NAAPURIN LEHMÄT JA TRAPIN TIPPA.

Isot lapset olivat saaneet tenniskentän. He olivat itse olleet mukana tasoittamassa sitä ja levittämässä savea ja hiekkaa. Nyt se oli aivan sileä ja hieno, mutta hiukan pehmeä vielä. Ei kukaan saanut astua sillä, ennenkuin se oli kovettunut. Ymmärtäähän sen, että askeleista olisi jäänyt syvät jäljet, ja sehän olisi ollut kovin ikävä.

Pikkupojat eivät aina olleet huolellisia. He jättivät joskus veräjät auki tuodessaan maantieltä käsikärryillä lantaa, jota nimitettiin kullaksi. Katsokaas, se oli aiottu äidin kukkia varten, ja siten he ansaitsivat itselleen kesärahoja.

Eräänä päivänä syöksyy joku sisään: "Lehmät ovat pihalla!" Siitäpä syntyi juoksua. Täti huusi: "Oi voi, ovatko ne päässeet tenniskentälle?" "Juuri siellä ne ovatkin", vastasi Trull ja pyöritteli silmiään, "toinen lehmä huusi 'play' — ja toinen vastasi 'ready' ja otti vastaan sarvillaan."

* * * * *

Pikku Trapp itki. Miksi pikku Trapp kulta itki? Aamupäivällä, kun kaikki istuivat kahvipöydässä, hyökkäsi Emma tädin koira, joka oli myös kahvikesteissä mukana, suoraa päätä kanakopille. Pojat perässä. — Siellä heitä kohtasi surullinen näky. Kaunis valkoinen Tippa seisoi pää veressä ja nuokkuvana aidan vieressä. Voi, voi, selässä sillä oli suuri haava. Ei epäilystäkään. Haukka oli aikonut ryöstää sen, mutta kiltti Othello, kanojen ystävä, peloitti sen haukkuen pois. Pojat syleilivät ja kiittivät koiraa, ja sitten Trapp kantoi varovasti pikku Tipan kotiin. Sitä laastaroitiin ja hoidettiin parhaalla tavalla, mutta se oli niin sairas, ettei se koskaan voinut tulla oikein terveeksi, ja niinpä pikku Tipan valkea elämä oli lopetettava. — Siksi Trapp itki.

Täti antoi pahvirasian ja kiinnitti sinisiä kukkia ja vihreitä lehtiä kannelle. Pehmeälle ruoholle laskettiin Tippa lepäämään. Isot siskot kalvoivat haudan, ja sitten he kulkivat kaikki pitkässä jonossa perätysten, hitaasti ja juhlallisesti. Tippa laskettiin hautaan, ja pojat saivat äidin kaikkein kauneimmat kukat koristaakseen niillä pikku Tipan hautaa.