettiin pöydälle, ja katsoen häntä vakavasti silmiin sanoi täti: "Nyt, pikku Trull, täytyy minun leikata huultasi, ja se koskee kipeästi, mutta huuli tulee vain pahemmaksi, jollemme tee sitä heti." "Anna minulle peili", sanoi Trull ja lakkasi itkemästä. "No niin", jatkoi hän peilailtuaan itseään hetken aikaa, "nyt täti saa leikata." Trull piteli äitiä kädestä kiinni. Tädin täytyi käyttää sekä saksiaan että leikkausveistään useampaan kertaan, ennenkuin koukun väkä tuli näkyville. Niin syvälle se oli tunkeutunut. Trull oli oikein miehuullinen. Iso veli katkaisi sitten pienillä hohtimilla koukun yläosan, jotta sen helposti saattoi vetää pois. Voi, kuinka kaikki olivat iloisia, sillä pikku huuli oli alkanut jo mustua, ja tiedättehän, miten helposti voi saada verenmyrkytystä.

"Onko koukku rikki?" kysyi Trull, ja monta tyytyväistä ääntä vastasi yhtä aikaa: "on, aivan rikki". Mutta ajatelkaahan! silloin Trull alkoi katkerasti itkeä ja huusi: "Millä minä sitten ongin?"

Äiti lupasi hänelle 25 penniä, "ja kun tulet terveeksi, saat mennä puotiin ostamaan uuden ongenkoukun". Silloin Trull tuli taas iloiseksi. — Hänen puhtaaksi pestyyn huuleensa pantiin kiinnelaastaria, sitten poika vietiin vuoteeseen ja hän vaipui heti uneen. Ja se oli todellakin onni, sanoivat täti ja äiti, sillä varmaankaan huuli ei muuten koskaan olisi parantunut, sillä tiedättekö miten hänen laitansa oli seuraavana aamuna? — hän jutteli aivan lakkaamatta, niin että laastari vähä väliä irtaantui. — Niin, olipa todellakin hyvä, että onnettomuus sattui iltapuolella, jotta huuli ennätti parantua sillä välin kuin Nukku-Matti seisoi vieressä ja varoi, ettei Trull saisi jutella.