TRULLIN AHKERAT SORMET JA HÄNEN KIELENSÄ.

Aamiaispöydässä täytyi äidin ja Trullin nauraa. Vain kaksi henkeä pöydässä! Se oli kovin lystikästä.— Trull asui nyt äidin kanssa makuukamarissa. Hän heräsi aina varhain, ja äiti tahtoi nukkua kauan. Trullin täytyi nousta hiljaa vuoteesta ja hiipiä vaatteet käsivarrella Naperon luo keittiöön, missä hän pukeutui.

Kun äiti heräsi ja tirkisti ulos ikkunasta, näki hän usein Trullin, pienessä punaisessa villaröijyssään, kulkevan puiden alla. Suuri kori oli hänellä käsivarrella ja veitsi kädessä. Hän kumartui vähä väliä maahan; Trull löysi sieniä, niitä hän poimi isoäidille ja isälle. Äiti avasi ikkunan ja lauloi:

Mä tiedän pojan reippaan, Trull on hän nimeltään. Hän lähti sienimetsään, vei korin kädessään.

Hän uutterasti etsi ja korin täyteen sai; ne kaikki sienet oivat saa isoäiti kai.

Se isoäidin mieleen, hän kiittää kultastaan: "Mä suukon sulle annan, kun poimit ahkeraan.

Tuo vati, veitsi, vettä, niin käymme toimehen! Tää isän herkkuruokaa ja Trull, hän hankki sen!"

Trull hymyili ja nyökkäsi.

Hänen kaikkein ensimäinen aamutoimensa oli kerätä kaikki omenat, jotka yöllä olivat pudonneet maahan. Välistä kori oli niin täynnä, että hän töin tuskin jaksoi liikuttaa sitä, mutta "mies on mies", tuumi Trull ja hän kulki eteenpäin poskien punoittaessa yhtä paljon kuin omenienkin korissa.

Trullilla ja hänen äidillään oli paljon työtä, sillä kaikki oli nyt järjestettävä talven varalle. Trull oli usein Blomqvistin mukana, joka käänsi maita, vei korjuuseen lavaikkunat ja ajoi multaa pensaiden juurille. Trull sai aina ajaa tyhjissä kärryissä ja se oli hänestä hauskaa. Hän oli mukana, kun purjevenekin nostettiin vajaan ja auttoi kaikin voimin.

Sitten hän kävi joka päivä postia hakemassa, joka saapui aamupäivällä.

Eräänä päivänä hän tuli kotiin sanomalehti kainalossa. Äiti seisoi ikkunassa, mutta Trull ei huomannut häntä; hän ihmetteli, miksikähän Trull puheli koko ajan itsekseen iskien oksalla kaikkia lähellä olevia pensaita ja puita. Voitteko aavistaa, mitä hän sanoi? Äiti oikein pelästyi, kun hän kuuli hänen puheensa — toinen voimasana toisensa jälkeen pääsi Trullin huulien yli, ja hän näytti nauttivan aivan sanomattomasti. "Trull, Trull", huusi äiti, "mitä ihmeessä sinä sanot?" "Minä olen oppinut ne kaikki, ja nyt se käy jo oikein sujuvasti ja hyvin", vastasi Trull tyytyväisenä. "Mutta poika kultaseni, mistä sinä olet sellaista oppinut, eihän isä koskaan kiroile?" "Laiturilla oli eräs mies, ja hän oli päissään. Tällä tavalla hän astui", ja Trull alkoi heilua eteenpäin. "Sitten hän nojautui kuusta vasten", jatkoi Trull asettuen selin erästä puuta vasten, "ja sitten hän lasketteli kaikki nämä sanat, jotka minä nyt olen oppinut. Olen harjoitellut aivan hirveästi, tiedätkös äiti." "No mutta Trull", sanoi äiti, "tahtoisitko sinä ottaa lokaa maantieltä suuhusi?" "Hyi sentään", vastasi Trull. "Niin, katsoppas, sen minä kyllä ymmärrän, sillä siitä suu tulisi likaiseksi, mutta tiedätkö, että tuollaiset sanat likaavat vieläkin enemmän suuta. Trullin pikku sydän tahraantuu sellaisesta. Tahdotko koettaa olla sellaisia puhumatta?" "Hm", sanoi Trull, ja sitten hän antoi äidille sanomalehden ja läksi pois.

Eräänä aamuna leikki Trull verannalla hyrrällään. Sateli hiukan ulkona. Äiti askarteli salissa. Kesken kaikkea hän kuuli Trullin juttelevan yksinään. Hän meni lähemmäksi. Oi, voi, nyt hän kiroili jälleen! Äidin monet varoitukset ja muistutukset eivät olleet auttaneet mitään. Hänen täytyi ottaa Trullia kädestä ja viedä hänet sisään; hän ei sanonut sanaakaan, astui vain makuukamariin pesukaapin luo. Trullin silmät seisoivat kuin kysymysmerkit!

Äiti otti Trullin hammasharjan, saippuoi sen ja sitten hän sanoi: "Nyt meidän täytyy pestä pois lika." Trull alkoi itkeä, häntä hävetti.

Äiti taivutti hänen päänsä taakse, ja sitten hän hankasi hampaita ja ikeniä, kitalakea ja kieltä. "Joka kerta kun Trull kiroilee", sanoi äiti, "täytyy meidän pitää suursiivous, muista se."