TEATTERI JA TRULLIN KAUPUNGINMATKA.
Helmi Krohn translation
Pojat olivat saaneet monta suurta arkkia sotamiehiä, entisiä Turun pataljoonan sotilaita, Savon jääkäreitä, kaartilaisia ynnä muita. He leikkasivat ne irti ja liimasivat pahville, josta tehtiin myös pieni alus, jotta ne saattoivat seisoa pystyssä. Aika tappelu siitä oli syntyvä! Mutta sattuipa nyt sellainen harmi, että liimaputki loppui kesken. Mistä saada uusi? Tuumittiin sinne ja tänne, ja lopuksi päätettiin antaa teatterinäytäntö ja voittorahoilla ostaa uutta liimaa. Eräänä päivänä kaikki oli järjestyksessä. Trapp oli sepittänyt näytelmän, joka oli nimeltään:
Setä ja rosvo.
Naapurin pojat olivat mukana. Tuoleja nostettiin riviin ja pian kaikki paikat olivatkin täynnä, mutta kaikki ihmettelivät sitä, että numeroidut piletit eivät maksaneet mitään.
I NÄYTÖS. Setä (Trull pitkissä housuissa) tulee myöhään illalla kotiin. Palvelija on häntä vastassa, sytyttää kynttilän ja asettaa sen pöydälle, joka on täynnä kirjoja. Setä käy sohvaan istumaan. Hetken kuluttua hän haukottelee ja sanoo: "Olen varsin väsynyt, taidanpa panna maata" — ja hän heittäytyy pitkäkseen sohvalle ja nukkuu pian. — Silloin ovi avautuu hiljaa ja rosvo hiipii sisään, kohottaa pistoolinsa ja ampuu. Takana piilossa istuu Trapp, joka paperista on laittanut paukahtajan, tiedättehän te millainen se on, ja juuri kun rosvo ampui, paukahutti hän tuota laitettaan, ja äiti pelästyi niin kauheasti, että hän oikein hypähti ilmaan. Setä kaatuu kuolleena lattialle. Mutta samassa hyökkää kaksi poliisia sisään ja vangitsee rosvon.
II NÄYTÖS. Tuomari istuu pöydän ääressä lukien lakikirjaa (postimerkkikirjaa). Vanki astuu sisään, kahden poliisin seuraamana. Tuomari julistaa tuomion, joka kuuluu: kolme vuotta vankeutta. Poliisit ottavat esille nuoran ja sitovat vangin.
III NÄYTÖS. Vanki viedään vankilaan. Vahti kulkee pitkin, lujin askelin edestakaisin. Lopulta hän nojautuu muuria vasten levätäkseen hetken aikaa. Oi kauheutta! — hän nukahtaa. — Vanki huomaa sen, tarttuu veitseensä, jonka hän on piilottanut vaatteihinsa, leikkaa poikki nuorat, anastaa vahdin pistoolin ja karkaa.
* * * * *
Nyt pitäisi viimeisen näytöksen seurata, mutta pidetäänkin pieni väliaika. Trull astuu esille, kädessä hänellä on pitkä keppi, jonka toiseen päähän on kiinnitetty pienen pieni kori. Hän työntää korin katselijoiden eteen, näyttää hyvin vakavalta ja lausuu selvällä äänellä yhden ainoan sanan: "Kolehti".
IV NÄYTÖS. Neljännessä näytöksessä on sedän hautajaiset. Tädin pientä korimatkalaukkua kantaa neljä miestä, jotka ääneti kulkevat nuora olkapäällä. Sillä välin kuuluu kirkonkellojen soittoa.
Kaikki olivat tyytyväisiä näytelmään, ja pojat varsinkin, sillä laskiessaan kassaansa oli heillä 53 penniä. Seuraavana aamuna piti äidin matkustaa kaupunkiin, ja Trull oli saanut luvan päästä mukaan, ja silloin hän aikoi ostaa liimaa.
Merkillistä oli erota Trullista kokonaiseksi päiväksi, tuumivat Tripp ja Trapp seisoessaan laivasillalla ja vilkuttaessaan hyvästiksi. Trull oli kovin ihastunut matkaansa, käveli kädet taskussa ylimmällä kannella ja jutteli ystävällisen kapteenin kanssa.
Kello 11 he olivat perillä, ja äiti meni heti Trullin kanssa paperikauppaan ostamaan liimaa. Ensiksi he kulkivat kuitenkin torilla ja ostivat hirveän paljon tavaraa, tuumi Trull. Kori vietiin valmiiksi laivaan, sillä heidän oli määrä palata takaisin samana iltapuolena.
Pian Trull väsyi juoksemaan puodeissa ja ostamaan rihmaa ja kangasta ja kaikenlaista muuta ikävää. Silloin sanoi äiti: "Saat kävellä Esplanadissa hetken aikaa, tule sitten kotiin — ei minulla ole paljon asioita!"
— "Minulla on ollut hyvin hauska", sanoi Trull, kun hän tapasi äidin jälleen. "Onpa hauska saada kuulla", vastasi äiti, "mutta nyt meidän täytyy kiirehtiä laivaan. Ota tämä kori ja paketti tuolta tuolilta." Kun he astuivat portaita alas, tuumi Trull itsekseen: "Jos äiti astuu suoraan eteenpäin, niin ei saada hevosta, mutta jos hän poikkeaa Esplanadille, niin ehkäpä saamme ajaa. Äidillä on pieni matkalaukku, sateensuoja, sadevaippa ja ainakin 100 pakettia kannettavanaan." Trull toivoi — ja aivan oikein; pian he ajoivat alas rantaan.
"Huh", sanoi äiti, kun laiva läksi liikkeelle; sitten hän kutsui Trullin luokseen ja sanoi: "No, annas nyt kuulla!"
Trull alkoi:
"Kun minä kävelin Esplanadissa, näin minä jäätelöryssän; hänellä oli valkea takki ja valkea lakki ja hän näytti kovin hauskalta. Minä katselin häntä ja kävelin edestakaisin hänen kärryjensä edessä. Lopulta hän naurahti hiukan ja minä naurahdin myöskin. Seuraavalla kerralla minä nyökkäsin hänelle, ja hän nyökkäsi takaisin; ja sitten minä kysyin: 'Kuinka paljon jäätelöä saa ilmaiseksi?' Silloin hän nauroi oikein kovasti, otti vohvelin, täytti sen ja ojensi sen minulle. — Voi, kuinka hyvältä se maistui. — Minä kumarsin ja kiitin ja menin sitten toiseen Esplanadiin."
"Hyi kuinka ahne sinä olet, Trull", sanoi äiti.
"Siellä aurinko paistoi vieläkin enemmän", jatkoi Trull yhtä huolettomasti, "ja hetken kuluttua, katseltuani noita somia pikku leikkitupia Esplanadin kulmassa, joissa myödään mehuvettä, tuli minun hirveän jano. Silloin minä menin hiukan lähemmäksi tarkastelemaan montako eri lajia mehua siellä oli; mutta siitä ei ollut mitään hyötyä, yhtä janoinen minä silti olin, jollen vielä janoisempikin. Lopulta minä katselin tuota neitiä leikkituvassa ja sanoin: 'Kurkkuni on kovin kuiva', ja ajatteleppas äiti, hän antoi minulle koko lasillisen." "No mutta Trull, sinähän olet aivan hirveä", huudahti äiti hämillään.
Mutta siitä ei Trull välittänyt vähääkään; hän kertoi vain edelleen: "Sitten minä menin kotiin. Portaissa minä tapasin tuon pienen ystävällisen rouvan, joka asuu pihan puolella alakerroksessa, tiedäthän. 'Oletko sinä kaupungissa, pikku Trull', sanoi hän, ja sitten hän kysyi pidänkö minä kahvista. 'Pidän kyllä', vastasin minä. 'Tahtoisitko hiukan?' Minä kumarsin ja sanoin: 'Kiitos, kyllä.' 'No tulehan sitten, minulla on kahvipannu tulella.'"
"Ja sitten me joimme, ja minä sain voileivänkin", lopetti Trull, ja näyttäen kovin tyytyväiseltä hän lisäsi: "Olipa tämä hauska matka; luulenpa että tulen mukaan ensi kerrallakin, kun sinä lähdet kaupunkiin."