← Table of contents
Kolme poikaa

KUKKOJA, KANOJA JA ANKKOJA.

Helmi Krohn translation

Pojat seisoivat eräänä päivänä punaisen vajan ulkopuolella. Tripp oli laittanut auran kaksihaaraisesta oksasta ja taittuneesta lapiosta, ja varsin mukava se olikin. Nyt he saattoivat itse panna perunoita maahan. Tripin oli määrä ajaa, Trapin vetää ja Trullin istuttaa. Tripp parasta aikaa valmisti moottoria merirosvolaivaa, vanhaa ruuhta varten. Äiti oli ommellut siihen purjeen säkeistä, ja kun siihen laitettaisiin vielä lisäksi moottori, niin kulkisi se oikein hyvällä vauhdilla. Tripp muisti, että kun äiti ompeli purjetta, piti hänelle juuri tulla vieraita, ja hänellä oli kova kiire. Trull oli niin innoissaan, että hän alituisesti häiritsi äitiä. "Rauhoitu, Trull", sanoi äiti, "älä häiritse minua, muuten purje ei valmistu siksi kunnes vieraat tulevat!" Mutta Trullin oli aivan mahdoton hillitä itseään. Vihdoin sanoi äiti hiukan kärsimättömästi: "Mene niin pitkälle kuin pippuri kasvaa", ja silloin Trull heti paikalla katosi, mutta palasi pian takaisin pippuripurkki mukanaan, jonka hän asetti ompelukoneelle. "Tässä on", sanoi hän vaan — Tripp nauroi itsekseen ajatellessaan tätä tapahtumaa, mutta nyt oli ryhdyttävä moottoriin käsiksi. Hän oli löytänyt läkkisen siiven, joka ennen oli pyörinyt tuuliviirissä. Tuumiessaan miten hän alottaisi työnsä huomasivat he pojan, joka kori käsivarrella astui keittiöön. "Mansikoita siinä ei voi olla", tuumi Trapp. "Mutta ajatelkaahan, jos hänellä on maalaisjuustoa", sanoi Tripp ja maiskutti suutaan. "Niin", sanoi Trull, ja sitten he juoksivat tiehensä. Täti teki kauppaa vieraan pojan kanssa. "Kyllä me otamme ne", sanoi hän, "mutta kuka taittaa niiltä niskat?" "Mitä korissa on?" kysyivät pojat. "Kananpoikia, kultaseni." "Mutta miksi poika myö ne, voisihan hän saada niistä munia?" "Ei", sanoi täti, "niistä tulee kukkoja, ja kanat vain munivat." "Täti, täti", sanoi Trapp, hyppäsi tuolille ja kuiskasi: "Korsbergin Helmi kertoi, että hekin luulivat kerta, että kahdesta kananpojasta tulisi kukkoja, mutta eipä tullutkaan, he saivat sen sijaan kanoja, jotka munivat hirveän paljon munia. Täti, täti kulta", lisäsi hän ääneensä. "Emmekö me voi saada niitä?" "No mutta missä te säilyttäisitte niitä?" ihmetteli täti. "Vanhassa leikkituvassa aidan luona; siellä on lattia ja ikkuna, ja kyllä me niitä syöttäisimme." "Kyllä, kyllä", huusivat nyt Trapp ja Trull, "antakaa ne meille", ja täti, joka hemmoitteli pieniä telmyreitänsä, ei voinut kieltää, ja niinpä neljä poikasta kuljetettiin riemukulussa pieneen tupaan, jossa Kurre veikko kiinnitti vankan seipään seinästä seinään, jotta kananpoikasille olisi yöpuunsa. Joka ilta ovi suljettiin, ja joka aamu se avattiin jälleen.

Lähellä oli mainio multakasa; siellä Trull ja kukot etsivät kilpaa matoja.

Ajatelkaahan, eräänä päivänä alkoi yksi kukoista kiekua, ja se vasta Trullin mielestä oli lystiä. Hän kuunteli tarkkaavasti monta kertaa, ja sitten hän alkoi matkia kukon ääntä ja onnistuikin niin hyvin, jotta olisi voinut luulla kahden kukon ahertelevan rikkaläjällä.

Jonkun ajan kuluttua tuli isoäiti vieraisille. Siitäpä syntyi iloa kaikille, sillä isoäiti oli kovin herttainen lempeine sinisine silmineen ja kauniine valkeine hiuksineen. Isäkin oli maalla, ja jokainen päivä oli kuin juhlapäivä. Juotiin kahvia tai mehuvettä omenapuiden varjossa, joiden välissä oli rantaan viettävä pehmeä nurmikko. Isä otti vuoron perään yhden pikkupojista syliinsä ja sitten he vierivät rinnettä alas kaikkien nauraessa lystikkäälle tynnyrille. — Paraillaan Hilda kattoi pöytää verannalla, ja siitä Tripp oli hyvillään, sillä hän oli nähnyt keittiössä, että saataisiin vohveleita jälkiruuaksi, parasta mitä hän tiesi. Äiti keräsi kukkia pöydän koristukseksi; äiti piti kukkasista. Täti oli valmistanut simaa. — "Minäpä menen katsomaan", tuumi Tripp, "eikö päivällinen jo ole valmis", ja hän läksi verannalle. — Hilda asetti juuri paikoilleen sievät lautasliinapussit, jotka täti oli ommellut ja joissa oli kukkakoristeita. Tripin omassa oli edelweisskukkia, Trapilla ruusuja ja Trullilla sinivuokkoja. Nyt äiti toi kukkakimput pöytään. "Tripp", sanoi hän, "mene kutsumaan isoäiti ja isä syömään." Tripp aivan lensi. — Päivällispöydässä vallitsi iloinen mieliala, aurinko paistoi lämpimästi, sima oli virvoittavaa, kaikki maistui hyvältä, mutta parhaat kaikista olivat sittenkin vohvelit. Lapset istuivat hiljaa pöydässä, äiti näytti tyytyväiseltä. — Mutta nyt oli ateria lopussa, ja kaikki nousivat ylös. Juuri kun isoäiti aikoi panna kätensä ristiin ja kiittää Jumalaa ruuasta, kuului pieni kimakka ääni pöydänpäästä; "kukko-kiekuu" se pani, ja ääni muistutti niin kerrassaan oikeaa kukkoa, että kaikkien katseet kääntyivät samalle taholle. Siinä seisoi Trull kädet ristissä ja kumarsi syvään ja hartaasti, aivankuin hän oli nähnyt isoäidin tekevän. Mitä ihmettä! Mutta isoäiti katkaisi äänettömyyden, hän nauroi niin että kyyneleet valuivat pitkin poskia, eikä sitten kukaan muukaan voinut enää olla vakavana. Vasta illalla koetti äiti puhua pikku poikansa kanssa, mutta tämä kietoi käsivartensa hänen kaulaansa ja suuteli häntä kymmenen kertaa perätysten, niin että äiti parka oli tukehtua.

Pian tapahtui jotain hauskaa. Trapp sai kaksi kanaa kummiltansa, täti Roselilta. — Hän oli kirjoittanut Englannista ja pyytänyt äitiä ostamaan Trapille jotain, mikä olisi hänelle oikein mieleen. — Toinen ristittiin Pikuksi ja toinen Tipaksi erään kertomuksen mukaan, jonka Trapp oli lukenut. Kukko, joka oli opettanut Trullia kiekumaan, sai pitää kanoille seuraa, ja sen nimeksi pantiin Max. Kanat munivat kiltisti, ja äiti osti kaikki munat viidestä pennistä kappaleelta. Äiti kertoi pojille, miten munista voi kasvaa pieniä poikasia, ja sitä oli hauska kuunnella. Mitäpä jos Pikku ja Tippa jonakin päivänä saisivat poikasia.

Eräänä aamuna, kun kaikki pojat nukkuivat, toi eräs mies kaksi ankkaa taloon. Isä osti ne ja vei ne kanakoppiin. Kun pojat vähää myöhemmin juoksivat avaamaan kanakopin ovea, seurasi isä heidän mukanaan. Hän tahtoi tietää, mitä he sanoisivat. Trull ensimäisenä huomasi uudet tulokkaat. Hän löi kätensä yhteen ja huusi: "Katsokaa, pojat, katsokaa!" ja sitten hän lisäsi: "Nuo ovat tulleet munista!"

Explore with AITake your curiosity a little further.

Reading settings