← Table of contents
Kolme poikaa

SYKSYN TULO.

Helmi Krohn translation

Toinen päivä kului toisensa jälkeen. Kaikesta saattoi päättää, että kesäpesä oli pian suljettava. Äiti kulki pitkin mäkeä ja tarkasteli kaikkea. Kun hän astui naapurin verannan ohi, täytyi hänen hymyillä itseksensä, sillä hän muisti, miten Trull kerran oli tullut sinne, käynyt istumaan penkille ja heilutellut jalkojaan. Äkkiä hän oli sanonut: "Luulenpa, että jos minulle nyt jotain tarjottaisiin, niin en muistaisi kiittää." "Rakas pikku Trull", sanoi Ollin ja Lassin äiti, "emme me mitenkään tahdo saattaa sinua kiusaukseen." "Hm", sanoi Trull ja oli hiljaa hetken aikaa, sitten hän yskäsi ja sanoi: "Nyt minä luulen, että muistaisin." "Koetetaanpas", sanoi täti ja tarjosi hänelle karamellin avonaisesta rasiasta.

Äiti astui eteenpäin ja tuli keittiöpuutarhaan. Siellä muistui toinen asia mieleen. Kun Trull oli aivan pieni ja oli mukana kylvämässä kaikenlaisia siemeniä, huudahti hän äkkiä, kun kaikki oli valmista: "Äiti, äiti, olet unohtanut kylvää munan siemeniä! Mistä me nyt saamme munia tänä kesänä?"

Kävely ulottui aina kirsikkapuiden luo. Äiti saattoi astua tuskin ainoatakaan askelta muistamatta jotakin. Eräänä keväänä, kun puut olivat kuin valkeat morsiamet, ja isä oli tuonut kirsikoita kaupungista, oli äiti sitonut kirsikkatertun puun oksaan. Sitten hän kertoi kaikille siitä suuresta ihmeestä, että hän oli nähnyt kukkia ja kypsiä hedelmiä samalla kertaa puussa. Kylläpä siinä lähdettiin oikealle toivioretkelle katsomaan tätä ihmettä.

* * * * *

Eräänä aamuna, kun Trull heräsi, huomasi hän, että äidin silmät olivat auki. Kuiskaten hän kysyi: "Montako yötä on vielä siihen, kunnes he tulevat?" "Yksi", vastasi äiti ja kääntyi toiselle korvalle. "Sepä hienoa", tuumi Trull, "he tulevat siis huomenna." Hän paneutui selälleen pitkin pituuttaan ja alkoi tuumia. Eilen oli hauska päivä. Perunanotto. Sandbackan Polle oli matkassa, ja työn päätyttyä sai Trull ajaa hevosen kotiin, Blomqvist piteli vain hiukan ohjaksista.

Oli ollut talkoot. Fagerholmin Ingrid ja Korsbergin Helmi ja muutamia muitakin oli ollut mukana, sekä Napero tietenkin. Äiti keitti kahvia, ja sitten suuri tarjotin kannettiin pellolle. Trull oli ostanut korppuja kauppiaalta ja ne vasta olivat hauskoja. Yhtä pitkiä kuin isän käsi ja niin paksuja, että Trullin täytyi avata suunsa selkosen selälleen voidakseen puraista. Ne eivät loppuneet yhtä nopeasti kuin Naperon korput, jotka silmänräpäyksessä olivat syödyt ja rasahtivat niin somasti, kun niihin kajosikin.

"Ei, nyt minun täytyy kai nousta ylös", tuumi Trull. "Ehkäpä on pudonnut maahan makeita omenia ja Sävstaholmeja ja Borovinkoja. Täti saa suuren lautasellisen" — ja Trull hiipi varovaisesti vuoteeltaan ja läksi ulos.

Explore with AITake your curiosity a little further.

Reading settings