MAALLA.

Kesä oli tullut. Juuri tänään he olivat muuttaneet maalle. Olipa kovin hauska laivalla, sillä perämies Anderson tunsi heidät kaikki ennestään.

Täyttä laukkaa kolme poikaa juoksi huvilaan, "ja minä ennätin melkein yhtä pian perille kuin toisetkin", sanoi Trull näyttäen oikein ylpeältä. — Punaisen vajan ovi oli auki, ja siellä oli lapioita ja haravia sekä rikkinäinen taikko, jolla he olivat haravoineet merilevää silloin kun oli tuullut niin kovasti, että aallot olivat tuoneet leviä rantaan. Sitten siellä oli vanha keihäs ja ruosteinen rotanpyydys. "Muistatteko", huusi Trapp, "kun Hilda pyydysti hiiren eteisen konttorista?" "Muistamme kyllä", vastasivat molemmat muut, ja sitten he kaikki nauroivat, sillä he muistivat, että täti oli huutanut ja hypännyt kalossihyllylle.

— Nyt tuli tavarakuorma. — Heidän piti lähteä auttamaan.

Seuraavana päivänä oli kaunis ilma, oikein kuuma, arvelivat pojat. "Saammeko olla paljain jaloin, äiti?" kysyivät he. "Ei, ette vielä, mutta ilman alushousuja voitte olla." Tyytymätön huudahdus, joka oli päästä heidän huuliltansa, katkesi puolitiessä. Olihan siinäkin jo jotain.

Kaikessa kiireessä alettiin vaihtaa vaatteita, ja kun Trull oli saanut vaatteet päältään, heitti hän ne nurkkaan ja alkoi kovalla äänellä laulaa laulua, jonka hän kaikessa kiireessä hiukan muutti. Näin se kuului: "hy-y-västi jääkää te kiusankappaleet". Molemmat muut yhtyivät lauluun, ja iloisesti laulaen he kiiruhtivat ulos.

Naapurilla oli vanha perunakuoppa, jota ei enää käytetty. Se oli aivan erinomainen. Juuri sellainen, jota he tarvitsivat voidakseen rakentaa linnoituksen, josta heillä kaupungissa oli ollut puhe. Tripp aikoi arkkitehdiksi suureksi tultuaan, ja hän määräsi, että salakäytävä oli kaivettava. Siitä vasta työtä riitti, mutta naapurin poika tuli avuksi, ja niinpä se vihdoin onnistui. Käytävä päättyi suureen hiekkakuoppaan; sitä tietä saattoi kadota, jos vaara uhkasi, ja sitä paitsi oli hyvä piiloutua sinne, sillä se oli laudoilla katettu. Äiti ja täti eivät parhaalla tahdollakaan voineet löytää sitä, niin hyvässä piilossa se oli.

He kalvoivat ruokasäiliön syvälle, syvälle perunakuopan toiseen seinään ja kattoivat senkin laudoilla. Sellainen kätkö oli hyvä olemassa, jos esimerkiksi sattuisi nälänhätä. Sinne he voisivat piilottaa kaikenlaisia herkkuja, joita äiti antoi heille.

Eräänä päivänä he läksivät metsään etsimään pommeja, ja hyviäpä he löysivätkin erään suuren kuusen juurelta — kaksi kokonaista pussia aivan kukkurallaan.

Tahdotteko kuulla, millaisen sotasuunnitelman he olivat tehneet? Kun vihollinen lähestyisi, piiloutuisi niin monta kuin vain mahtuisi salakäytävään ja hiipisi sieltä hiekkakuoppaan ja siten he kiertäisivät vihollisen, joka voitostaan varmana oli hyökännyt huonosti vartioidun linnoituksen kimppuun. Poikia oikein nauratti, kun he ajattelivat tätä sukkelaa kepposta. He olivat näkevinään miten pommit lensivät pakenevan joukon jäljessä.

Heidän odotellessaan tätä tapahtumaa he työskentelivät joka päivä linnoituksessaan, ja kun he väsyivät, kävivät he hetkeksi lepäämään. Äiti oli lainannut heille kirjavan vaipan, ja se oli heillä yhteisenä leposijana.

Oi, kuinka monta iloista hetkeä he siellä viettivät! Mutta tiedättekö mitenkä vaipan kävi? Sen he unohtivat sinne, ja kun se pitkien aikojen jälkeen tuotiin kotiin, oli se aivan kuin märkä kissa, sillä oli satanut paljon.